keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Ihana kesä

Salama varsin terhakkaana hiekkakuopilla.
Täällä on ihan vaan oltu - nautittu lämmöstä, ihmetelty elämää ja välillä tietty menty pää kolmantena jalkana. Pelottavan normaalia arkea siis!


Välillä tuntuu siltä, että kuplamuovi on loppunut kesken, kun Salamaa hoitelee.


Kengityspäivä. Etukaviot ovat jo tosi nätit ja sievät, lähes symmetriset ja pyöreät. Kavioita koristamaan laitettiin uudet kuparinaulat.



Samppa jäi samalla paljain jaloin, koska jakaessaan rakkautta voi näistä olla enempi haittaa kuin hyötyä. Mutta tässä nämä "ykkösen kengät", joista pitäisi keksiä jokin koristeellinen luomus muistoksi. Ideoita?


Työhevonen työssään.


Kaverukset, iso ja pieni. En ole varma, kumpi on kumpi.


Sopu sijaa antaa: Mun puoli, sun puoli. Tässä tosin puolet väärin päin, Samppa on ominut Salaman vakipaikan.


Pojat parkissa traikussa. Poneilta otan etupuomin aina pois, kun ollaan paikoillaan. Eipähän pääse solmiutumaan puomin kanssa, nimim. been there, done that... 


Pikkasen parempi ruohonleikkuri työssään.


Pojat nokosilla. Ja juu, eivät makaa betonilla, vaan alla on kumimatto, päällä turve + olki. Kumimatto on toiminut ulkotallissa paremmin kuin hyvin!


Kerran pari viikkoon allekirjoittanutkin pääsee selkään!


Sen kunniaksi piti ihan päivittää saapasosastoa.


Salama sai maistiaiset meille uudesta Ani-Mixi-pellavarouheesta. Maistui paremmin kuin hyvin! Kuppikin sai rakkautta tämän jälkeen tavallista enemmän.


Ryhmä rämä lenkillä. 

Sellaista. Nyt nautitaan kesästä, kun sellainen kerran on!

8 kommenttia:

  1. Meillekin laitettiin tänään kuparinaulat! :) taitaa olla nyt monella kengittäjällä kokeilussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuulemma hinta oli tullut reippaasti alas, joten pääsevät laajemmalla skaalalla kokeiluun. :) Ja ihmettelijöille tiedoksi: Kupari itsessään on antibakteerinen, joten se ei sinänsä vie mukanaan mitään pöpöjä kavioon. Tässä pieni tietoisku aiheesta. :)

      Poista
  2. Kiitos tietoiskusta, en ollut kuullutkaan kuparinauloista! Kiva kuvapostaus. :) Onko nuo grippihousut olleet hyvät? Hankin itselleni kisahousuiksi sellaiset, täytyy varmaan jossain kohtaa päivittää myös arkihousuosastoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvät! Otin itselleni vaan liian ison koon (ostin messuilta sovittamatta...) ja ne vähän pyörii jalassa, mut muuten OK:t! :) Näissä siis kokopaikat.

      Poista
  3. Hepankenkäideoita oon keräillyt Pinterestissä, niitä löytyy tosi paljon! https://fi.pinterest.com/ponitati/hevonkenki%C3%A4/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti linkkivinkistä! Sieltä löytyi heti pari aika kivaa ideaa - enpäs kerro tosin mitkä... :D Valmiista tuotoksesta tulee kuva sitten, ehkä. ;)

      Poista