lauantai 28. kesäkuuta 2014

Elämä on laiffii


Emäntä dumppas mut ja Kääpiön tänne peltoon viikko sitten.


En pitänyt siitä ajatuksesta alkuun ollenkaan. Ei ollut enää tuttua pihaa, minkä tapahtumia saisi katsella. Ei mökkiä tai omaa hiekkalaatikkoa. 


Vain aava vihreä preeria, mä ja Käpsä. Se tosin katosi aina välillä pinnan alle alkuun. Ihan alkuun meinas mulle tulla aina hätä, et mihin se taas livisti, mut kummasti sen paksut kyljet ja terävät hampaat lakaisivat ruohoa matalaksi viikatteen tavoin ja sen olinpaikka paljastui aina nopeasti.


Kohtasin monta muttaa heti ekoina päivinä. Oli oja, valtava kuilu, oli naapurin heppa ja väliaita meidän ja sen välissä. Oli valinnan vaikeus, mistä aloittaa syöminen. Suorastaan ahdistavaa.


Emäntä kävi alkuun usein aidalla notkumassa. Lahjoi porkkanoilla. Olin tosi monesti sitä mieltä, et voisin mennä sen kaa takaisin kotiin. Heti. 

Emäntä oli kuitenkin eri mieltä. Hänen mielestään olin ansainnut lomani. Anteeksi minkä?


Sit kelasin. Kerrankin oli tilaa. Kerrankin sai syödä. Kerrankin sai olla villi ja vapaa. Eikä ole ötökätkään juuri kiusanneet vallitsevien sadesäiden ansiosta.


Mut sit tuli hammas ja koko poski kipeäksi, kun yhtenä iltana söin iltaruokia emännän tarjoilemana. 

Tyyppi kuitenkin onneksi ymmärsi yskän ja toi mulle violetissa ruiskussa mun suurinta herkkua. Se auttoi äkkiä ja nyt ruoka maistuu taas.


Elämä on siis aika laiffii. Voisi se kurjempaakin olla. En siis valita...


...ainakaan niin kauaa, kun saan olla täällä. Eri juttu sitten, jos meidät yritetään saalistaa täältä paratiisista pois!

T: Salama

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti