sunnuntai 20. syyskuuta 2015

SD goes match show


Huomasin tuossa taannoin, kun erehdyin viemään metsässä eläneen ratsuni ekan kerran kouluvalmennukseen (huomaa rivien väliin jemmattu sarkasmi), että se vähän arastelee muita hevosia. Siispä pitää harjoitella sellaisten kohtaamista - sellaiseen mukava paikka on vaikkapa leikkimielinen harjoitusnäyttely eli match show.

Ilokseni sellaisia järjestetään tällä seudulla aika ahkerasti, joten sopivat karkelot osuivat heti tälle sunnuntaille. Ilmoitin Salaman oitis mukaan, etten tule katuman päälle. ;)



Ja niin ruunan suitsiin aseteltiin tänään ekoja kertoja kisanumero ja siihen numero 1. Me siis parimme (10v. sh-ruuna) kanssa korkkasimme päivän.

Salama oli alkuun vähän tuhma (ylläri) ja sai paristaan sinisen (ylläri). Kunhan käsihevosalueen päässä oleva rekka todettiin sittenkin vaarattomaksi, alkoi Ruuna Reipas rentoutumaan ihan silmissä. Rekat eivät ihan ole sen juttu.


Jos kaikki muuten meni ennakko-odotusten mukaan, päivän yllätysmomentti kisamielessä oli se, että Salama otti ja "voitti" siniset eli pääsi hengailemaan punaisten kehään! Sieltä odotetusti menestystä ei irronnut, mutta tässä kohtaa käytös muistutti jo normaalin 4-vuotiaan ratsuhevosen käytöstä. Onneksi. ;)




Hevoset saivat toki kirjalliset arvostelut ja Salaman paperiin kirjattiin seuraavia asioita:

"Ryhdikäs, hyväntyyppinen. Ilmeikäs pää. Erittäin hyvä kaula. Hyväasentoinen lapa, pitkä lanne. Lyhyt lautanen, hieman hento luusto. Suppuvarpainen edestä. Kevyt lyhyt ravi."

Olen vallan iloinen tästä arvostelusta! Se allekirjoitetaan ilolla, vikoineen päivineen. Ihan vähän laihempihan tuo nyt voisi olla, sitä en kiellä.









Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa, keksimme melkein yhteistuumin kesken mätsärin ilmoittaa myös Duke mukaan yhden poissaolevan ponin tilalle! Duke seisoi kopissa seuraponina turvekerros pörröisessä turkissaan, harja tuhannen solmussa. Kiillotusaine oli jo valmiiksi vähissä, näyttelyremmiä tai -suitsia ei ollut, joten tässä kohtaa saatiin vähän Raisan kanssa soveltaa. :D

Aikaa ponin kuntoonlaittoon ei ollut kauaa, mutta aika priima siitä tuli. Duken tyylikkäät meksikolaiset saivat nyt luvan kelvata ja Salaman ohjista väsättiin tee-se-itse perhostalutin. Ja kas, näin Duke pääsi mukaan kauneuskilpailuihin. 


Duke tempaisi mukaansa oikein kivan arvostelun:

"Hyvä rotutyyppi, ryhdikäs. Ilmeikäs pää, hyvä kaula. Lihaksikas sopusuhtainen runko, lyhyt lautanen ja reisi. Hyvä luusto. Pihtinen edestä. Lyhyt ravi, joka saisi työntää paremmin takaa."

Duke sai suitsiinsa myös sinisen ruusukkeen, tästä parista molemmat palkittiin niin sanotusti kakkosella.



Raisa tyyrasi Duken hienosti ja sai siitä irti sen, mitä Hänen Korkeutensa nyt just tänään halusi esittää. Duke on vallan mainio otus, sillä on niin oma tahto. :D Mutta arvokasta kokemusta tämäkin mahdollisia tulevia koitoksia varten. 


Viikonloppu on ollut siis vallan näyttelypainotteinen. Vielä kun selvitään yksistä karkeloista, jäädään me niin lomalle!

2 kommenttia:

  1. Teillähän on ollut oikein kunnon näyttelyviikonloppu! Näemmä teillä oli oikein kunnon tuomarikin mätsärissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä kiirua on pitänyt kyllä - vielä tosiaan yhdet laittamiset ja sitten me kaivaudutaan niin talviunille. Tai jotain. Tuomarivalinta tähän mätsäriin oli vallan hieno juttu, se oli yksi syy tuonne menoon... :)

      Poista