Torstaina maastoiltiin. Pitkästä aikaa kyytiin kiipesi Salaman varaihminen Anni ja minä kuljin kummituksena mukana liinan päässä, ihan just in case. Onhan viime maastoilukerrasta taas yli kuukausi: Se on tämän hevosen kohdalla yhtä kuin vuosikymmen.
Tiekste, en voi olla kuin ihmeissäni siitä, miten innokkaasti Salama kulki. Ylähuuli törröllään se tepasteli terhakkain askelin eteenpäin. Ihan itse, ilman tekohengitystä tai nitroja. Jännää kyllä oli, mutta läsi pysyi päässä just ja just. Yleensä se suhtautuu maastoiluun pitkän tauon jälkeen niin kuin se olisi ihan ekaa kertaa koskaan missään.
Ja kappas, just kun ehdittiin kilvan kehumaan sitä, tuli mutkan takaa räksyttävä koira tovereineen. Sen haltija sai vuffensa kiinni ja me saimme todella treenata jääviileäkaappiasennetta. Nämä ovat just niitä tilanteita, kun tällaisen pollen kanssa pitää vain pysyä tilanteen tasalla ja astella petoa päin. Vuffe räksytti, mutta me otimme tilanteen opetustilanteena: Pysähdyimme luvan kanssa kohdalle, katseltiin hauvelia (joka edelleen räksytti kurkku suorana) ja koska polle pysyi lunkina, sai se paljon poletteja. Kun hauveli todettiin jotenkin harmittomaksi, jatkettiin matkaa taas muina miehinä.
Kotiin Salamalla oli jälleen kova kiire ja käynti muistutti jotain possupassia, mistä pienellä hienosäädöllä piaffi ei kovin kaukana ollut. Tämä on se syy, miksi haluan pitää taluttajaa vielä mukana: Kotiin päin mennessä ei millään tapaa saa tarjota tälle mahdollisuutta karauttaa horisonttiin. Siispä jokaisesta rennosta askeleesta palkittiin ja välillä maisteltiin syksyn viimeisiä ruohotupsuja. Vara ei venettä kaada, kun tämän pollen tuntee.
Sama vuffe äänihuulineen tuli vastaan sitten uudelleen, ihan kotinurkilla. Ajattelin, että viimeistään nyt tuo susihukan serkku voisi aiheuttaa ongelmia, mutta yllättävää kyllä Salama otti asian taas salamaksi tosi rennosti.
Eli, yksi yllätysmomentti eli irtokoira metsässä tuli koettua. Se sujui odotettua paremmin. Mutta auta armias, kun ruuna otti ja arvioi pienen ojan ylityksen omalla pellolla vähän väärin, lensi ahteri ja etupää vinkui. Se oli ehkä Salaman mielestä hauskinta hupia koko reissussa.
Noin muuten täällä elellään aika alavireisissä tunnelmissa. Duke on hengissä ja henkisesti tosi pirteä, mutta koppielämä ei ole sen mieleen sitten yhtään. Olemme isännän kanssa miettineet paljon sen kohtaloa niin järjen kuin tunteidenkin kanssa. Näillä resursseilla ja ennusteilla, mitä käytössä nyt on, odotellaan kuun loppuun ja katsotaan sitten, mitä eläinlääkärit sanovat. Siitä riippuu sitten moni asia eli se, missä Hänen Korkeutensa sitten jatkossa vaikuttaa.
Jo nyt ikävöin kaikkea Duken kanssa koettua ja tehtyä. Sitä huolettomuutta, rentoutta ja helppoutta. Se olikin liian hyvää ollakseen totta.
Olet mielestäni kyllä joutunut kestämään hevostesi kanssa kohtuuttoman paljon. Vielä pahempaa, että ovat perheenjäseniäsi ja kotitallissa asuvia.
VastaaPoistaOmatkin tässä kotona varsasta ja sitäkautta niiden psyyke ja luonne aukeavat niin läheisiksi.
Aina ei edes viitsi myöntää, miten läheiseksi kokee sen henkisen yhteyden hevosen kanssa, se vain on niiin totta.
Menetykset ovat sitäkin suurempia. En pysty, enkä halua nyt sanoa mitään lohduttavaa, koska en löydä sanoja.
Omat pikku vastoinkäymiset = täysin erisukuinen tammani ei tiinehtynyt tuntuvat mitättömiltä.
Luin blogiasi taas pitkästä aikaa, mukava, että olet taas hollilla. T: pipo-onnipoikalainen
Kiitos kommentistasi ja terkut teille. :)
PoistaVaikka kuinka näissä hommissa yrittää muistaa sen, että nyt on nyt ja huominen voi olla mitä vain, tulevat nämä aina niin yllätyksinä. :(
Kyyneleet silmissä istuskelin Duken karsinassa illalla ja ihmettelin, miten se voi olla niin reipas: Syö, kakkii, leikkii karsinassaan pallolla, kiusaa Salamaa aidan yli, kerjää rapsutuksia ja taluttaessa pukittelee minkä kerkiää. Luulisi sen olevan kipeä kuin mikä... Se on kyllä kovapäinen poni, mutta että näin, en voi ymmärtää.
Olen niin samaa mieltä kanssasi tästä, miten nämä omat tuntee. Ne ovat kuin perheenjäseniä, vähän kalliita nuo niiden harrastukset välillä ovat niin henkisesti kuin muutenkin, mutta silti... Ja se kiintymys on ihan omaa luokkaansa.
Vietin viime yön teillä, kiitos vaan mukavasta kyläreissusta :D Duke on ollut mielessä paljon (muistuttaa entistä omaani, noin niinkuin lukeman perusteella) ja pääsitte sitten koko porukka uniini... Toivon teille kaikkea parasta, Dukelle paljon porkkanoita ja pusuja kun on niin reipas sairaslomalainen. Ja toki myös porukan lempparini <3
VastaaPoistaVoi kääk, en ollut edes siivonnut kunnolla, mutta toivottavasti viihdyit. ;)
PoistaDukelle terkut takaisin. Hän hörisee siellä mökissään nyt hurjasti, paljon asiaa kaikille ohimenijöille. :)