keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Case kylmäyssuoja


Tapani mukaan kylmään Salaman jalat vielä illalla iltaruokien yhteydessä. Niin tein eilenkin. Vein kylmäyssuojat roikkumaan aidalle niin, etteivät hevoset saisi niitä ja hain tallista loput tarvittavat eli ruokakipot ja vesiämpärin. Tuttuun tapaan tietenkin kaikki hevoset jäpittivät portilla ja odottivat tarjoilua kärsimättöminä.

Ilta hämärtyi samalla. Menin takaisin ulos ja ihmettelin, mihin se Samppa nyt ehti häviämään. Katsoin että jaahas, tuolla se leikkii KUMISAAPPAALLA ihan tohkeissaan tarhan kauimmaisessa nurkassa. Laitoin Duken sekä Salaman kiinni ja rupesin kylmäämään Salaman jalkoja. Helkutti, mihin se kylmäyssuoja nyt hävisi..?

Nopea katsahdus uudelleen tarhan nurkkaan oikein ajatuksen kanssa - Samppa p*rkele! Siellä se riepotti Salaman kylmäyssuojaa onnensa kukkuloilla villisti loikkien.

Meinasin valehtelematta kuolla nauruun sillä hetkellä. Lähinnä siksi, että poni näytti vihdoin omanlaisiaan toivottuja elonmerkkejä. Se onkin ollut tähän asti liian rauhallinen ja kiltti, eikä ole juurikaan millään tavaroilla leikkinyt. Lienee sanomattakin selvää, että poni on oppinut vihdoin talon tavoille.

2 kommenttia:

  1. Voi Samppa :D selvisikö kylmäyssuoja ehjänä leikeistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi tasku näytti tyhjentyneen, mutta oli onneksi ei-niin-merkittävässä kohdassa... :D

      Täytynee antaa sille joku iso pehmolelu, sellaiset tappajan elkeet sillä oli. Duken palloleikki on vielä ihan kesyä siihen verrattuna...

      Poista