keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Mitä hevonen muistaa?


Pelon. Sen se uteliaana saaliseläimenä muistaa, luulee muistavansa ja joskus vielä varmuuden vuoksi muistuttaa siitä. Tallinnurkalla oli joskus viime vuonna mörkö, miksei siis tänäänkin? Koska pelko on kovin vallitsevassa osassa sen aivoissa, tarttuu pelko helposti vieressä, päällä tai alla töröttävään ihmiseenkin. Silloin lumipalloefekti on valmis.

Vanha Tomppa-ruunani lähti kerran maastoon. Palatessaan kotiin terassipöydälle oli ilmestynyt cokispullo. Hevonen jäi siihen, ei liikkunut eteen eikä taakse. Jos Salama pelästyy joskus jossain kohdassa jotain, se taatusti sinkoaa johonkin suuntaan samassa kohdassa seuraavankin kerran. Ylipäätään on hämmästyttävää, miten tarkkaan ne rekisteröivät tutun ympäristön ja huomaavat pienetkin muutokset. Toki hevosissakin on eroja: On niitä, joita mikään ei tunnu hetkauttavan ja sitten on niitä, jotka särähtävät pienintäkin varjoa ja perhosta. Ai niin, Tomppa-hevoseni pelkäsi omaa varjoaan. Se aiheutti joskus vähän lisähaastetta kaikkeen.

Hevonen muistaa paljon muutakin. Se muistaa, missä karsinassa se asuu. Se osaa yhdistää asioita toisiinsa: Kaviokoukku tarkoittaa kavionnostoa, ruokaämpärin täyttö tarkoittaa ruokaa, satulan näkeminen meinaa töitä, traileri pihalla reissua jonnekin ja niin edelleen. Hevoset muistavat aiemmat heppakaverinsa ulkonäön perusteella. Myös ihmisiä ne tunnistavat jollain tasolla.

Hevonen oppii koko ajan: Se, että ne kerran ovat oppineet jotain, voi vielä muuttua suuntaan tai toiseen tahattomasti tai toivotusti. Hevonen rakastaa rutiineja, oman laumansa turvaa, sekä tietty ruokaa ja herkkuja.

Mutta mistä olen itse kovin iloinen: Minun hevoseni rakastavat leikkiä ja muistavat tehdä sitä joka päivä. :)

Linkki videoon

6 kommenttia:

  1. Ihania!! Leikki on lapsen työ. Aikuisetkin vois ottaa joskus mallia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, hetkessä eläminen ja siihen tarttuminen tekis terää... ;) Useammin siis.

      Poista
  2. Lisättäköön myös että ihmiset tekevät omalla epävakaalla ja arvaamattomalla käytöksellään hevoselle ns pelon ilmapiirin. Hevoset laumassa laitumella ovat suurimman osan ajasta erittäinkin rentoja ja jopa rohkeita tutustumaan uusiin asioihin. Myös niihin ennen pelottaviin. Kun hevoset teljetään talleihin, erotetaan lajitovereista ja luonnosta ylipäätään sekä aiheutetaan vielä fyysisiä vaivoja rajaamalla fysiistä liikuntaa,on tuloksena "persoonallisia ja hauskoja herkkiksiä" joillen edesottamuksille on hauska naureskella ja laittaa persoonallisuuden piikkiin. Todellisus on surullista kyllä vähän erilainen,tasapainoinen ja psyykkisestihyvinvoiva hevonen ei säiky lumisadetta,varjoaan ym panikoidu koko ajan kaikesta ja reagoi yli,sillä on syynsä elää stressaantuneena/pingottuneena/ylireagoivana ja se on olosuhteet/käsittely/terveys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeilla jäljillä, mutta huomasithan, että postaus oli ihan vitsinä kirjoitettu. :)

      Poista
  3. Tuo pelon tarttuminen on kyllä sellainen juttu, että voi morjes! Nuorukaiseni, joka on pilattu epäjohdonmukaisella ja kovakouraisella käsittelyllä, on ihan mestari imemään omat fiilikseni hyvässä ja pahassa. Kun se kokee olonsa uhatuksi tai epämukavaksi, se muuttuu vaaralliseksi. Ennen joulua sattui niin, että minulla oli pari huonoa päivää peräkkäin ja poni näytti vihaista naamaa. Kehitin itselleni ihan hillittömän pelon (miksi?) ja tilanne kärjistyi viikossa siihen, etten uskaltanut mennä ponin lähellekään, kun se vaistosi fiilikseni heti ja tuli vihaisena ja epäluuloisena vastaan.

    Sitten kävin kehityskeskustelun itseni kanssa ja kokeilin sellaista, että menen ponin lähelle ja pakoon juoksemisen sijasta jäänkin paikoilleni hengittämään. Parissa päivässä huomasin taas, ettei poni aiokaan tappaa minua ja se on oikeasti ihan mukava ja sympaattinen, kunhan pidän oman pääni kasassa. Se on niin epävarma, että tarvitsee todella tasapainoisen ja rauhallisen käsittelijän, joka jatkuvasti tsemppaa ja kannustaa, mutta ei missään tapauksessa suutu tai hermostu. Tavallaan ihanaa ja reilua kaikille, mutta välillä vain on huono päivä, eikä sille voi mitään...

    Meilläkin molemmat ponsset katselevat omaa varjoaan, mitkä tulee kentän valoista. :) Eivät pelkää, mutta katselevat varautuneena.

    Blogin seuraamisesta anonyymina on tullut ihan päivittäinen rutiini, usein mietin, mitähän tiimille kuuluu. Kiva, kun postauksia tulee lähes päivittäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän pelon tarttuminen on tutkittu juttu, että niin todella tapahtuu - puolin ja toisin. Mielenkiintoisia nuo asiat. :)

      Meillä Salaman kanssa eniten sattuu ja tapahtuu juuri niinä päivinä, kun itsellä ajatus harhailee tai on muuten huono päivä. Toisaalta se muistuttaa siitä, että hevosten kanssa pitää tosissaan olla läsnä, ilman kiirettä ja muuta negatiivista. :)

      Tompalla oli vanhemmiten vähän näössäkin vikaa ja mitä vanhemmaksi se tuli, sitä enemmän se luonnollisesti säikähti vähän sitä sun tätä. Pellolla päin lentävä perhonen oli paha juttu... :D

      Mukavaa, kun olet pysynyt mukana! :)

      Poista