torstai 29. lokakuuta 2015

Vaikka mä uskon ihmeisiin, en taikoja tehdä voi


Pelätty päivä: Duken takapolven kierukkavamman kontrolli oli tänään.

Tasan kolme viikkoa olen saanut kerätä itseäni ja saada tunteet sekä järki mahtumaan samaan pakettiin sulassa sovussa. Tällä käynnillä oli paljon pelissä: Jos polvi todetaan kelvolliseksi ja se olisi vastannut hoitoon, toivoisin Duken pääsevän seura-, maskotti- ja harrasteponiksi yhteen tiettyyn paikkaan. Kotona en voi tarjota sille olosuhteita, joissa se voisi tyytyväisenä elellä: Nuorten kavereidensa kanssa se riehuu ja yksin en vilkasta ja eloisaa ponia halua tarhata. Jos polvi olisi mennyt huonommaksi, pitäisi tehdä toisenlaisia ratkaisuja - sellaisia, joihin en tämän ponin ja sen tirskuvan elämänilon kanssa ole vielä valmis.

Tähän väliin surullisen sarkastinen tilastotieto, jonka FB:n muistoja-sovellus tarjosi: Melkein päivälleen vuosi sitten Salama kävi näyttämässä etujalkaansa samaan aikaan samassa paikassa.

Tänään matkaan lähti reipas poni. Ihan silkasta kiukusta meinasin ottaa Salamankin mukaan maneesille treeniin, mutta eikös se tiputtanut kengän juuri ennen pois...


Käynnin sisältö lyhyesti: Ontuu edelleen vtj ravissa (2/5), mutta liikkuu mielellään. Polvi on vielä turvoksissa, mutta vastannut hieman ensimmäiseen hoitoon. Lateraalinen kierukka näkyi nyt huonosti ultaäänitutkimuksessa jostain mystisestä syystä. Vtj polvi lääkittiin suunnitellusti uudelleen kortisonilla.

Jatkohoito: Viikko kävelyä, jonka jälkeen varovaisesti ohjasajaen/taluttaen kiipeilyä käynnissä. Kahden viikon jälkeen hölkkää mukaan kokeiluluontoisesti. Tarkoituksena hillitä siis polven tulehdusta ja vahvistaa löysää polvea. Jatkohoidot tarpeen mukaan, kontrollikuva polvesta voisi olla jossain kohtaa paikallaan.

Eli Duke jää henkiin. Diagnoosi on kuitenkin edelleen sama ja ennusteesta keskusteltiin edelleen: Huono, mutta ei välttämättä mahdoton. Ponin ehdoilla on mentävä, mutta urheilu-uran saa nyt ihan suosiolla unohtaa.


Little wonderland. ‪#‎takapiha‬ ‪#‎sdteam‬ ‪#‎salama‬ ‪#‎suomenhevonen‬ ‪#‎finnhorse‬ ‪#‎hyväfiilis‬ ‪#‎metsä‬
(SD-team Instagramissa)
Kuluneet kolme viikkoa olen surrut sitä, mitä Duken menettäminen meille merkitsisi. Se kun on tämän porukan aivot, Salaman tuki ja turva sekä minun luottokamuni, jolle ihan todella käy kaikki.

Salaman saatua kenkänsä tänään takaisin karautin sillä ihan uusille hoodseille takametsään. Uudet pusikot ja pelottavat kannot kohdattiin enempi tai vähempi varmasti, mutta kohdattiin kuitenkin. Loppua kohden Salamakin rentoutui ja antoi jälleen pieniä viitteitä siitä, että kyllä sekin osaa olla tuttu ja turvallinen, vaikka onkin astetta spesiaalimpi tyyppi, eikä sille todellakaan käy kaikki ihmisen ehdottomat jutut noin vain. Ehkä jonain päivänä Salama on sittenkin meidän luottopolle, ken tietää?

17 kommenttia:

  1. Voi Dyyk! Olipa kiva lukea, että on vastannut hoitoon, edes vähäsen! Suokeista tulee kyllä aikaa myöten luottopolleja, mutta eiköhän se Salamakin luota siihen, että tuota luottopollen virkaa saa Duke toimittaa vielä pitkään ja hän saa leikkiä vielä hevosenleikkejään :)

    Täällä on peukut pystyssä Duken kuntoutumista toivoen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta toivotaan ja pahimpaan varaudutaan, mutta tieto siitä, että lepo ja sopiva liike voivat todella ehkä auttaa, on hieno juttu! Ei se anna, jos ei koitakaan. :)

