Istun sohvalle. Mietin, millaisen voileivän tekisi. Laitan Muhku-täysjyväsämpylän paahtimeen. Kurkkaan ikkunasta ja katson, kun tukkirekka ajaa hidastaen ohi. Minne lie menossa, ajattelin.
Hevoset tallella - mustavalkoinen häntä huiskii paarmoja pajupuskien lomassa. Leivän paahtuessa valitsen jääkaapista suurella hartaudella leikkelettä ja muita täytteitä välipalaleipääni. Tukkirekka tulee takaisin ja pysähtyy kohdalle. Mitä hittoa?
Leipä jää niille sijoilleen kärventymään paahtimeen, kun kiskaisen takin niskaan ja kirmaan tällä kertaa crocsit tomerasti kintuissa tien toiselle puolelle. Tänään oli sitten se päivä, kun loput tukeista saivat lähteä.
Tässä välissä näin vain, että Salama veti jos jonkinlaisia polkka-askeleita Duke perässään tukkirekan ollessa aidan välittömässä läheisyydessä. Ehdin kiljaisemaan kuskille, että odota, kerään nämä hevoset tästä talteen ensin. Vaikka aidassa onkin sähkö, en ehdoin tahdoin kokeile sellaista leikkiä, missä hevoset laukkaavat paniikissa pienessä tilassa tien vieressä suurinta mörköään karkuun.
Salama juoksi suoraan syliin, kun menin pelastamaan sitä. Duke ei meinannut antaa kiinni. Lopulta kädet olivat täynnä naruja ja molemmilla puolilla oli vähän pideltävää tukkirekan hyristessä metrin päässä. Oli puoli metriä korkeampi Salama ja aika pörheä Kääpiö. Ai tältä se Salama näyttäisi hevosen kokoisena...
Sitten mentiin. Näkyvyys toiseen suuntaan puhdas nolla, eli riskillä vaan karavaani liikkeelle ja nauttimaan vauhdeista. Meinasin, jos ihan tietä pitkin oltaisiin edetty, mutta vasemmalla puolella ollut Duke kiilasi vasemmalle ojaan ja oikealla puolella ollut Salama seurasi perässä. Pysyin nakkina hodarin välissä Salaman riimussa koko painolla roikkuen ja sain todellakin tehdä kaikkeni, ettei Salama pääse irti.
Lopulta sain kuin sainkin narun sen turvan ympäri ja hallintalaitteet siihen kuntoon, että sain raahattua sen omaan pihaan. Duke seurasi perässä, kun ymmärsi vihdoin, että tämä oli väärä hetki koetella rauhan ja rakkauden rajoja.
Kas, heti kun tukkirekka jäi muutaman kymmenen metrin päähän, kävelivät molemmat tuttuun tapaan löysällä narulla vieressä, ilman kiirettä ja paniikkia. Voi murusia.
 |
| Turvassa. Tämä etäisyys oli jo ihan ok. |
Ai niin, se leipä. Se vähän paloi.
I feel you... Samoja tunteita koettu kun lähdet ratsastamaan ja juuri ennen pyörätien suojaan pääsyä kurvista kaahaakin traktori perunat peräkärryssä pomppien. Siinä ei kerkeä kissaa sanoa (tai traktorille stoppia huitoa) kun 600kg lämminveristä onkin jo kääntynyt kotisuuntaan ja hallintalaitteissa on tilapäisiä ongelmia. Tai vaihtoehtoisesti rynytään polvillaan pitkin ojia, en uskalla ajatellakaan miten kävisi jos joutuisin kulkemaan syvien betonisten kanaalien varrella...
VastaaPoistaUskon, että kohtalotovereita löytyy kyllä tässä asiassa. ;)
PoistaOlis kyllä ihanaa asua jossain paratiisissa missä ei olisi ollenkaan liikennettä. Meilläkin oli eilen vaiherikas maastolenkki, kun menimme mukamas ihan pienelle kylätielle mutta siellä olikin rehun teko meneillään ja koko ajan pärräsi traktorit ohi koneineen ja peräkärryineen. Onneksi oli alla vanhemmat ja suht maastovarmat hepat, eikä varsat!
VastaaPoistaNiin olisi. Ja siitä syrjäkylän paratiisista jatkan haaveilua edelleen. :)
PoistaTäälläkin tekivät nuo maajussit heinää viikonloppuna ja jatkuvasti pörräävät traktorit ja koneet olivat niiden mielestä ihan ok. Onneksi. :)
Me asutaan melkoisen syrjässä, mutta missä vain on metsää ja peltoja, tuppaa olemaan tukkirekkoja ja traktoreita ja puimureita ja maitoautoja ja mönkijöitä jne...tavallisia autoja tietysti on vähemmän.
