perjantai 31. lokakuuta 2014

Kurkistus loimikaappiin, osa 1


Jokunen päivä sitten todettiin täällä blogissakin, että Toini mallia silkkiturkki ilman talvikarvan haiventakaan. Se tarvitsee siis vähän enemmän vaatteita, mitä tallin muut turrikat yhteensä.

Tonen kylki 6.10.2014
Sanoisin, että tuo Toinin turkki vastaa tällä hetkellä osaklipattua mallia. Karva on niin lyhyt, ettei se nouse juurikaan pystyyn. Mikä tällaiseen sitten on syynä, en tiedä. Liekö stressi ja hormonit, muutto tänne kun ajoittui juuri siihen aikaan, kun talvikarvaa ruvetaan viimeistään kasvattamaan. Silloin sillä meni elämä ihan uusiksi, koska oli elellyt viimeisen vuoden vuotiaan varsansa kanssa. Sitä ennen se on ollut jonkun talven pihatossakin ja kasvattanut kunnon turkin. Emänsäkään ei säästellyt karvansa kasvattelussa, muistutti ihan jotain karvaista ponia aina talvisin.

Loimiasioissa en säästä enkä tingi enää. Loimen on istuttava täydellisesti, kestettävä Suomen ja tämän hiekkalaatikon arktiset olosuhteet, lämmitettävä ja muutenkin oltava kiva katsella. Arvostan myös yksinkertaisia ja nopeita kiinnityksiä. Lisäksi haluan, että loimi kuivuu nopeasti. Siispä vannon Horsewaren loimien nimeen. Ne istuvat monenlaisille hevosille ja vaikka vähän hintaa on, pärjää parilla perusloimella pitkälle.

HW:n loimia löytyy neljässä eri kestävyys- ja hintaluokassa: Mio, Amigo, Rhino ja Rambo. Näistä kaksi ekaa ovat hyviä perusloimia, jälkimmäiset taas ovat kestävämpiä ja niissä on hiukan enemmän toiminnallisuutta eli kankaan laatu on vahvempi ja tekniset ominaisuudet parempia. Mitoitukset myös hieman vaihtelevat mallin mukaan: Toinilla ja Salamalla loimien koot ovat HW:n loimissa 145-155cm eli 6'6 tai 6'9". Duken omaa kokoa vielä etsitään, mutta nyt tilauksessa sille on 5'0" eli selkämitaltaan n. 100cm oleva loimi.

Toini on kerännyt karderoobiinsa lähinnä Amigo-takkeja. Sillä on nyt käytössä vuoriton kaulaosaton sadeloimi, 200g fullneck toppis ja 100g sisätoppis pyjamana. Näitä yhdistelemällä saa useamman erilaisen loimivaihtoehdon aikaiseksi - HW:t kun sopivat yhteen täydellisesti.

Toinin pyjama, Amigo Insulator 100g täytteellä, koko 145cm.
Ulkoiluasuna Amigo Hero All-in-one 200g täytteellä, koko 155cm. Istuu kuin hansikas.
Loimi ei valu, kiristä tai purista. Lavat ovat säilyneet Toinilla ihan ehjinä. 
Sadeloimena lämpimiin päiviin tai kuoriloimeksi löytyy lila vuoriton Amigo Hero Original, koko 155cm.

Kuivatukseen Toini käyttää tarpeen mukaan joko paksua villaloimea, fleececooleria tai tavallista fleeceloimea. Ratsastaessa erityisesti tuulisina päivinä selkään heitetään veden- ja tuulenpitävä pinkki ratsastusloimi. Erityisen kylmiin päiviin varastosta löytyy vielä korkkaamaton fullneck-toppis 300g täytteellä, jota toivottavasti tulevana talvena ei kuitenkaan tarvita.


Osa 2 pitää sisällään poikien sarvikuono-osaston, se tulossa ensi viikolla... :)

4 kommenttia:

  1. Meillä myös vannotaan HW:n nimeen, nimenomaan istuvuuden ja hinta laatusuhteen vuoksi. Just tuli tilattua HIHS:sistä 200g insulator ja siihen tarkotus hommata vielä lineri, klipataan meinaa parin viikon sisällä, niin sitten on lämmintä päälle pantavaa kovemmillekkin pakkasille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappivalinta. ;)

      Salama pärjännee tuon vuorittoman Amigon (jos vain jaksaisin korjata sen..) ja kevyesti topatun Rhinonsa kanssa. Duke taas ei juuri loimia kaipaa, mutta extreme-keleille sillekin on tulossa oma HW. Saa nähdä, miten se on mitoitettu. Niistä lisää seuraavassa osassa. ;)

      Poista
  2. Sama meillä, HW : n loimet ovat kovassa käytössä. Tuhoavatko teidän hevoset toistensa pukuja? Oma kun tarhaa täystuhon kanssa, matalenee kyllä empatiat kun menet hakemaan hevosta sisälle ja huomaat iloksesi että kaulakappale on puoliksi jyrsitty...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä yllättävää kyllä tuon Salaman uusimman loimen reiän teki Toini, kun se hääti Salaman ruokakaukalolta kovemmin ottein pois. Lähti turkistakin palanen.

      Ja sitten pojat... Muutama loimi on revittu aivan päreiksi, yhteistyössä tai yksikseen... :D Lähinnä Dukea ahdistaa moiset vällyt. Välillä se repii kaverinkin loimia. ;)

      Poista