perjantai 25. joulukuuta 2015

Turhake vai hyödyke?


Hevosten heinät tarjoillaan meillä ulos slow feeding-verkkoihin. Ideaalisin tilanne olisi, että veisin aamulla yhden verkon ulos ja täyttäisin sen seuraavan kerran vasta illalla, mutta ainakin tässä porukassa kilpailu ruuasta on kovaa yhden (ikuisen) laihdutuskuurilaisen vuoksi, joten heiniä täytyy tarjoilla säännöllisin väliajoin. Tavallaan siis ne saavat ihan "tavallisen" määrän heinää, mutta verkot auttavat heinän kestämään vähän kauemmin. Päivisin heiniä täytyy jonkin verran säännöstellä, mutta hoikemmat yksilöt (Reino ja Samppa) saavat sitten yöksi vapaasti syötävää tarjolle.

Vien heinää verkoissa siis 3-4 kertaa päivässä ulos. Koska syöjiä on kolme ja kaikki eivät samalle laarille mahdu, pitää verkkoja viedä kerrallaan kaksi kappaletta, molempiin laareihin yksi. Se tarkoittaa pahimmillaan 12 verkon täyttöä. Slow feeding on ideologiana aika hyvä juttu ja meille sopivin ruokintamuoto, mutta heinäverkkojen täyttäminen on mielestäni ehkä inhottavin tallihomma, minkä tiedän heti vesikuppiin hukkuneiden hiirien noukkimisen jälkeen. Lisäksi olen itse allerginen heinälle, joten heinäverkkojen heiluttelu ei ole siksikään suosikkihommaa.

Iltavuoro-aamuvuorokombon heinät: Kuluvan loppupäivän sekä seuraavan aamun eväät odottelemassa.
Ajallisesti verkkorumba vie yhtä kauan kuin muiden tallihommien teko: Avaat verkkoja, tunget heinää niihin, tarvittaessa punnitset, suljet yläreunan jälleen huolellisesti... Vaihdoin verkkojen yläreunaan nylonnauhat (loimien kapeat jalkalenkit ovat muuten hyvät!), jotka kiinnitetään joko solmulla tai pikalukolla, tämä nopeutti kummasti tuota avaus- ja sulkutoimenpidettä. Paalinnaru tai muu vastaava tuntui aina olevan tuhannen solmussa.

Jokainen heinäverkkoa joskus täyttänyt tietää, miten ensin huolella valitut heinät eivät aina osu oikeaan rakoon tai vakoon sitten millään. Siihen päälle ehkä pieni kiire ja se, että kerralla täytyy täyttää useampia verkkoja, kruunaa maksimaalisen ketutuksen. Olen kokeillut erilaisia tapoja: Pikkupaali on päällystetty verkolla (toimii, jos paali on just oikean kokoinen) tai verkko on ripustettu seinään (toimii, ellei heinämäärä ole kerralla liian iso), mutta useimmiten heinää leviää silti milloin mihinkin. Varsinkin nyt säilöheinän kanssa tämä verkkojen täyttö on alkanut muistuttamaan yhtä arjen selviytymistaistelua, jossa häviäjä olen enimmäkseen minä. Jostain syystä myös oman selän vuoksi ergonomia on kummasti ruvennut kiinnostamaan: Kykkiminen lattiatasossa ei inspiroi yhtään enempää, kuin on pakko.

Ihana isäntä ratkaisi tämän(kin) pulman mainittuani asiasta ja näytettyäni netistä erilaisia ratkaisuja asiaan. Heinäverkon täyttöteline ilmestyi talliin eilen!!! Olen ehkä rakastunut. :)




16 kommenttia:

  1. Hieno keksintö :) varmasti helpottaa arkea kummasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään testattu tosipaikan tullen ja nopeutti kyllä kummasti. :) Kun heinät sai kivutta verkkoon, sai rauhassa solmia verkon suun ilman maksimaalista ketutusta.

      Poista
  2. Mäkin inhoan verkkojen täyttämistä ja siksi meillä syödään verkoista silloin kun jaksan panostaa ja silloin kun on pakko (siis silloin kun ruokintaväli jostain syystä venyisi muuten liian pitkäksi ja on pakko saada isompi määrä heinää eteen ilman että se kaikki on sen yhden läskimaakariahmatin kitusissa ensimmäisen kolmen vartin jälkeen). Tuo jalkalenkkivinkki tuli tarpeeseen, kiitos siitä! Nyt näprään niillä pienillä naruilla joilla "ompelen" pussit kiinni ja se on ihan vihoviimeistä hommaa.