PoistaMeidän hepoille on kaikenlaiset koneet ihan ok tässä omassa pihassa, ja metsäkone ja rekkakin tulivat tutuiksi kun viime talvena oli hakkuutyömaa ihan hevosten tarhojen takana. Mutta kun se rekka tai traktori kaahaa lenkin varrella vastaan kurvissa kapealla tiellä, niin kyllä saattaa silti pelottaa!
Minä haaveilen omasta harjoitusradasta, joka kiertäisi tässä omilla tiluksilla, siinä olisi hyvä pehmeä pohja ja vähän mäkiä ja jossain kohtaa hiittisuora. Mutta sellaisen toteuttaminenkin vaatis ainakin pienen lottovoiton....
Rahalla saa ja hevosella pääsee, ei siis auta muuta kuin mennä ja koittaa onneaan. ;)
PoistaSe on jännä, miten kotipihassa moni asia on hevosille. Vastaavasti maastolenkillä jonkun mörön kohtaaminen on pahinta, mitä hevosraukalle voi koskaan tapahtua. Kisapaikoilla taas vastaan voi tulla mitä vaan, kun huomiota on viemässä tuhat ja muuta asiaa...
No niinpä, harvemmin ravurit radalla juostessaan pelkää radankunnostuskalustoa esim. lanaa tai kasteluautoa. Mutta jos samainen vehje tulisi tiellä vastaan niin tilanne vois olla eri...
PoistaNo, eipä se auta kuin yrittää siedättää hevoset kaikkeen mahdolliseen.
Nimenomaan, ei auta muu kuin siedättää ja selvitä. Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen vuorotöissä ja se tuo vähän joustoa elämään - ei tarvitse aina aktiivisimpaan aikaan lähteä liikkeelle hevosten kanssa.
PoistaTukkirekka, tuo kaikkien hevosten kauhu! Charly ehti tutustua niihin Jokioisilla ns. riittävästi, sillä seurauksella että nykyisin maastossa lähes kaikki ruohonleikkuria isommat laitteet ainakin aloittavat jonkinnäköisen pakoreaktion. Koska Charlyn pakotyyli on ojaan maastoutuminen, en ole tästä kamalan innoissani. Enkä muutenkaan.
VastaaPoistaEli ikä ei aina tuo viisautta... ;)
PoistaYyyh, tukkirekat on kamalia. Joskus muinoin asuttiin Torstenin kanssa tallilla, josta pystyi ratsastamaan viereisen tallin maneesiin. Talvella pimeässä lähdettiin liikkeelle, itse kuljin myös jalan että pysyi sulana. Jäisessä ylämäessä takaamme tulikin täyteen lastattu tukkirekka, joka vilkutteli valoja. Se tuli nimittäin aika kovaa - eikä voinut siis jäisen mäen takia pysähtyä. Ja tiehän oli tietysti juuri sellainen pikkuinen hiekkatie, jossa kaksi autoa mahtui juuri ja juuri ohittamaan toisensa. Siinä sitten juostiin melkoista haipakkaa mäen ylös liukastellen ja Torstenkin melkoisen kuumana ;) Takana tulleet kävelijät hyppäsivät suojaan ojaan ...
VastaaPoistaMutta joo, lottovoittoa odotellessa, vaikka täytyy kyllä sanoa, että on sulla silti kaunis paikka!
Kiitos! Kyllä tässä kai pärjäillään vielä tovi. Pienin erikoisjärjestelyin toki. ;)
PoistaKiva painajainen tuo kertomasi talvitarina... Voin niin tuntea tuon tunteen!