      Onnea ja iloa on elää hevosen elämää niin, että kaiffareiden kanssa saa syödä, leikkiä ja nukkua, mutta jos ja kun raajat eivät sitä kestä, niin minkäs teet... On pakko tehdä jonkinlaisia siirtoja. Vertailun vuoksi voisin antaa esimerkin koirastamme: Se leikkisi pallon kanssa just niin kauan, kuin henki lähtisi. Ei vaan osaa lopettaa leikkiä. Sama näillä poneilla. :/

      Nyt vain peukut pystyyn, että kaikki menee niin kuin on suunniteltukin... :)

      Poista
  2. Murheellista ja toisaalta huojentavaa. Tavallaan on raskainta jatkaa "kattellaan" -linjalla, kun ei voi tietää miten ja mitä jalka kestää tai ei kestä. Tsemppiä ja lämpöisiä ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Toisaalta taas se, että poni kuitenkin kulkee mielellään (kuten myös täältä blogista on voitu lukea) ja on elämässä muutenkin vahvasti kiinni, lienee ihan hyvä juttu. Jos poni olisi alakuloinen, ärtyisä tai muuten ei-oma-itsensä, pitäisi asioita miettiä ihan tosissaan. Ell mainitsi, että joskus nämä polvet ärtyessään voidaan joutua kolmeenkin kertaan lääkitsemään. Nyt vain toivotaan malttia ponipojalle. :)

      Klinikalla "esitin" ponin ohjasajen maneesissa. Se toimi kuin ajatus, vaikka viime kerrasta on jo tovi. Siksi koko sotku tuntuu olevan epistä, koska Duke on kuitenkin halutessaan vallan näyttävä peli sen lisäksi, että se menee eikä meinaa myös vieraissa paikoissa ilman mitään ongelmia. No, ehkä nämä muutkin joskus sitten. ;)

      Poista
  3. Olen aina ajatellut, että pienet ponit ovat niin pieniä, ettei niille tule mitään tuollaisia vaivoja. Että pienten ponien ongelmia ovat lihavuus, karkailu ja kurittomuus. Että rasitusperäisiä vammoja ei tulisi kuin korkeintaan raviponeille. Että ne ovat niin pieniä ja ketteriä, että taipuvat tarhassa vaikka kuinka tiukkoihin mutkiin ilman ongelmia. Mutta ei se sitten olekaan niin! Kovasti tsemppiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olin itsekin aikani. Duke pärjäsi hyvin Salaman kanssa, mutta kummasti vauhti koveni ja kierrokset kasvoivat samankokoisen painikamun kanssa... Ei se valmiiksi huono (siis lähinnä löysä) polvi sitten kummoista kehnoa askelta tarvitse... :/

      Toisaalta, jos näistä vammoista ja sairauksista on pakko valita, on tämä kaviokuumetta ym. paljon mukavampi. Kaviokuumeen kohdalla itsesyytökset olisivat vielä isommat.

      Poista
  4. On se kyllä ihme että sinun hevosillesi sattuu kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaivat. Onneksi ei nyt piikille tarvinnut viedä, voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, tämä ponihan olisi vielä "terve", jos sitä ei olisi vienyt eläinlääkäriin... ;)

      Tieto lisää tuskaa ja niin edelleen. Joskus vikoja tulee, joskus niiden kanssa pärjää ja joskus ei. Aika näyttää, miten Duken polvivaivan kanssa selvitään. :)

      Poista
  5. Vaimea JEE! Toivotaan että paraneminen jatkuu vähintään samalla tavalla. Ja onhan tässä se hyvä puoli että itseä ei voi syyttää, näitä voi välillä tulla ihan älyttömän pienistä horjahduksistakin. Itsesyytös on niin raastavaa tässä hevosten kanssa touhutessa. Itse ainakin jokaisen pienenkin vaivan ilmenemisen jälkeen mutisen itselleni "miten en tuotakaan heti huomannut" tms.
    No, oppia ikä kaikki. Näköjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sama hyvä fiilis pysyy yllä jatkossakin. :)

      Dukiiri sai mukaansa oman "yömyssypullon", HCC Mobility-pullon. Saas nähdä onko hintansa arvoista tavaraa. ;)

      Poista
  6. Taisin varoitella sua kun usvatitte niitä esteitä kesällä, että se viimeinenkin ehjä on pian rikki, ja kuinkas sitten kävikään? En kyllä jaksa enää oikein uskoa pelkkään huonoon tuuriin, on sulla niin paljon ollut ongelmia hevosten kanssa. No jos se seuraava sitten olisi terve. Tsemppiä. Olet kyllä rohkea kun uskallat laittaa viallisen maailmalle. Rapsutukset koko köörille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usvatettiin? Ajettiin hillitysti ja ratsastettiin ehkä 10 kertaa. Muuten tämä(kin) poni on elänyt vauhdikasta nuoren hevosen arkea ja sen vauhdin ovat tarjonneet ihan sen omat hevoskaverit. Eli jos se on jossain usvattanut, niin Sampan kanssa tarhassa. :) Ja sitä ne todella ovat tehneetkin.

