Niitä on joka puolella. Autoilijoita. Koiraihmisiä. Naapureita. Lapsia. Työnantajia. Poliitikkoja. Me itse.
Hevonen itsessään pelkää monia asioita, koska sen on pakko: Niin on ohjelmoitu sen sisimpään, jotta se selviäisi hengissä. Ihminen pelkää, koska hevonen pelkää. Silloin mennään metsään, eikä millään tapaa maalaisromanttisesti.
Maailma on nykyään valloillaan pelon ilmapiiriä: On some, uutiset kotoa ja maailmalta, syksyäkin synkemmät talousnäkymät. Päivittäin tapahtuu vääryyksiä ja niistä seuraa vaaratilanteita. Mitä, missä, milloin ja miksi niin tapahtui? Miten se voitaisiin estää? Kuka on syyllinen?
Ennen hevonen oli merkittävä osa maataloutta, perhettä ja ylipäätään elämää. Matkat taittuivat, maatalouden työt hoituivat ja tukkimetsälle mentiin, aina hevosen kanssa. Ennen oli ennen - nyt hevonen on monessa pitäjässä vihaa ja raivoa aiheuttava olento, joka suurin piirtein saisi ihmisineen painua sinne, mihin aurinko ei paista.
Jälleen kaiken takana on ihminen. Ihminen, jonka oma mielipide on maailman ainoa oikea, vaikka toki somessa liputetaan suvaitsevaisuuden hienoudesta ja marssitaan isoon cityyn oikeuden puolesta milloin minkäkin takia. Ei sillä niin väliä, jos siinä matkalla meinaat tahallaan reilulla ylinopeudella torvi pohjassa keilata ratsukon, yhden ihmisen ja ponin, siitä saat 1,5 vuotta myöhemmin vain suullisen huomautuksen poliisisedältä.
Eniten pelkään silti ehkä itseäni. Sen kanssa vain täytyy oppia elämään, koska on vaan pakko.
Mitä mieltä sinä olet?
Vielä on pari päivää aikaa osallistua Playsson.netin kirjoituskilpailuun, jossa palkintona aivan mahdottoman ihana PS of Sweden helmikoristeltu otsapanta. Klikkaa tästä ja lue kilpailusta lisää!
No todellakin näin! Nyt sen huomaa entistä paremmin, kun on "pakko" yrittää varjella nuorta hevosta, ettei sen kanssa vaan sattuisi mitään onnettomuutta ja jäisi kammoa kun maastoissa mennään asutuksen ja liikenteen keskellä. Vanhalla tallilla olikin niin helppoa, kun tallin pihasta paineltiin suoraan metsätielle, missä tuli ehkä yksi auto vastaan viidenkymmenen lenkin aikana. Ei ollut koskaan pienintäkään pelkoa lähteä yksin nuoren hevosen kanssa liikenteeseen - ei ajaen eikä ratsain! Nyt olen suunnilleen kusi sukassa joka kerta, mistä tulee hullu motoisti, rekka, linja-auto, vihainen koira pihasta, kuka päräyttää ruohonleikkurin tai lehtipuhaltimen käyntiin metrin päässä hevosesta jne. Ihan syvältä. Kun vaan osaisikin itse olla näitä pelkäämättä =/ Vaikka onhan se hyvä ja pakkokin osata samalla vähän varoa.
VastaaPoistaSepä se: Miten mahduttaa riittävä rohkeus ja sopiva määrä itsesuojeluvaistoa (pelkoa), kun tulee tiukka paikka? Helppoahan se on, jos mitään ei ehdi käymään, vaan varsa/nuori saa alusta alkaen vain hyvä kokemuksia, mutta hommasta tulee hiton hankalaa siinä kohtaa, kun varsa pelästyy ja saa huonoja kokemuksia useamman kerran ja ikävä kyllä vieläpä peräkkäin. Ja sitten kun päästään vähän hommassa eteenpäin, tulee uusi iso takaisku ja homma menee pipariksi ties kuinka monennen kerran?
PoistaKuten täältä blogista on voinut lukea, olen käynyt itseni kanssa kuluneen kesän aikana valtavan henkisen kamppailun, jossa yksi tietty hevonen on ollut suuressa roolissa. Aika näyttää tehneen tehtävänsä ja ne kymmenet elleivät pian jo sadat toistot - edelleen sen kanssa on oltava triplasti varovaisempi kuin muiden hevosten, mutta onneksi hyviä kertoja osuu viikolle jo enemmän kuin huonoja. On pitänyt oppia uudelleen olemaan sellainen rento ja rohkea, samanlainen kuin 10 vuotta sitten. ;) Siinä ei auta niksut eivätkä naksut, jos itse tahtomattaan lietsoo hevosen pelkoa entisestään. Lähinnä jännittää se, ettei tiukassa paikassa sitten ne väärät käytösmallit palaa eli miten oman pää saa pidettyä kasassa. Luojan kiitos talouden muut nuoret ovat liikennevarmoja ja sillä saralla toimivia, eli ihan metsään ei siis ole menty.
Mahtava kirjoitus!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaAamen. Muuta tähän ei voi sanoa, 110%:sesti asiaa.
VastaaPoistaKiitti! :)
Poista