lauantai 27. joulukuuta 2014

Ohjasajoa

Alkuverryttelyksi kahvakuulajumppa, johon sisältyi kaksi laukka-askeltakin.
Alkuverkan läsipää suoritti omatoimisesti Duken kanssa. Sitten otettiin pientä virittelyä ohjasajaen molempiin suuntiin, ensin kentällä ja sitten kierros pihalla. Piharundi oli sen verran jees, ettei Salama olisi enää millään suostunut menemään tarhaan takaisin. :D

Olen oppinut jo tykkäämään ohjasajosta. Se vaatii täydellistä keskittymistä, vartalonhallintaa ja kykyä lukea hevosta - siinä missä ratsastaminenkin. Vielä meno on kaukana tyylipuhtaasta, mutta koska se on tällä hetkellä vallan hyvä  ja turvallinen kävelytysmuoto Salamalle, sitä harrastetaan jokusen kerran viikossa. Olen aidosti iloinen siitä, että keksimme Salamankin kanssa tämän puuhan.


Tässä vielä pieni video:


Kuinka monta virhettä löysit videolta? ;) Elävää kuvaa on hauska katsella, kun valtaosan hevosten liikutuksista tekee yksin ilman valvovaa silmää. Pienenä salaisena haaveena olisi päästä ohjasajon merkeissä ensi vuonna taas koutsin luo, mutta katsotaan nyt miten tähtimerkit osuvat kohdilleen ennen suuria suunnitelmia.

10 kommenttia:

  1. Meinaatko kärryjä laittaa perään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyesti ja ytimekkäästi: En. :D En usko, että tämän hepan kanssa taito riittää, vaikka pari ponia onkin tullut aisojen eteen laitettua. Olen äärettömän tyytyväinen, kun Salaman kanssa pysyvät kierrokset alhaalla tietyissä jutuissa ja niistä pidetään kynsin ja hampain kiinni. :)

      Poista
  2. Olin niin yllättänyt, miten rauhallinen Salama oli ohjasajossa. Kun olen lukenut tätä blogia, odotin sen perusteella ihan jotain muuta mitä katsoin. :D Odotin, että teillä on hihnat ristissä, Salama juoksee ja sinä yrität pysyä lankojen päässä. :D Jaahas, tällaisen mielikuvan kanssa lähdin siis katsomaan tätä videota. :D

    Mikä itseäni hämmästytti, onkin tuo liikkumisen "haluttomuus". Olettaisin sen olevan lukemani perusteella aika ripeä käynnissä ja joudut täten myös itsekin saamaan siihen liikettä ohjilla. Omani kanssa, joka on perusluonteeltaan rauhallinen, mutta kun on kyse tekemisestä, lähtee se ikäänkuin alkujännityksen kautta kiirehtien liikkeelle. Tähän olemme jo saaneet vähän edistystä. Vai oletko kenties opettanut sen liikkumaan halutun rauhallisesti?

    Ohjasajo-opetuksessa meillä oli täältä Mustion suunnalta Charlotta Laine ja hän ohjeisti minua, että liikkumalla takaosan suuntaan, saadaan hevoseen liikettä. Etuosaan suuntaan, hidastetaan, pysäytetään. Meillähän oli ensimmäisellä kerralla juurikin tavoite saada rentoutumaan hevosta, se kun tahtoi jännittyä niin kovin ja opettaja tästä toki huomautti. Nyt olisikin uuden tunnin vuoro kun olemme tässä keskinäisessä tutustumisessa edistyneet.

    Sitten meillä oli myös ohjasajossa sekin, että on välillä hyvä mennä suoria linjoja, sitten kaarevia ja kun siis laitettiin ympyrälle ja haluttiin vauhtia, liikuttiin takaosan suuntaan. Kun mentiin suoria linjoja, olin lavan kohdalla. Ja harjoiteltiin myös ulkotaivutusta, sisäosan taivutusta, takaosan väistöä, mutta varsinaisiin väistöihin emme päässeet juurikin sen tähden, ettei hevonen ollut valmis oman jännityksen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! :D Salama on aina kentällä aika laiska. Niin ratsain, taluttaen kuin ohjasajaenkin. Ennen se näkyi puskemisena portille, mutta pienellä lahjonnalla hommasta tuli edes vähän mielekkäämpää eli se töpsöttää ympäri kehää kunnes toisin sanotaan, muttei tosiaan ole mikään pikajuna joka kerta. Pihalla se on eloisa säkkärä eli oma itsensä, taas mentiin hienoa possupassia korvat tötteröllä mm. puuliiterin ohi. Siellä asuu kuulemma mörköjä.

      Minulla oli tänään vähän teknisiä ongelmia videoiden kanssa, kamera seisoi jalustalla ja lopulta akkukin simahti kesken kaiken. Joku päivä uusi yritys, niin tulee ihan oikeanlaista kuvaa tästä(kin) touhusta. Toisaalta ne hyvät pätkät ovat sitkeän työn tulosta ja on kivaa, ettei Salama suutu enää kovasti ihmisen virheistä. Oikea kierros (videolla) on sille toooosi vaikea, kulkisi mielellään banaanina vasemmalle, siitä johtuu myös tuo hitaus. Kun eteenpäinpyrkimystä on, on tätä helpompi suoristaa.

