keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Tilulilulei


Kaikessa yksinkertaisuudessaan Salama on helppo lääkitä, kunhan lääkinnässä ei tarvita neulaa. Matolääkkeitä se rakastaa ja kipulääkettä liilasta ruiskusta suorastaan himoitsee. Neuloja se on kuitenkin inhonnut koko pienen ikänsä eikä runsas eläinlääkäripalvelujen käyttö ole lainkaan helpottanut tuskaa.

Salama sai keskiviikkona kotona Tildren-lääkkeen suonensisäisesti. Ruuna Reippaan kanylointi keskiviikkona oli osallisille jälleen pieni kevätjuhlatreeni. Ensin rauhoittavaa lihakseen, rauhoittukoon ensin vähän. Eläinlääkärin salkku tallin käytävällä saa nimittäin Salaman silmänvalkuaiset jo pyörimään päässä hiukkaskiihdyttimen lailla. Eka piikki meni kuitenkin ihan hyvin sinne miten piti eli kaulan lihakseen.

Sitten hetken päästä rauhoittavaa suoneen. Emäntä riimuun ja rapsutteluhommiin, niistä kun mustanpuhuva nahkapuku tykkää. Neula kädessä lähestyvä eläinlääkäri laukaisee Salamalla ravisteluvimman. Kokovartaloravistus hieman häiritsee toimenpidettä eli sopivan suonen löytämistä. Tällä kertaa tärppää tokalla.

Sitten tuleekin jo kunnon uni. Hoippuva herkkis siirretään hetken päästä tallinkäytävälle. Seitinohut aamukänni vaikuttaa tukevalta. Alahuuleen mahtuisi päivän lehti. Siispä step 3 eli kanyyli kaulaan.

Ensin klipataan pieni luukku kaulaan. Ärsyttävää, sanoo uninen Salama kesken tukevan kännin. Tunne kuitenkin muuttuu, kun se kaulaa lähestyvä juttu ei ollutkaan neula. Klipperi on ihan OK, se kutittaa mukavasti. Mustan karvan alta paljastuu valkoisten karvatynkien kirjo, ihmeellistä.

Ihon puhdistus: Hyi, märkää. Puudutepiikki: Välitön herääminen leppoisasta unesta, puolilaiska kokovartaloravistus x 3.

Sitten se juttu. Kanylointi. Silmänvalkuainen pyörähti jälleen lerppuvien silmäluomien alla, kun Ruuna Reippaan tutka havaitsi neulan lähestyvän. Ravistus, rajumpi ravistus, kolmannella meinasi jo emäntäkin horjahtaa. Keskisormi horjahtikin, mokoma koki jonkun nyrjähdyksen. Kun eka kanyyli jo lensi mäkeen, keksi emäntä koittaa vanhaa kikkaa, josta tämä hevonen ei ennen pitänyt. Ylähuuli napattiin tiukkaan otteeseen toiseen käteen. Kikkakolmonen tepsi - ihmeiden aika ei ole ohi. Pian oli koko komeus tikattuna kaulaan kiinni ja lääkitys saatiin annettua. Ruuna sai olla tippaletkuna jatkeena pikkasen alle tunnin.

Tildren on nyt sitten onnistuneesti annettu ensi kertaa. Nyt enää odotellaan muutama viikko ja ihmetellään, mihin suuntaan tämä homma lähtee. Tildren on suht tujua tavaraa vatsalle ja voi aiheuttaa ähkyä, joten Salama sai varotoimenpiteenä myös kipulääkkeen suoraan suoneen.


Mitä se Tildren sitten tekee? 

Lääke on alunperin ihmisten osteoporoosilääke. Se hillitsee luunsyöjäsolujen toimintaa, jotka taas tekevät uudisluuta. Hevospuolella Tildren (vaikuttava aine tiludronaatti) on ollut erityisen tehokas varsinkin kinnervaivoissa. Se vaikuttaa erityisesti pitkällä tähtäimellä ja ensimmäisiä vaikutuksia voidaan havaita vasta viikkojen kuluttua. Lääkkeellä kerrotaan olevan parempi vaste, jos se annetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

PS. Ai niin. Koska heppa sai aika tukevat rauhoitteet, ajattelin vihdoin leikata ne korvakarvat.

Haaveksi jäi. Koko tallia ravisteleva salama iski jälleen.

6 kommenttia:

  1. Salama-parka! Voin hyvin samaistua sen tuntemuksiin, sillä minullakin menee kurkusta alas melkeinpä lääke kuin lääke - tietysti mieluiten tablettimuodossa - ja vain kerran muistan erityisen pahanmakuisen lääkkeen tulleen samantien nielaisun jälkeen samaa tietä ulos. Sen sijaan lääkärit erikoistumisalasta riippumatta saavat minut tuntemaan oloni hyvin epämukavaksi ja neulat saavat silmät pyörimään kuin hedelmäpeli ja jäsenet veteliksi siinä määrin, että silloin tällöin on piikittävä osapuoli päässyt ihmettelemään enemmän tai vähemmän tiedotonta piikitettävää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! :D Itse joudun tämän tautini takia käymään verikokeilla jokusen kerran vuodessa, eikä siihen totu koskaan... Jännitän aina niin, ettei yhtäkään suonta löydy. Meillä on siis yhteisiä piirteitä tässäkin asiassa Salaman kanssa. Tabletit ja muut menee sit taas ihan ok, ne ei tuota ongelmia. ;)

      Poista
  2. Edesmennyt arabitammani sai toisella Tildren- kerralla vähän jo ähkyn tyyppisiä oireita, kipulääkkeestä huolimatta. Se ihan valui hikeä yht-äkkiä, oli aika hurjaa seurattavaa! Lääke kyllä tuntui auttavan, kaksi kertaa ehti saada sitä.
    Itselleni verikokeet ei ole mikään numero kun ihan pienestä lapsesta asti olen käynyt säännöllisesti, lähinnä neutraali toimenpide. Melkein huvittaa aina jos joku varovainen labrahoitaja huolehtii että ei kai tee pahaa - vaikka parempihan se niin päin on että huolehtivat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ell varoittelikin siitä... Nyt eilinen meni kuitenkin hyvin, Salama oli oma itsensä koko ajan. Pitkään vaan tosi uninen, kun rauhoittavat iv ja im.

      Mä inhoan sitä, kun neula pistää ja sen jälkeen tuntuu sellainen metka tunne. En tykkää yhtään. :D

      Aina sanotaan, että sellainen koira kuin omistajansakin. Päteekö sama hevosiinkin?

      Poista
  3. Tehosiko tildren teillä? Paljonko se kustansi? Jostain luin että 360e, mutta sekin tieto oli vuosien takaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 350-550e ovat Tildren-laskut olleet laitettuna. Lääke annostellaan painokilojen mukaan eli se vaikuttanee hintaan. :) Nythän markkinoille on tullut lähes vastaava, mutta lihakseen pistettävä Osphos. Se on vähän tai jopa puolet halvempi. :)

      Poista