perjantai 2. marraskuuta 2018

Raju allerginen reaktio


Eläinlääkäripalvelujen olemassaolo on ehtinyt toisinaan jo unohtua. Eilen muisti virkistyi taas kummasti.

Keskiviikkona tullessani töistä kotiin Salama ei tullut päiväheinille vastaan. Epäilykseni heräsi ja laitoinkin ystävälleni viestin, että nyt oli väärä ilme hepalla naamassa. Se vain murjotti ja ne muutamat askeleet, mitä se käynnissä otti, olivat aika lyhyitä. Herkut kelpasivat, heinää korkeintaan närppi.

Koitin illalla mennä ratsastamaan, koska olisin loppuviikon poissa työmatkalla. Varusteita laittaessa hevonen oli poikkeuksellisen rauhallinen. Kutisi kovin. Alkukäynnit ihan ok, vähän hakeutui tyhjäksi edestä ja se ihmetytti, koska sitä Salama hiljattain ei ole enää harrastanut. Otin ekat ravit ja hevonen ontui vasenta etujalkaa niin paljon, että tulin oitis alas selästä. Mitään näkyvää tai tuntuvaa ei jalasta tai lihaksistosta löytynyt, mutta sama ontuma näkyi myös liinassa. Hevonen oli hyvin haluton ja kipuilme kova.


Vein sen oitis talliin. Kylmäsin jalat, hoidin polvet, loimitin. Kuumetta ei ollut. Hevonen silminnähden nuupea ja turvonnut leukaperistä ja mahan alta. Annoin yötä vasten kipulääkettä ja Histeciä pienen annoksen.

Torstaiaamulla yleisilme oli vähän pirteämpi. Turvotus kaulan ja mahan alueella oli kuitenkin lisääntynyt huimasti. Varasin eläinlääkäriajan ja se saatiin onneksi samalle päivälle.

Pakkasin jälleen varsani ja Salamani auton yksin ja luojan kiitos ne toimivat kuin sekuntikellot tässä lajissa. Julishkalle tuo maskottimatkailu tuntuu sopivan paremmin kuin hyvin.

Klinikalle saapui suht valpas, mutta hyvin, hyvin nuupea hevonen. Sen hengitys pumppasi jatkuvasti ja se hikoili, lisäksi se näytti todella surkealle ja kipeälle. Kuumekin oli noussut hieman. Riimu ahdisti kurkusta ja vatsanalus oli paikoin edelleen turvoksissa. Labrat olivat kuitenkin ok (niiden perusteella oikeinkin terve) ja samoin vatsaontelon rtg, jossa ei ollut muuten hiekanmurustakaan. Juoksutettiin se varuiksi, liikkui todella hyvin. Keuhkoista ei kuulunut mitään, suolistoäänet olivat ok, vain limakalvoilla oli hieman hitaampi palautumisaika kuin yleensä. Salama letkutettiin suolavedellä varuiksi, koska se syystä tai toisesta vaikutti vähän kuivahkolta. Dg (allerginen) reaktio.

Ja kaikki tämä ilmeisesti vain siksi, että heinä vaihtui alkuviikosta osittain kuivasta muovipaaliin. Huhhuh. Että happy halloween sitten vaan!

4 kommenttia:

  1. Apua! No onpa ollut raju reaktio! Tarkoittaako tämä nyt sitä, että salamalle ei niitä muovipaalin heiniä voi syöttää lainkaan? Että onko kyseessä heinälaadun muutokseen , johonkin paalissa olevaan kasviin vai syyhyn x reagointi, onko tietoa tai epäilystä? Kyselen koska a)omia hevosia b)viljelemme itse niille heinät ja c) kaikki heinämme paalataan muovin kanssa koska ei ole tiloja säilyttää niitä sisällä. Lisäksi käytämme osassa heinistä biologista säilöntäainetta.
    Tovottavasti salaman vointi on jo parempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä pelottavaa! Salamalla on todettu heinäallergia, mm. timotei, nurminata ja jotkin rikkakasvit aiheuttivat reaktion testeissä. Se saa siihen siedätyshoitoa kerran kuussa ja sen turvin se on pärjäillyt ihan ok. Viimeksi kun kuiva vaihtui "säilöön", turposi jalat, mutta se meni parissa päivässä ohi. En siis osaa sanoa, veikkaan jotain tiettyä kasvia heinässä. Nämä paali ovat odelmaa ja paaleissa ei ole säilöntäainetta. Lisänä on saman tuottajan kuivaheinää. Tämän ekan erän kosteus% oli hieman suurempi kuin yleensä, mutta seuraava on jo lähes kuivaa.

      Salama on tokeentunut melkein jo entiselleen. Karmit kaulassa se oli illalla mennyt ulos, kun mieheni vei sen. :D Tänään jo hirnahteli aamulla, kun kuuli ulko-oven aukeavan. Vähän apea se on vielä, mutta jospa huomenna uskaltaisi jo vaikka vähän kävelytellä.

      Poista
  2. Rippe on turvonnut muutaman kerran ihan palloksi. Turvotus on pahinta jaloissa ja mahan alla sekä pippelipussissa. Kaksi kertaa on ollut koko hevonen ihan virtahepona, siis silmät ja koko naamakin turvonneet. Hevonen on nuutunut ja usein thn on liittynyt myös levottomuutta karsinasa ja mahakin on mennyt sekaisin.

    Mystisiä ovat, olen antanut Histeciä, mutta oireet katoaa 1-3 päivässä kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta. :( Lievempänä on meillä ollut samaa ja ne ovat kotihoidolla menneet ohi, mutta sitten kun superahne hevonen jättää syömättä suurimman osan, niin hädän on oltava jo suuri... Onneksi helpotti ja saatiin vahvistus sille, että kyseessä on "vain" allergia. Olisi voinut olla tuhat pahempaakin juttua, pyöritin siinä mielessäni jo massiiviset hiekkakertymät ja sisäelinvauriot jne.

      Poista