      Tuolla videolla näkyy hyvin myös se, kun liikun itse liikaa ja silloinhan Salama pienentää ympyrää/hidastaa. Se on perisyntini, jonka kanssa painin. Nyt kun askellaji on vallan käynti, on pakko keskittyä tähän ja koittaa itse liikkua oikein ja eteen.

      Salama meni hienoja väistöjä Sarin (Vilesar) kanssa keväällä. Salkku siis osaa, minä en - vielä. ;)

      Poista
    2. Tuo on niin totta, että ne hyvät hetket eivät tallennu videolle. Näin on käynyt usemmin kuin kerran itsellenikin. Minä odotin Salaman videolta juurikin vertaistukea, että se olisi sählännyt enemmän. Olisin voinut tuntea, että muillakaan ei se toiminta aina mene niinkuin on ajateltu ja senpä takia olinkin ihan hämmästynyt, että hetkinen Salama meneekin niin rauhallisesti. Sehän sai pasmat ihan sekaisin. :D Niitä on kiva katsoa kun vieras hevonen on säkkärä, mutta jos itse on puikoissa on hiki otsalla ja ärräpäät kielen kärjessä. :D

      Poista
    3. Jos kekkaan, miten saan tuon jalustan pyörimään meidän tahtiin ("FilmMe" :D) niin aivan realistista "ohjat solmussa, poni pukittelee"-settiä on luvassa. ;) Tänäänkin ohjat tippuivat käsistä jonkun viiskyt kertaa ja tietty polle huomasi tilaisuuden aina tulleen. Jos huomenna ilma on suotuisa, koitan saada videomiehen mukaan.

      Poista
  3. Ohjasajo on ihan parasta, jahka sen saa iskostumaan selkäytimeen samoin kuin ratsastuksen salat. Itse olen saanut oppini Sidbäckin Hasselta, ja häntä on kyllä kiittäminen siitä että nykyään valitsen melkein mieluummin ohjasajon kuin ratsastuksen! Itsekin olen pyörinyt tunnin jos toisenkin hevosen kanssa ohjat ristissä ja välillä hevonenkin ristissä, mutta kyllä se vaan sieltä reenin ja toistojen kautta tulee! Yksi parhaista "opetushevosistani" on meidän vanhempi ori, joka ei siis anna yhtään ihmisen virhettä anteeksi, mutta tekee sen kylmänrauhallisesti. Eli, maastossa jos herpaannun hetkeksi enkä siis ohjaa hevosta kunnolla, kävelee tämä herra aivan rauhallisesti ojaan ja kattelee sieltä että jaa-ha, tänne sit mut ohjasit. Samoin kentällä jos keskittyminen katoaa multa hetkeksi tai ohjat menee sikinsokin, tämä mestari kääntyy juuri sinne minne mun ohjat käskee (vaikka en itse käskekään) ja on vaikka sit siinä paketissa ohjien kanssa ihan rauhassa ja odottaa että mä saan taas selvitettyä narut ja annettua hänelle ohjeita! Aivan loistava ope, mutta ehkä vähän nöyryyttävä ihmistä kohtaan!

    Siitä se lähtee, toistoja toistoja toistoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salama on ihan samanlainen - tippaakaan se ei anna anteeksi, mitä nyt tosin hiukan on oppinut sietämään mua... ;) Mutta hauskaa se on ja joka tapauksessa hyödyllistä. Nyt kun tätä on suurin piirtein viikottain harrastanut, on touhu muuttunut mielekkäämmäksi ja helpommaksi. Duke on taas semmonen, että sinne mennään minne ihminen ajattelee, ohjilla ja muilla ei niin väliä. :D

      Vielä kun löytäisin ajopiiskani jostain, jäi jonnekin tuonne hankeen... Se olisi ehdottoman hyvä Salamalle erityisesti oikeassa kierroksessa, jossa puskee helposti sisään. Tuo videon kouluraipan nysä ei riitä.

      Poista
    2. Ethän sä sitä ajopiiskaa välttämättä tarvitse, onhan sulla kaksi ohjaa! Aina silloin jos puskee vaikka oikeassa kierroksessa sisään, johtui se sit mistä tahansa niin otat ohjasotteen vaan vasemmalla ohjalla niin tokenee! Mulla kesti tosi kauan oppia käyttämään sitä "ulko-ohjaa" oikea-aikasesti, eli just siten että ehtii estämään sen puskemisen tai ainakin saa sen korjattua mahdollisimman nopeasti. Se ulko-ohja pakkaa aina olemaan vähän "hitaampi" kuin sisäohja, joten tuntuu että se vaatii vielä enemmän treeniä! Vähän vaikeeta tälleen virtuaalisesti neuvoa, mutta yritinpä nyt kuitenkin, jos ei haittaa!

      Poista
    3. Sain kiinni ajatuksestasi. :) Sitten kun on vielä sellainen perisynti, kuin lerppuva ohjastuntuma (sama kuin ratsastaessa), niin ei ihme kun polle välillä poistuu väärään suuntaan. ;) Mä olin alkuun tosi "kiltti" tuon ulko-ohjan kanssa, mutta nyt olen oivaltanut, että sitä pitää ihan oikeasti välillä käyttää.

      Poista