torstai 16. lokakuuta 2014

Suosi suomalaista


Otsikon sanomaan pyritään. Mutta mikä on, kun kotimaan hommat eivät vain toimi?

Asiakaspalvelu on edelleen hevosalalla aivan lapsenkengissä. Asiakaspalvelun perusperiaatteet ovat niin hukassa, ettei yksi tai kaksi blogipostausta riitä kertomaan kaikkia niitä hauskoja ja jopa surullisia tarinoita siitä, mihin allekirjoittanut on törmännyt. Itselleni ja valtaosalle muitakin yksi verkkokaupan perusjutuista on toimitusten sujuvuus. Sen naudan voi alunperin keinosiementää, kasvattaa, teurastaa ja tuottaa satulavyöksi ihan kivijalkakaupassakin.

No, otetaanpa pari esimerkkiä. Tilaan netistä vaikkapa perinteisen juoksutusvyön hintaan 59e. Sitä ei ole varastossa, joten suomalainen yritys tilaa sen tukusta, joka tilaa sen taas jostain muualta. Ok, selvä juttu. Kestää varmaan viikon tai pari. Nyt on menossa neljäs viikko tilauksesta. Asiakaspalvelu vastaa - jos vastaa - että tulossa on ensi viikolla. Miksi aina ensi viikolla? Tai miksi asiakkaalle ei ylipäätään aina vastata?

Uuden syysmalliston satulahuopien kesti matkustaa tänne kotiovelle yli kuukauden verran. Vain siksi, että kauppias ei kertonut, että nämä ovat ennakkotilauksellisia ja näitä toimitetaan sitten kun jaksetaan. Netissä oli virheellinen tieto siitä, että tuotetta on varastossa. No, ei se mitään. Sattuuhan näitä, varsinkin tälle yhdelle tietylle putiikille.


Mieheni on tilannut jo pitkän aikaa vaatteensa ja urheiluvarusteet omaan lajiinsa netistä ja ulkomailta. Olen ihmetellyt, kun paketit tulevat alle viikossa ja vieläpä kotiovelle. Paketeissa on aina kaikki tilattu ja päällä jotain extraakin. Itsekin olen jokusen kerran tilannut joitain yksittäisiä hevostarvikkeita Ebaysta ja muista hevostarvikeliikkeistä. Kokemukset ovat olleet positiivisia, kaikki on sujunut kuten pitää.

Viime lauantaiaamuna eksyin jälleen internetin ihmeelliseen maailmaan ja laitoin tilauksen menemään yhteen englantilaiseen verkkokauppaan. Tilaus piti sisällään Horsewaren sadeloimen, ratsastushousut, kolme hupparia, kahdet hanskat ja talvisaappaat. Hintaa koko paketille tuli postikuluineen 130 euroa.

Paketti tuli tänään kotiovelle klo 9.30. Mitä suomalainen yrittäjä saa aikaan samassa ajassa? Ai niin, sen samaisen juoksutusvyön olisi saanut edellämainitusta ulkomaan puljusta yli puolet halvemmalla.

Valehtelematta Suomessa on tällä hetkellä ehkä kaksi toimivaa, kokonaan kotimaista verkkokauppaa. Toimitukset ovat nopeita, verkkokauppapohja toimiva ja tuotevalikoima on sopivan kattava. Sanoisinko, että se on aika vähän verkkokauppojen määrään nähden. Suomalaisten yrittäjien on turha niristä siitä, että kuluttajat siirtyvät tilaamaan ulkomailta asioita yhä enemmän ja enemmän - katsahdus peiliin olisi kova juttu. Tai sitten ihan muut työt.

8 kommenttia:

  1. Kävin itse ja tilasin pitkän aikaa Divozasta tavaraa ja käsittääkseni se on alkanut pikkuhiljaa hiipiä suomalaistenkin tietoon. Kauppa on todella iso ja tavaraa löytyy paljon eri hintaan. Tosin kyllästyin itse kauppaan kun aloin etsiä ulkoloimea ja fleeceä Pancholle. Ponin selkämitta on n.85cm ja kaula pieni, joten pikkuista loimea piti etsiä. Katsoin sitten netistä taulukosta ponin säkäkorkeuden ja selkämitan mukaan sopivan loimikoon ja tilasin pari loimea. Paketti saapui ja postissa on noin new forestin kokoiselle ponille sopivat loimet eli meidän pikkuinen hukkuisi vastaaviin! Vein sitten loimet itse paikanpäälle kauppaan ja selitin tilanteen. Myyjät alkoivat etsiä sopivia loimia kanssani ja nappasivat pari hyllystä. Paketissa luki selkämitta 85cm joten pitäisi sopia. Olin kuitenkin skeptinen ja pyysin myyjiä avaamaan paketit ja mittaamaan selkämitan. Tuumasta toimeen ja mitä paljastuikaan selkämitaksi - 115cm! Myyjätkin olivat ihan hämillään että miksi paketissa lukee selkämitta 85cm ja sitten kun itse mittaa se onkin noin paljon isompi?