    Inhoan myös heinän pussittamista ikeapusseihin. Siihen tarkoitukseen viljar shop myi jotain tuontapaisia telineitä. Nyt tosin kolmen hevosen kanssa pussitusmäärä on jo kohtuullinen, mutta silloin kun hevosia oli pihassa 12 ja kaikkien kaikki heinät pussitettiin niin meinasi mennä selkä ja järki. Kätevältä kyllä näyttää tuo teline, toimisi varmaan sekä pusseihin että verkkoihin. Pitäisiköhän kaupitella meidänkin rakennusylijohtajan työlistaan...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin heitän osan päiväheinistä joskus irtsarina, jos maa on kuiva ja/tai ei vaan jaksa/kykene/ehdi verkottamaan niitä. Näistä kuitenkin Mr Läsipää on niin ahne, ettei kilo tai pari heinää tunnu missään... Ja kas, muut jäävätkin ilman, vaikka sitä heinää ripottelisikin useampaan paikkaan :D

      Se on muuten jännä, miten porukassa tuo ahneus herää henkiin ihan todella. Sen hetken, kun Salama on erinäisistä syistä tarhannut yksin, se syö kaikessa rauhassa heiniä sitä mukaa, kun nälkä yllättää. Kavereiden kanssa söisi itsensä vaikka halki... Ja taatusti nälissään tämä ei ole koskaan ollut, kuten ulkomuodosta näkyy!

      Viljarissa oli kaupan tollainen metallinen teline, mutta sitä ei ollut heti saatavilla, joten piti valjastaa isäntä hommiin... :D


      Poista
  3. Joo tää on niin tuttua ja tiedän, että kaikki muutkin vihaa verkkojen täyttöä yhtä paljon! :D Mä vihaan eniten sitä pussin sulkemisrubmaa, pitäis kai tosissaan kehitellä siihen joku parempi ratkasu. Meillä verkkoa revitään ja riuhdotaan siihen malliin, että vähän väliä saa olla myös paikkailemassa reikiä ja sekin vie aina paljon aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vielä suht sovinnolla suljen ne, mutta se avaaminen... Tuo 2-3cm leveä nylonnauha onneksi sujahtaa aika kivuttomasti yläreunan läpi, joten se on ollut pelastus puolin ja toisin! :D

      Vein juuri muovipussillisen nippusiteitä talliin tuosta syystä, että verkkoja saa jatkuvasti paikata... En tiedä, takertuuko säilöheinä jotenkin kiinni noihin verkkoihin rikkoen ne vai ovatko nämä kaikki neljä verkkoa tulleet tiensä päähän, mutta nyt niitä saa olla päivittäin paikkaamassa! Pitänee vuoden alusta käydä hakemassa uudet heinäverkot.

      Poista
  4. Näppärä keksintö! Minusta slowfeeding verkot on vielä suhtkoht helppo täyttää mutta ne isosilmäiset, "normaalit" heinäverkot joita näkee etenkin trailereissa, ne vasta on pirullisia täyttää! Sitä ei saa koskaan kunnolla auki ja verkko vaan luisuu käsistä, heinä ei meinaa mennä sisään ja koko homma on ihan solmussa jaloissa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä en itse juuri käytä, joten mulla ei niihin ole juuri mitään sanottavaa. :D Nykyään traileriinkin nappaan melkein tuollaisen suorakaiteen muotoisen verkon mukaan, sen saa pikalukoilla kiinni pariin - kolmeen eri kohtaan. :)

      Poista
  5. Meillä Rytty syö vaan puoliksi slow feedinginä - yöheinät tarjoillaan verkosta, aamun ja päivän tarhassa syötävät annokset taas ihan maasta. Verkon täyttämisurakka on siis vain kerran päivässä, mutta silti meiltäkin löytyvä täyttöteline on kyllä ihan ehdoton! En suostuisi enää ilman sitä elämään, koska myöskin heinäallergikkona haluan päästä mahdollisimman helpolla siitä hommasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas juuri toisinpäin, yöllä syödään maasta ja päivisin verkoista. :)

      Mutta kyllä, pienistä iloista koostuu suuri onni ja niinkin yksinkertainen kapistus kuin tuo on, se helpottaa elämää kummasti! :D

      Poista
  6. Hei ei liity tietenkään tähän mitenkään, mutta ajelen teidän talon ohi tosi usein ja tuli mieleen, että miten iso tontti teillä on? Kuitenkin tommonen määrä hevosia sopii ihan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopiva meille... :) Voit laittaa vaikka s-postia, m4rtzu@gmail.com, niin voin kertoa lisää.

      Poista
  7. Mä tilasin netistä kunnolliset isot vetoketjut heinäverkkoihin ja ompelin ne kiinni. Samalla ompelin vahvalla ompelulangalla kaikki verkon saumat uudestaan, josko se lisäisi käyttöikään. Vetoketju nopeuttaa, mutta siinäkin on varjopuolia = jos verkko on todella täynnä, meinaa heinää koko ajan tulla vetoketjun väliin. Mun vetoketjussa on paksut hampaat ja iso se vetoketju. täällä on postaus aiheesta (jännä nähdä toimiko html-koodinpätkä tässä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vetoketju voisi ollakin ihan pätevä, kunhan kestää. :) Mulla on ollut uusimmissa verkoissa (niitä on yhteensä 6 kpl, ostan aina sillon tällön pari lisää ja heitän vanhempia pois, kun alkavat olemaan ihan liian täynnä nippusiteitä...) kapeat kissan talutushihnat, se on ollut myös hyvä! On pinkkiä ja liilaa. :D Mulla on jemmassa muutama jätesäkillinen erilaisia nippusiteitä, löytyivät täältä talon romukasasta aikanaan. Mun suurin aarre. :D

      Poista