Vaikka pahapaha anonyymi olenkin, uskaltaudun nyt laittamaan tämän kommenttini ja näkökulmani asiaan. Mutta, itse olisin varmaan jättänyt hevoset tarhaan ja pysynyt kauempana tarkkailemassa tilannetta. Ja jos jokin paha tilanne olisi tullut, olisin korkeintaan mennyt "turvaksi" hevosille, en hakenut niitä pois. Jotenkin itse koen asian niin, että heti kun tulee jotain pelottavaa, hevoset pääsevät pois tilanteesta.. ikäänkuin kuin kerroit niille, että "tukkirekka on paha, sitä saa pelätä, mennään pois". Esim. meillä suht vilkkaasti liikennöity tie aivan vieressä ja siinä hevoset tarhaavat. Tiellä on nähty ties mitä eikä ole kertaakaan tullut mieleeni hakea hevosia sen takia sisään. Saattavat ne joskus jotakin säikkyä, ihan leikin varjollakin, mutta sittenpähän säikkyvät. Kyllä ne nopeasti hoksaavat, ettei rekat, traktorit, moottoripyörä tmv. tee pahaa. Päinvastoin, useimmiten meidän lauma seisoo uteliaine turpineen tienvierusaidalla pällistelemässä ohitsekulkevaa liikennettä ;)
VastaaPoistaEn tiedä ymmärrätkö pointtiani. En toki tunne hevosiasi tmv. joten sinänsä paha ruveta pätemään eikä se ole toki tarkoituskaan. Mutta jotenkin tämä tuli heti mieleeni kun luin tekstisi enkä voinut olla sanomatta tätä. Toivottavasti et ymmärrä väärin kommenttiani :)
P.s. Minustakin teidän paikka vaikuttaa oikein kivalta :)
Ymmärsin pointtisi hyvin! Ja satuin juuri samaan aikaan sorvin äärelle. :)
PoistaMinä toimisin samoin kuin sinä vastaavassa tilanteessa, jos vastassa on kunnollinen aita (kuten meillä tarhassa + ruohotarhassa). Eilen hevosilla oli matala kahden langan laidunaita edessä ja Salama jo taidokkaasti nojaili aitaan (mitä se ei ole koskaan tehnyt!), joten koin parhaaksi napata hevoset pois ripeästi. Lisäksi tukkikasa oli niin lähellä aitaa (jätetty siihen keväällä kysymättä keneltäkään mitään ja mietinkin kaksi kertaa, uskallanko laittaa siihen aitaa ollenkaan), että tukit heiluttelivat aitaa rekan niitä kerätessä pois. Vieressä tie, jossa näkyvyys tuossa kohtaa toiseen suuntaan muutenkin huono, joten en ottanut mitään tyhmiä riskejä. Juuri paranneltu lähes vuosi jalkaa, joka on yhden kimppakivan karkureissun lopputulema. ;)
Meillä myös hevoset säikkyvät asioita joskus ihan huvikseen - muka pelästyvät "jotain" ja sitten mennäänkin toisen takajalassa kiinni ympäri tarhaa villisti leikkien. Eilen kuitenkin jopa Dukelle meni pupu pöksyyn hetkeksi, kun täyspitkä tukkirekka parkkeerasi viereen kesken leppoisan lounastunnin. Kotipihassa molemmat tutkivat ihan vierestä, jos pihalla on joku isompi värkki. Talvella lumitöitä tekevä traktori oli se juttu, vaikkei käynytkään viime talvena kuin kaksi kertaa. ;)
Saisikohan noita tukkirekkoja jostain lainaan, jos pitäisi pientä siedätysleikkiä sellaisella?! :D
Tarkennuksesi jälkeen kuulostaa siltä, että toimesi olivat varmasti ihan oikeat :) Tätähän se juuri on, kun kaikki kanssaeläjät eivät osaa tulkita hevosia tai ottaa niitä huomioon. Välillä joutuu ihan käsittämättömiin tilanteisiin hevosten kanssa ymmärtämättömien ihmisten vuoksi!
PoistaNäinhän se on. :) Eikä tekstistäni ihan koko totuutta saa irti kerralla, mutta se ei ollutkaan pääpointti. Lähinnä palanut sämpylä harmitti loppupeleissä, heh. ;)
PoistaJa mitä tulee tukkirekkakuskiin: Odotti siihen asti kiltisti, että sain hevoset kiinni. Sen jälkeen aloittikin jo tukkien keräämisen nosturin kanssa. Siksi varmaan mentiinkin aika haipakkaa sinne ojanpohjalle. ;)
Me asutaan keskellä ei mitään, muutama hassu asukas saattaa toisinaan ohi ajella, ja siinäpä se ropleema juuri piileekin, kun pollet ei autoja juuri nää, niin eipä niillä ole niihin mahdollisuutta tottuakkaan. Sitten kun joku sattuukin olemaan kadetillaan kivaa kippuraa sorapätkää tyyppaamassa ja satut hevosella väärään aikaan väärään aikkaan, niin hauskuus on kaukana :O sattuipa kerran vastaan rymistelemään sorarekka, joka veti hiekkatielle soramattoa kippi pystyssä ja kun se sora lähti sieltä lavalta valumaan, niin lähti meinaan pollekin alta aika liukkaasti :D joskus tuntuu, että olis hyvä saada hepat jonkun vilkkaan tien varteen laitumeen, niin tottuisivat vähän liikenteeseen.
VastaaPoistaTotta tuokin puoli. Kaikella on etunsa, mutta myös haittapuolensa! :D
PoistaNäinä hetkinä ja päivinä toivon, että tallissa olisi sellainen tervaskantohevonen, mikä ei pelkää mitään menopelejä. Jälleen kerran.