      Jos eläimen polven malli on synnynnäisesti huono, on hyvin todennäköistä, ettei se ikuisuuksia kestä. Eläinlääkärin sanoin, tämä polvi olisi voinut kestää 10 vuotta tai vuoden, nyt se kesti tämän verran. Shettisten heikko lenkki ovat nuo polvet. Salamalla taas on todella huonot kintereet: Nuorena tapaturmasta hankittu vamma toi oman kierteensä tähän kuvioon, eikä jalan huono asento auta asiaa yhtään. Ja onhan meillä Samppa. Tullessaan meille mahahaava kiusasi, mutta mokomaa ei ole sen koomin nähty, onneksi. Kamala vaiva sekin.

      Jälkiviisaus ja näsäviisaus on (netissä) helppoa, mutta ihan koko totuutta ei täältä löydy, se kannattaa muistaa. Minuun ja erityisesti hevosteni hoitotapoihin saa ihan rauhassa tulla tutustumaan, jos siltä tuntuu.

      Elämä on sellaista, ettei aina asiat mene niin kuin toivoisi: Tuttavapiirini hevosista moni on tälläkin hetkellä jonkin sortin sairaslomalla. He eivät pidä edes blogia, hassua. Ihan niin kuin me ihmisetkin, toiset ovat terveempiä kuin toiset. Toiset tutkituttavat ja hoidattavat hevosiaan "pikkujuttujenkin" takia, kukin tavallaan siis. Ongelmia ja vaivoja on ihan jokaisella joskus, se vaan nyt on fakta.

      Poista
    2. Minä arvostan Marjut sinun blogiasi juuri siitä syystä, että olet avoin myös huonojen uutisten suhteen. Kyllä, tykkään vakoilla toisten elämää blogeista, kertooko se sitten oman elämän köyhyydestä tai mistä, en tiedä, mutta minua nyppii se että blogit lakkaavat päivittymästä kun hevoselle tulee jotain häikkää. Tuntuu että lukijat suljetaan ulos. Tavallaan ymmärrän senkin valinnan, jos on joutunut ottamaan kaikenlaista sättimistä vastaan vierailta kommentaattoreilta, mutta mutta. Kuten totesit, elämä on sellaista ettei asiat mene aina niin kuin toivoisi.

      Poista
    3. Kiitos Sanna kommentistasi!

      Todella moni toimii juuri noin, kuten mainitsit. Vaikeneminen on jossain asioissa kultaa, mutta... Eivät ne ongelmat katoa piiloutumallakaan. Itse olen hyötynyt kanssablogistien kokemuksista paljon, vaikka toki ne diagnoosit ja hoitosuunnitelmat tulevat ihan eläinlääkäriltä.

      Jokainen fiksu ja kokenut hevosihminen tietää, että jokainen hyvä päivä on oikeasti hyvä päivä. Niitä on joskus paljon ja joskus vähän tässä harrastuksessa.

      Poista
  7. Älä Mare edes vaivaudu vastaamaan tollasille kaikkitietäville anonyymeille :) Paranemisia ja tsemppiä pikku Dukelle!!

    VastaaPoista
  8. Olen seurannut blogiasi tovin, en ole kommentoinut aiemmin, mutta nyt toivon paranemista sinne potilaalle! Haluan sanoa myös tuohon anonyymin kommenttiin liittyen, että tuo on nimenomaan yksi syy, miksi en itse kirjoita hevosaiheista blogia, vaikka koirablogia harrastuksen aktiivisempina vuosina pidinkin, ja kaksi hevosta kotitallissa jutunjuureksi riittäisikin. Hevosmaailmassa kaikki tuntuu olevan ns vapaata riistaa, ja toisten asioiden muka hyvää tarkoittava kriittinen kommentointi miltei hyve. Omalle lukulistalleni on valikoitunut näitä realistisia, lähellä arkea olevia blogeja, joissa uskalletaan avata hyviä ja huonoja juttuja. Impparihauteita kääriessä lohduttaa, että ei kaikilla muillakaan mene aina putkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Välitän terkut Hänen Korkeudelleen, joka muuten tänään sai vähän isomman jaloittelutarhan... :)

      Mielestäni ne ylä- ja alamäet ovat yhtälailla elämää, joten miksikäs niistä ei kirjottaisi julkisestikin. Kukaan kun ei ole täydellinen. :)

      Poista