maanantai 27. kesäkuuta 2016

Vahva déjà-vu


Jokainen blogia pitkään seurannut muistaa varmasti ne lukuisat Duken ja Salaman kuvapostaukset vuosilta 2012-2014, kun riemulla ei ollut rajaa eikä aina kuvissakaan ollut päätä eikä häntää. Eipä sillä, ei ole nytkään. Näissä lisänä vielä likainen itikkaloimi.

Näitä kahta katsoessa tulee aika vahvasti sellainen jännä olo. Vaikea selittää, mutta tuohon tunteeseen liittyy hyvin vahvasti Pilkkuponin samanlainen tyyni itsevarmuus, mikä oli Dukellekin enempi sääntö kuin poikkeus.

Vielä pelottavampaa on se, että Pilkulla on yksi suuri ihailija. Se on meidän isäntä, jota ei ole kuukausiin tallissa näkynyt. Ei se mitään myönnä, mutta kyllä minä sen jo yhdeksän vuoden kokemuksella tunnen.







16 kommenttia:

  1. Pilkusta poni teille? Tallissakin vissiin tilaa :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallissa on kyllä tyhjä karsina, mutta se oli/on varattu Jappelle, joka on tosin vielä pilke silmäkulmassa - osittain. ;)

      Poista
  2. Pilkusta taisi tulla teidän isännälle se puuttuva palanen, mikä täyttää omalta osaltaan Duken jättämää suurta aukkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkku on vähän samanlainen oman tiensä kulkija kuin Dyyk oli. Pilkku ei myöskään pidä mitään kiirettä, jos ja kun ollaan lenkillä. :D Lisäksi se kestää ja ymmärtää Salamaa näemmä aika hyvin. Nytkin tätä kirjoittaessa klo 6.06 ne nukkuvat hiekalla ihan vierekkäin kylki kyljessä.

      Poista
  3. Pilkku! Pilkku! Pilkku! Vaikket ole juuri mitään tästä Pilkusta vielä kertonut niin hän on jo mun suosikki! Teillehän se jää kumminkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole siitä kauheasti turissut, kun ei ole oma ja vain lainassa, mutta vallan symppis ponihan se on! Tosin täytyy sen verran paljastaa, että jos se olisi ollut Sampan kanssa rinta rinnan yhtä aikaa kaupan, en olisi ihan heti osannut niistä kahdesta valita.

      Poista
  4. Eihän noita nyt enää voi erottaa - Pilkkua ja isänt... Salamaa! ;)

    VastaaPoista
  5. Niiden leikkiminenkin näyttää niin tutulta... Pilkku on ihana! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkku on ÄIJÄ! Ei vielä ulkoisesti mikään suuri ja mahtava orhi, mutta pääkoppa on kunnossa. Enkä tarkoita tällä orimaisuutta, vaan sitä, että kestää Salaman leikit ja touhut. Tai no, Pilkku haastaa ja Salama vastaa, niin sen lähinnä menee. <3

      Poista
  6. Ihana Pilkku. <3 Eiköhän sille joku kolo tallista järjesty. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, katsellaan nyt.... ;) Tämä Salaman keuhkovika pistää vähän majoituskuvioita uusiksi, niin pitää vähän funtsia.

      Poista
  7. :D :D :D Hei nyt pointsit isännälle! :D

    VastaaPoista