Vuosi 2015. Odotuksia tai tavoitteita ei juurikaan ollut. Onneksi.
Vuosi kääntyi uudeksi oikeaa etujalkaa potien. Lokakaan 2014 lopussa ruuna otti pari huonoa raviaskelta ja seuraavassa hetkessä se oli täysin kolmijalkainen. Se tuntui jo silloin täydeltä painajaiselta, enkä ihan tarkkaan tiennyt, mitä tuleman piti. Viikon päästä siitä selvisi, että oikean etujalan hankositeen sisähaarassa oli pieni, noin 10% vamma.
Jossain kohtaa helmikuuta poltin päreeni ja päästin hevosen tarhaamaan normaalisti. Päivittäiset sekoilut siellä täällä alkoivat verottamaan omaa jaksamista, hevosen psyykeestä puhumattakaan. Ehkä viimeinen niitti oli se, kun kävelytyssession aikana hevonen pukitteli ehkä noin 50 kertaa ja matkan pituus oli tässä kohtaa alle 200 metriä. Ei siinä, jos pukit olisivat olleet pieniä ja sieviä, mutta kun autokatokset rännit heiluivat, alkoi jo vähän jänskättämään. Samalla kerralla ruuna veti totaaliset lipat ja reväytti lapansa. Pari päivää ruuna loikki heliumpallon lailla isossa tarhassaan, kunnes elämä tasaantui.
Tuli pelätty maaliskuu. Se oli vähän niin kuin kaikki tai ei mitään: Jos vamma olisi vielä olemassa, tehtäisiin PRP-hoito. Samalla reissulla fysioterapeutti katsoi Salaman läpi, koska halusin vinkkejä täysin toispuolisen lihaksiston jumppaan. Tuossa kohtaa kävelyä oli takana melkein 6 kk ja voi sitä riemua, kun maneesin kuiduilla sai luvan kanssa ravata! Liikkeessä ruuna oli lähes puhdas, etujalka ei vaivannut lainkaan, mutta vanha tuttu eli oikea takajalka näytti vähän laiskalta alkuun. Ultrassa etujalan hankkarivaiva todettiin lähes täysin parantuneeksi! Se hämmennys oli lähes käsinkosketeltavaa. Ihan moitteitta klinikalta ei kuitenkaan poistuttu: Oikeassa etujalassan oli jännetupintulehdus ja oikeassa lavassa tosiaan se revähdys. Melkein 6kk vamman jälkeen irtosi ravilupa eli aloitettiin ravipätkät suorilla urilla pikkuhiljaa niitä lisäten.
Huhtikuu ei ehtinyt edes alkaa, kun seuraava murhe kolahti ja kovaa: Oikea takajalka oli eräänä lauantaiaamuna turvoksissa. Ihan limppu ja kosketusarka. Muistan, miten raskain hartioin kohtalooni alistuen kylmäsin sitä joka toinen tunti ja toivoin parasta varautuen pahimpaan. Oli jo käynyt selväksi, että tämän hevosen kanssa vastustaa, mutta että koko ajan ja näin rajusti, sitä en tahtonut käsittää. Johan tässä menikin liian kivasti aiemmat vuodet!
Huhtikuun rakennekuva. |
Salama 4v. |
Niitä välähdyksiä. |
Kesän aikana Salama keksi tuhkimoleikin. Irtokenkiä tuli viikottain ja aina etujalkoihin. Jossain kohtaa lopetin laskemisen. Oliko syynä sitten kasvupyrähdys, märkä kesä vai mikä, mutta lopputulema oli se, että heppa arkoi vasenta etujalkaa ajoittain. Konsultoin jälleen eläinlääkäriä ja saimme tietty kutsun tulla näytille.
Salama elementissään. |
Kaviokontrolli parin viikon jälkeen läpäistiin hyväksytysti ja kävelypainotteiset treenit saivat jatkua. Kavio tuntui kuitenkin hieman vaivaavan silloin tällöin, joten ruokintamuutoksen (Formula 4 Feet) lisäksi annettiin hevoselle pieni syysloma.
Syyskuu oli osaltamme lisäksi harvinaista aikaa. Liikutin hevostani ilman ohjelappusia ja ilman niin sanottuja rajoitteita. Maastoiltiin ja pyörittiin kentällä. Tehtiin temppuja ja välillä vaan tepasteltiin metsässä narun päässä. Sellaista normaalia ihanaa arkea siis! Salama käyttäytyi hyvin ja vaikutti olevan elämäänsä ihan tyytyväinen tyyppi. Päivä päivältä muistan jälleen, miksi näistä kaikista vaikeuksista on haluttu selvitä - tämä on oikeasti tosi kiva hevonen. Ei mikään wow, mutta halutessaan ihan super.