    Okei loppujen lopuksi koko liikkeestä löytyi tasan yksi fleece ja yksi ulkoloimi vastaavan kokoiselle ponille. Isojen hevosten tavarat ovat olleet ihan sopivat tai jopa hieman naftit, joten onneksi ei ole niiden kanssa tarvinnut puljata. Vein kuitenkin palveluni toiseen liikkeeseen ihan vain sen takia, etten enää jaksanut rampata edes takaisin niiden loimien kanssa kun koot olivat ihan mitä sattuu...

    Eli saa ehdottaa kauppoja, josta saa pienille ponille tilattua loimia ulkomaille! ;) Nimimerkillä omistamme yhä vain noin kaksi loimea :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuponit ovat vaikeita, niille lähtisin melkein etsimään ison koiran loimia... :D Shiresillä on kivoja malleja, eivätkä ne ole hinnalla pilattuja. Samoin Mastalla ja Weatherbeetalla. Täällä koto-Suomessa ihan Börjes tarjoaa parhaat loimet tuon kokoisille.

      Poista
  2. Terveisiä täältäkin, tilattiin hepalle uusi loimi suositusten perusteella (en nyt muista mistä) alennuksesta. Meni kuukausi, paketti lähetettiin väärään paikkaan, loimi oli ihan väärä ja loppujen lopuksi huomattiin ettei mitään alennusta edes ollut tullut! Palautettiin ja vaadittiin rahat takaisin ja tilattiin ulkomailta. Tuli nopeasti ja oli kaikki muutkin kunnossa. Tunnen tuskasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuo kuulostaa ihan normaalilta suomalaiselta käytännöltä: Asiakas tilaa punaisen kaviokoukun ja saakin vihreän. Se lähetetään sinne, minne sattuu menemään. Jos asiakas sattuu kysymään sen perään, on se asiakkaan vika, että kaikki on mennyt pieleen... ;)

      Poista
  3. Mastan loimet on kokemukseni mukaan melko kaposia edestä, mun ponille istuu yleensä 105cm loimet edesstä, mutta selkä tarvii sen 115cm. Mastalta istuu tuo 115cm hyvin. Englantilaiset muuten mittaa sen loimen koon sitten sieltä alareunasta eli ryntäiden keskeltä pepun keskelle hevosen kylkeä pitkin, jolloin tuo 115cm loimikin on (muistaakseni) 155cm.
    Itse olen ulkomaalaisista käyttänyt http://www.equestrian.com/

    Marjut: mitkä on ne toimivat kokonaan suomalaiset verkkokaupat? Viljarshop varmaan toinen, mutta mikä se toinen on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kokemus itselläni, meidän Dukelle Masta ei käy, kun se on aika vankka. HW:t taas ovat liian pitkiä helmasta. Weatherbeetalla on pari kivaa ja Shiresillä myös. Duken viime talven palloloimi oli Shiresin ja oli paras pikkuponiloimi, minkä olen koskaan nähnyt. Harmi, kun oli liian pieni Dukelle.

      Sanoisin, että kaksi hyvää ovat Viljar ja Börjes.

      Poista
  4. Itse olen tilannut ulkomailta varmaan useinmiten kissanruokaa Zooplussalta. On se hämmentävää kun tilaus lähtee vuorokaudessa Saksasta, ja sitten menee monta päivää Suomen postin syövereissä..
    Samoin tällä viikolla oli pieniä huolestuneita hetkiä kun kameran objektiivi (yksityiseltä ostettu) oli "jumittunut" matkan varrelle ja aina tietysti jännittää kun kyseessä on särkyvä, jotain normi-vaatetta huomattavasti arvokkaampi paketti..(vaikka objektiiviksi olikin edukas!)
    Equestrian.com:lta olen tilannut itsekin jonkun kerran. Nyt viime aikoina olen tosin bongaillut alennuksia kotimaasta ja selannut FB-kirppiksiä. Horzen verkkokaupastakin on hyviä kokemuksia viime talvelta, samoin Hevarin oli aika jees, ei pahaa sanottavaa. :)

    Mikä koko Salamalle muuten menee HW:n loimista? Mulla on yksi viimetalvinen Medium-paksuinen toppaloimi kokoa 6,3'' joka on "just eikä melkein" nyt, ja kun bongasin HW:n sadeloimen alehintaan niin otin sen jo koossa 6,6'', pidemmän käyttöiän toivossa. Eli meillä ollaan 140-145cm välimaastossa nyt, kun saan aikaiseksi niin myyn ainakin toisen 135-kokoisista sadeloimista pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla kohdallani kokemukset Postista ja Matkahuollosta ovat sellaiset, että Posti voittaa. Viime aikoina toki sekin on tökkinyt, paketit makaavat lajittelukeskuksissa ja sähköiset saapumisilmoitukset eivät toimi.

      Itse olen käyttänyt myös Ebayta ja Hope Valley Saddleryä. Divozaakin joskus muistaakseni.

      Salamalle menee HW:stä täydellisesti se 145cm koko. :) Salamalle en muita loimia enää juuri hankikaan kuin Horsewarea, simply the best sille. :)

      Poista