maanantai 27. toukokuuta 2013

Tyhmä maanantai

Tai no, alku oli kiva. Pojilla oli vuolu heti aamutuimaan ja se sujuikin molemmilta ihan kivasti kummankin vielä ollessa vähän unessa. Aamu-unisuuden etuja, helppoja varsoja käsitellä klo 8. ;)


Mutta sitten iik ja kääk. Nimittäin Duke ja sen vasen etujalka.

Katsoin sitä jo perjantaina, miten se käveli jotenkin tönkösti sepelitiellä, kun vein sitä minilaitsalle. Se oli jotenkin sellainen perästä vedettävä, mitä se ei yleensä ole. Pulssia en löytänyt, kavio oli ihan aavistuksen lämpimämpi kuin toinen/muut. Pojat leikkivät normaalisti ja poni ravaili ruohotupsulta toiselle iloisena, joten sivuutin kaikki tylsät ajatukset pariksi päiväksi.

Tänään kuitenkin kengittäjä huomasi saman, eli kavio lämmin ja liikkessä poni tahditti hieman ravissa, tarhassa kävelee ehkä vähän lyhyemmällä askeleella kuin yleensä, mutta liikuskelee ihan mielellään ja paljon. Se kääntyy ihan hyvin ja lähtee liikkeelle hyvin, tosin makailee paljon. Sitä se on tosin tehnyt aina, nukkuu mielellään katollaan milloin missäkin. Pulsseja ei löytynyt nytkään etujaloista. Ylempänä ei ole myöskään turvotuksia eikä lämpimiä kohtia. Eli siis kaikki sinänsä melkein ok, mutta ei kuitenkaan ole. Mahdollisen kaviokuume-epäilyn vuoksi se ei pääse tänään ollenkaan laitsalle ja se on kova paikka pienelle oripojalle. Tuolla se hirnuu ruohotarhan portilla ja odottaa portin aukaisua. :(

Siksipä siis poni roudataan huomenna klo 8.30 klinikalle tutkittavaksi. Voi, kunpa sillä ei olisi mitään vakavampaa!

10 kommenttia:

  1. Voi että! Peukut pystyssä ettei löydy mitään ikävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Huomenna sitten tiukkaa raporttia aiheesta...

      Poista
  2. Voi ei! Zemppiä! Toivottavasti ei ole mitään ihmeellistä ja poitsu pääsee pian taas nauttimaan vihreetä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Dukelle kova paikka, kun isompi ystävä sai syödä herkkuja ja itse jäi ilman. Okei, annoin mä sille yhden oksan järsittäväksi...

      Poista
  3. Ootko lämpöä mitannut? Useimmiten kaviokuume nostaa kuumettakin, ja joskus hyvinkin korkealle, yli 40 astetta? Peukut pystyssä ettei olis mitään vakavaa kuitenkaan, joku mustelma kiveenastumisesta tms. kaviossa vain! Tiedän kans miten p*skamaista on pelätä ponin kaviokuumetta, ja varsinkin kun se sitten oikeasti todetaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin mitata illalla lämpö, aamulla en ehtinyt kaikessa tohinassa sitä tekemään. Pirteä ja ahnehan tuo on, eli onneksi sinänsä ihan ok. Ottaisin vaikka yhden pienen kaviopaiseen, kiitos... Mun on niin vaikeaa uskoa tälle sitä mahdollista kaviokuumetta, on mieluummin melko hoikka nyt ja toki on osan päivästä ollut laitumella, mutta totutus on tehty erittäin varovaisesti. Ruokinnassa muuten ei ole muuttunut mikään. Samoin liikunnan määrä on vakio, vapaata tarhassa riekkumista siis. Voi, olisipa jo huominen...

      Poista
  4. Voi ei, toivotaan parasta, ettei olis mitään kaviokuumetta tai muutakaan vakavaa! :/ Ikävää kun shettiksillä on tämä kaviokuume niin yleistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. :/ Ja jos vaikka tämä sitä olisi, niin ainakin on ajoissa puututtu.

      Poista
  5. Toivottavasti kyseessä olisi vaikka mustelma tai alkava paise, ettei nyt kaviokuume kuitenkaan. :( Tsemppiä reissulle, pidetään peukkuja pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallilla, jossa heppamme asustaa, on myös 15-vuotias shettis ruuna. Sillä oli talvella pari kertaa kaviot hieman lämpimät. Silloin lisättiin liikuntaa ja vaiva meni sillä ohi. Varsinainen kaviokuume on niin kivulias sairaus, ettei poni kyllä mielellään liiku yhtään.
      T.Tiina

      Poista