keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Viikon toinen päivä

Kakkoset. Kaks kovaa.
Tiistaina oli harvinainen päivä: Aurinko paistoi. Tai paistoi ja paistoi, mutta ihan koko päivää ei satanut. Siispä lähdin kamerani kanssa retkelle ensin omalle hiekkalaatikolle ja myöhemmin naapuripitäjään Raisan poneja moikkaamaan.

Kuvia tulee otettua lähinnä omaksi iloksi, tekninen osaaminen ja muu hifistely ovat toissijaisia. Lähinnä kuvauspuuhissa tulee samalla tarkasteltua omien hevosten vointia ja mielialaa kuin varkain. Aamupäiväpaini onkin paras ajankohta, silloin meno on kovimmillaan.

Hepuli. Sellaisia on kiva saada.
Salama koittaa tätä halaustekniikkaa Sampallekin...
Omaan pieneen mieleeni arkistoin sen, että Salama on vallan vilkas taas ja haastaa leikkiin kumpaakin kaveriaan. Yskähtelee kylläkin jälleen, mutta lähinnä pienen liikunnan jälkeen. Nyt yskä kuulostaa siltä, että lima liikkuu eli se on sellaista rohisevaista. En ole kauheasti uskaltanut sitä liikutella, mutta kävelylenkeillä on käyty päivittäin. Omaksi ilokseen tuo on myös loikkinut ja laukkaillut tarhassa eli ihan kuolemansairas se tuskin on. Rasitus ei saa kylkiä enää pumppaamaan, eli hengitys ei ole niin korostunutta kuin pari viikkoa sitten. Se on tietty vain hyvä asia.

Sunnuntaiaamuna vein sen kolmen viikon paussin jälkeen maastoon tien toiselle puolen ja reaktio oli vanha tuttu: "Ikinä en ole täällä käynyt, enkä aio tulla nytkään, joten mene keskenäsi, minä voin kyllä kiirehtiä kotiin tästä vaikka heti." Kun tämän sitkopullan vie viikottain muutaman kerran tien toiselle puolelle, on homma ihan okei. Pienikin tauko ei tässä asiassa näytä tekevän hyvää. 

Duken kanssa se oli ehkä kivoin leikki koskaan.
Mut Samppa ei vaan tajuu.
Mikä eläin tämä on?
Nämä muut eli Samppa ja Reino sitten voivatkin hyvin ja virtaisasti. Molemmille kakkosille pitää lisätä vähän valkuaisrehua, sen verran ne telmivät päivittäin ja se näkyy molempien vyötäröllä. Syöttöporsaita niistä ei ole aikomusta tehdä, mutta oripäivien suhteen nyt on ne hetket, kun lihaksia ja yleiskuntoa pitää varjella. Jänskää oli myös se, että näiden kahden mahat reagoivat uuteen säilöheinään, mutta Salama on toistaiseksi kestänyt sen parhaiten. 

Salamakaan ei ehkä tiedä.
Mut kaverina se on kiva.
Päivä päivältä piristynyt Salama antaa kyytiä Reiskalle päivittäin.
Reinoboy onkin vahva tyyppi, eikä pelästy Salaman joskus vähän tahatonta voimankäyttöä.
Kuten Dukekin aikanaan tiesi, piehtaroiva päällikkö on oiva kohde hyökkäykselle.
Jotain suurta miettii hän.

Laamalle sukua?
Näistä kahdesta löytyy sitten taas lisää kuvia täältä. Aikas mainio parivaljakko!

4 kommenttia:

  1. Sun pojilla on kyllä niin huippua elämää kun on samaa ikäluokkaa olevia painikavereita! Vähän käy välillä sääliksi tota meillä lainassa olevaa 2-wee Suomi-neitoa, joka yrittää saada 17-wee Islanninneitoa melskaamaan kanssaan. Tara on mielestään ihan liian arvokas moiseen, pientä juoksuseuraa sentään tarjoilee välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! :D Nuoriso villitsee kivasti itse itseään, siitä nämä ovat hauskoja. :D Toki joskus täytyy laittaa silmät kiinni ja katsoa muualle, sen verran raisua meno on. Ei näitä pumpuliinkaan voi kääriä. :)

      Poista
  2. voi ihana laama-Reino! :D kivoja kuvia muutenkin!

    VastaaPoista