lauantai 4. lokakuuta 2014

Laatuponikisa 2014


Tänään oli Pygmin suuri päivä: Vuorossa oli laatuponikisa 2014.


Reissu oli loppupeleissä ihan opettavainen. Rivissä oli toinen toistaan hienompia ponirotuja, mutta lopulta voiton veivät sekä 2- ja 3-vuotiaissa shettikset! Toinen niistä itseasiassa matkusti meidän kyydissä paikalle ja on toiminut vähän Duken treenikaverinakin, eli pääsin suorastaan käsin koskettelemaan voittotunnelmia. Sain koskea Junior Champion voittopokaaliin, hihih.

Tänään ei ollut kuitenkaan Duken päivä. Se oli luokkansa kolmanneksi viimeinen. Jee. Mut hei, ei oltu viimeisiä, se oli vähän niin kuin tavoitteena.



Ensin vuorossa oli irtohypytys. Se meni Duken osalta vähän laiskasti. Dukea kiinnostivat lähinnä kujan muovinauhat ("voiks näitä riepottaa?") ja ruokakippo. Tietty.

Esteet se suoritti tosin tyypilliseen tapaansa varmasti, tosin tuomarit jäivät kaipaamaan pientä terävyyttä. Allekirjoitan itse paperin sanoman ihan täysin. Näin mentiin tällä kertaa ja näin tapahtui:



Samaan aikaan maneesissa askellajituomarit tarkkailivat ponin liikkeitä. Niistä sanottiin seuraavaa:



Viimeisenä arvosteltiin ponin rakenne kahden tuomarin toimesta. Linja oli kuulemani mukaan hieman tiukka eli näihin pisteisiin voi olla ihan tyytyväinen:


Turhan tuhdissa kunnossa esiintynyt ponini siis keräsi keskiarvokseen kutosella alkavan saldon. Ei se kai niin huono juttu ole ponille, joka esiintyi nyt ekaa kertaa rauhallisena ruunana yhtään missään. Olen ihan tyytyväinen sen käytökseen, ellei lasketa kotitiellä sattunutta etupuomiepisodia. Vuosi sitten Duke oli vielä villi oripoika, jonka ajatusmaailma pyöri vahvasti vain tyttöjen ympärillä ja keskittymiskyky kaikkeen muuhun oli puhdas nolla. Tietenkin muutama piste jäi kaihertamaan, mutta hei, tämä meni tänään näin ja ensi kerralla sitten paremmin. Ehkä.

Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia koitoksia. Kuka tietää, vaikka ensi vuonna käytäisiin laatuponikisassa esittämässä ajokoe?


Kuvista kiitos Seija P. ja videoklipeistä kiitos Mirandalle. :)

14 kommenttia:

  1. Bloggerilla on jotain kommentointia vastaan, vartin tätä yritin ja nyt ehkä onnistuu! :D Mutta siis estearvostelu ilmeisesti puuttuu? Tuollaista olis joskus kiva käydä katsomassa, ponit on parasta ja jee, mutta ihan väärällä suunnalla aina kaikki kiva! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi fak, se jäi tästä, pitää aamulla päivittää se tänne :D valkkasin näköjään väärän kuvan tuohon. Siihen asti arvostelu löytyy tästä:
      http://aijaa.com/KngMdB

      Saa nähdä missä tapahtuma jatkossa on. Nytkään ei ollut meiltä katsottuna ihan naapurissa, mutta reissu tuli tehtyä... ;)

      Poista
  2. Eihän Duke nyt mikään lihava ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se nyt minunkaan mielestä mikään mahdoton ole... :D Toki suurilinjainen ja iso muutenkin, ei mikään siro ja elegantti.

      Poista
  3. Ihana blogi! http://koirista-hevosiin.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. "Turhan tuhdissa kunnossa". No huhhuh, mitäköhän ne olisi sitten sanoneet Panchosta! ;) Se se vasta lihava on, Duke on mielestäni enemmän vain tyypiltään vankempi ei niinkään lihava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kieltämättä ollut kiva kuulla, mitä parista kunnon paksukaisesta on sanottu... :P

      Poista
  5. Mun varsa aikoinaan 2veenä ei suostunut pysähtymään siellä irtohypytys kujassa, vaan painoi sitä maneesia ympäri ihan kunnon rallia. Piti vaan huudella esteiden nostajille varotusta kun poni taas tulee. Ei kiinnostanut kaurakippo ei!
    Eli oo ihan tyytyväinen että ruokakippo kiinnosti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin minäkin olisin halunnut ponini esittää, mutta tuomarit halusivat ponin menevän pääasiassa irtona koko ringissä... Parhaat hypyt poni teki, kun sen talutti kujaan.

      Poista
  6. Hieno Duke! Se on juurikin ihanan vankka ja iso shettikseksi, ei mikään rimppakinttu.. eikä kyllä miunkaan mielestä nyt kovin paksu oO Lähtekää vaan ensi vuonna ajokokeeseen, mekin tullaan toivottavasti silloin pienemmän kakaran kanssa paikalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan se hoikempi olla, mutta nyt se on tällainen ja treenin jälkeen ehkä timmimpi. ;)

      Katsotaan missä kisa ensi vuonna järjestetään, toivottavasti lähellä. ;)

      Poista
  7. En kyllä minäkään saa ponista tuhtia vaikka kuinka yritin. :D Mun mielestä just sellainen kun shettiksen pitää ollakkin. Nyt vaan treeniä ja ensi vuonna ajokokeeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, nyt alkaa todellinen treeni, kun poni kääntyy 4-vuotiaaksi. ;) Saa se pieni rantapallokin toivottavasti kyytiä.

      Mut kyl oli väsynyt poni eilen tarhassa. Nukkui lämpimässä auringossa pitkin pituuttaan kauiammaisessa nurkassa monta tuntia. Kävin jo katsomassa, et onks se kuollut...

      Poista