lauantai 25. lokakuuta 2014

Note to self


Poni on ihan peto. Myös pinkki heijastinkaulus olallaan.


Poni on edelleen maailman mainioin kärryjen edessä. Kevyt takaa ja halutessaan myös edestä.

Ja kun myös pinkkiin pukeutunut Toini menee edellä, ei tule kärryilläkään olevalle kylmä. Tuli vähän sellainen fiilis, että haluan kärryille kuppipenkin...


Silkkikarvainen Toini halusi pyjaman yöksi. Sen se myös sai. Talvikarvatilanteesta tulossa lähipäivinä lisää päivitystä.


Päivän kivoimman uutisen tarjoaa Salama: Se ei ontunut enää eilen eikä tänään.

Massiivinen kolmella jalalla hyppely jää siis jälleen mysteeriksi. Kengittäjä ei löytänyt kavioista paisetta eikä jaloissa näy edelleenkään päälle päin mitään. 

En tosin kerro tässä sitä, että tuuli meinasi viedä kuolaimettomiin puetun pikkuruunan mennessään. ;)

En kerro myöskään siitä kauheasti, kun heräsin aamulla klo 5.20 järkyttävään ryskeeseen, mikä kuului korvatulppienkin läpi. Luulin, että ulkona ukkostaa. Pikainen tarkempi ajattelutyö toi kuitenkin siihen lopputulokseen, että lokakuussa harvemmin ukkostaa. Siispä tikkana ulos ja talliin. Siellä oli - kukas muukaan - kuin Ykkösmuru kylki hikisenä takajalat ristissä seinää vasten jumissa. Kiva. 

Salama jää nyt talvilomalle, jolloin se liikkuu vain satunnaisesti. Jos keli pysyy sulana ensi viikollakin, voisi Iiris mennä sillä kerran tai pari. Ruunalla tuntuu olevan joku kasvupyrähdys meneillään ja se on sen tuntuinen, että nyt on parempi antaa olla. Ehtii sitä tuuppailemaan sitten myöhemminkin.

2 kommenttia:

  1. Liikkuuko teidänkin Duke näin: https://www.youtube.com/watch?v=DXpcS1n5x70 ;)

    VastaaPoista