perjantai 3. lokakuuta 2014

Tauko tekee hyvää


Varsinkin nuorilla. En ollut ohjasajanut Salamaa juurikaan sitten viime kevään.

Eilen ripustin sille riimun ja "köydet" ohjiksi. Nämä siksi, kun itse hallitsen homman paremmin niillä. Pitkät ajo-ohjat vievät toistaiseksi keskittymiskyvyn ja homma menee pipariksi. Pitää harjoitella niiden käsittelyä vielä.

Lopputulos oli hämmentävä. Ruuna toimi suht pienin avuin ja mikä parasta, se antoi paljon virheitäni anteeksi! Se ei ole aina ollut Salaman vahvinta alaa: Se kun reagoi vahvasti ihmisen asentoon ja tapansa mukaan ylireagoi hieman. Eli jos seisot millinkin väärässä kohdalla, se pukittaa isosti ja poistuu paikalta.

Eilen tällaista ei tapahtunut. Ruuna kulki ympyrällä ja suoralla käynnissä ja ravissa kuin olisi tehnyt tätä aina. Välillä mokasin isostikin, mutta ruuna korkeintaan kääntyi kysymään, että miksi seison taas sen tiellä.

Toinen hämmentävä juttu oli kuolaimettomuus. Ruuna oli paljon lunkimpi näin. Onneksi seuraava raspausaika on jo tiedossa, koska siellä suussa on varmasti jotain pielessä. Se onkin tässä pari kertaa suitsia laittaessa sanonut, että nämä eivät ole kivat. Naruriimu ei ole kauhean tarkka ajaessa, mutta Salamalle tuttu ja turvallinen juttu, joten sillä mennään nyt jokusen kerran.

Ohjasajotreenejä keväältä.
Innostuin itseasiassa aiheesta taas niin, että ohjasajoa harrastetaan kaikkien hevosten kanssa jatkossa useammin. Lupaan lopettaa selittelyt siitä, että se on vaikeaa. Kai se on, jos sitä ei harjoittele. ;)

4 kommenttia:

  1. Hassua, olen tässä hetken aikaa jo suunnitellut pyyhkiväni pölyt meidän ohjasajo vermeistä ja miettinyt ohjasajo treeniä toiselle hevoselleni, nyt olenkin viime aikoina nähnyt useasta eri blogista juttua ohjasajosta. Tuntuu monella olevan nyt ajankohtainen juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Kivaa vaihtelua hevosellekin. Lisäksi näkee liikettä sivusta/takaviistosta itsekin. Lajinahan tuo on hiukan vaikeaa, mutta oikein palkitsevaa kyllä. Puhun nyt siis työskentelystä ohjasajaen, en kävelystä hevosen perässä siis. ;)

      Pitääkin funtsia, jos kävis parilla tunnillakin pitkästä aikaa...

      Poista
  2. Apua, katoin eka että oot laittanu ohjat kaulan ympäri, mutta ilmeisesti ovat vaan harteilla!! :D Tuli vaan heti mieleen mitä käy jos hevonen ottaa ritolat... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, harteilla vain ovat. :) Näin meidän ohjasajo-ope opetti. Ne laitetaan niin, että ohjat tippuvat pois jos polle poistuu.

      Poista