Koska kulkeminen trailerilla oli rajoittunut koti-klinikka-koti-välille, kiikutin Salaman kerran ihan yleissivistyksen kannalta mätsäriinkin. Pientä shokkihoitoa sille, ettei vastassa ole aina samaa päämäärää!
Syyskuun lopussa olivat vuorossa rokotus ja raspaus. Tuttuun tapaan Salamalle tuli korkea kuume rokotuksesta ja se sai rauhassa huilata. Salakavalasti lokakuun aikana alkoi sitten uusin riesa: Yskä. Ensin satunnaisesti, sitten yhä useammin ja lopulta marraskuun alussa ihan räjähdysmäisesti. Sen kanssa painitaan edelleen ja vuosi tullaankin sarkastisesti päättämään samoissa aikeissa kuin tämä vuosi aloitettiinkin eli klinikkareissun merkeissä. Sitkeä on tauti, mutta on tässä muitakin ongelmia ratkottu, joten eiköhän tämäkin ajan kanssa häädetä.
Kuitenkin kaikesta huolimatta suurinta iloa ovat olleet ne päivät, kun pienet vastaiskut ovat saaneet kyytiä. Se on voinut olla jotain, mikä ei ole itsestäänselvää tälle hevoselle, kuten rauhallinen kävelylenkki, onnistunut maastolenkki, hyvin sujunut kengitys tai ylipäätään hyvä toimivuus tilanteessa X. Vuoden aikana hevosen sekä fyysinen että henkinen kasvu on ollut valtavaa. Jokusen päivän vaihtaisin kyllä mielelläni pois, vaaleanpunainen pilvilinna olisi paljon kivempi paikka. Onneksi yhä useammin Salama tarjoaa niitä hetkiä, jolloin todella muistan ja tiedän, miksi tätä hommaa tehdään. Toisaalta taas, osaisiko niitä hyviä hetkiä arvostaa niin paljoa, jos kaikki olisi sujunut oppikirjan tai alkuperäisen suunnitelman mukaan?
Ratsastuksellisesti Salama on edelleen ikäisiään todella paljon jäljessä. Siksi oikeastaan lopetinkin jo sen vertaamisen ikätovereihin: Meillä on oma tie ja sitä polkua nyt uutterasti kuljetaan. Me vain aloitimme sieltä vuoristoisilta jyrkiltä poluilta, vähän väärästä suunnasta siis.
En enää edes uskalla suunnitella seuraavaa vuotta, mutta pitäisikö varmuuden vuoksi kuitenkin kaivaa ne koin syömät kisahousut esiin..?
Voi että Salamalla on ollut huonoa tuuria. Oot kyllä hyvä omistaja, kun jaksat yrittää saada hepan terveeksi. Joku toinen olis pistänyt piikille, koska heppa sairas. Tietty isot vaivat ovat erikseen, mutta onhan tuo noista kaikista toipunut (paitsi viimeisestä kokonaan)
VastaaPoistaSitä tällä elukalla nimenomaan on ollut, huonoa tuuria. Sanokoon netin anonyymit ilkeilijät mitä tahansa...
PoistaJospa seuraavat vuodet olisivat vähän valoisampia. :)
Toivottavasti 2016 tuo terveempiä aikoja :) itseltä olisi kyllä tuon olemassa olevan vikalistan kanssa jo usko loppunut noin nuorella kauan sitten, mutta toisaalta eihän noita hevosia ihan täysin terveitä ole yhtäkään...
VastaaPoistaSitä toivotaan! Kyllä tämän kanssa on usko, toivo ja rakkauskin ollut välillä koetuksella, mutta sitten se mokoma hörisee ja pörisee tuolla keittiön ikkunan alla joka päivä, katse porautuu sieluun ja sydämeen ja ja... Seurallisempaa heppakaveria saa etsiä, tämä on tosi ihmisrakas tyyppi ja siksi ehkä minulle hyvin erityinen. :)
PoistaLukuisia ja taas lukuisia terveempiä vuosia toivoen! :)
VastaaPoistaKiitos! Ja näin todella toivotaan. Jospa nämä "lastentaudit" olisivat sitten tässä!
PoistaEi toivota, vaan teillä _tulee_ olemaan parempi vuosi, 2016!
PoistaPitää vain uskoa ja elää siinä ajatuksessa! :)
Pakkohan sen on olla, eiks je? ;)
Poista