perjantai 10. huhtikuuta 2015

Sampan kertausharjoitukset


Samppa 2veen urakehitykseen kuuluu näin keväällä opittujen asioiden kertaaminen ja sen jälkeen se saa pitää pitkän loman. Se on talvella ajo-opetettu ja saanut nyt sulatella oppimaansa rauhassa.

Edellispäivänä se sai silan selkäänsä ensi kertaa meillä. Siihen tutustuttiin rauhassa ja silan sai pukea rauhassa päälle.

Eilen varustukseen lisättiin häntäremmi sekä suitset ohjineen. Ohjasajoin Sampan pikaisesti yksin eli tsekkasin ohjauksen, jarrut ja muun toimivuuden pihalla. Samppa oli ihan ok, toki hieman varsamainen, eli seilasi laidasta laitaan ja kaipasi vielä paljon tukea. Avustajalle ei koettu kuitenkaan eilen tarvetta, tuollainen on ihan normaalia tämän ikäiselle.


Tänään kertausharjoitukset jatkuivat niin, että perään lisättiin kärryt. Samppa seisoi avustajan kanssa nätisti paikallaan valjastuksen ja remmien säädön ajan. Ilokseni Duken valjaat ja kärrytkin pienellä fiksauksella sopivat myös Sampalle, kasvuvaraa kyllä piisaa. Mäkivyö jätettiin nyt vielä pois, koska sitä ei tasaisella tarvita ja sen säädöt kaipaavat eniten säätämistä.


Ensin ajoin sitä takaa avustajan taluttaessa ja kun se sujui, hyppäsin parin kierroksen ajaksi kyytiin. Samppa oli ihan toimiva, joten taluttaja tiputettiin pois, koska se hakeutui koko ajan avustajan syliin, oli tämä sitten kummalla puolella tahansa. Ilman taluttajaa se oli parempi, mutta lopuksi vähän jännittyi, kun kaverit kiljuivat tallissa sen perään. Sen kunniaksi testattiin vähän potkuremmiäkin.

Pysähdys.
Perinteiseen tyyliin tehtiin vielä kierros pihalla, tällä kertaa liinan päässä ihan varmuuden vuoksi. Se sujui jo rennosti pärskien, joten hommat lopetettiin siihen, poni riisuttiin varusteista ja se pääsi nurmikolle syömään kevään ensimmäisiä ruohontupsuja palkkioksi. 

Varsa on hyvällä mallilla nyt. Perusjutut sujuvat ja tästä on helppo lähteä jatkamaan harjoituksia syksyllä tai sitten, kun poni on enempi valmis. Rentoutta kaipaan itse lisää, mutta sitä tulee sitten ajan kanssa. Tärkeää on vain saada hyviä kokemuksia ja rutiinia sitten aikanaan.

Samppa keskittyy.

2 kommenttia:

  1. Kohta sulla on parivaljakko! Kaksi Mustaa Miestä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus toivottavasti ainakin. ;)

      Ajatus olisi koittaa ohjasajaa noita jossain kohtaa parina. Samppa tarvitsee vaan vielä paljon rutiinia ja hienosäätöä.

      Poista