tiistai 7. huhtikuuta 2015

Onko hevosen pakko maastoilla?


No tietenkin on. Sehän on mukavaa vaihtelua ja tarjoaa vaihtelevia pohjia, maisemia ja lisää luottamusta.

Ja paskat.

Vuosien varrella olen kohdannut monenlaisia hevosia, mutta tämä on ensimmäinen laatuaan. Yksikään ei ole ollut mitenkään maasto- tai auto-ongelmainen, joku on saattanut vähän säpsyä jotain, mutta siinä kaikki. Yksi oli tunnettu ryöstäjä, mutta sekin oli ihan okei, kun sen oppi tuntemaan. Joukossa useampi itse alusta asti laitettu tapaus. Maastoilu on ollut itsestäänselvää hommaa, missä ei ole mitään ongelmaa.

Tällä hevosella on puolen hehtaarin kokoinen mukavuusalue. Kun se joutuu poistumaan sieltä, alkavat ongelmat: Jyräily, pukittaminen, sinkoilu, keuliminen, jumittaminen ja muu yleinen hermostuneisuus.Ongelma ei ole itse vieras ympäristö, vaan autot. Tai itseasiassa nykyään enää rekat. Lisäksi se rakastaa rutiineja. Pienikin muutos niihin saa tämän yksilön todellakin sekaisin.


Tänään lähes hengenvaarallisen tilanteen laukaisi ihan nätisti ja rauhallisesti ohi ajava kuorma-auto. Oltiin pikkupellolla ohjasajaen matkalla kohti metsätietä ja polle kulki siihen asti sievässä balanssissa. Sitten meni rekka ohi ja hevonen sekosi. Aivan totaalisesti.

Sain sen jotenkin haltuun. Sain sen myös jotenkin takaisin kotipihaan. Jatkoin harjoitusta ensin pihalla eli koitin saada sen rennoksi siinä kuitenkin onnistumatta. Itseasiassa se teki monta ihan ehtaa piffiaskelta, tosin harmikseni mielentila siihen meillä kummallakin oli totaalisen väärä. Jatkettiin kentällä. Meno oli aivan päätöntä, pelkkää rodeota, potkimista ja rynnimistä kohti kentän porttia kohti. Hevonen todella kertoi, ettei tämä ole mukavaa. Ikävä kyllä ohjasajo on Salamalle hyvinkin tuttua, joten vaadin sen todella myös käyttäytymään. Lopulta se tepsutteli suht nätisti kaksi kierrosta sinne minne halusin, joten taluttelin loppukäynnit pihalla. Se oli jo ihan okei.

Sen jälkeen laskin sataan ja jäädytin sen jalkoja varmaan tunnin, kolmella eri kylmäyssuojalla per jalka.

Sitten jäin miettimään sitä, että onko tämä maasto-rekka-auto-taistelu todella sen arvoista, että oma henki ja hevosen jalat todella pitää uhrata sen vuoksi? Paljon helpompaa on pysyä ruunan mukavuusalueella ja puuhastella mukavia siellä. Varsinkin nyt, kun kuntoutuminen on hyvin paljon kesken. Lisäksi näistä matseista jää todella huono fiilis, niin minulle kuin hevosellekin. Mutta toisaalta taas, jos kissaa ei nosta pöydälle itse, niin kuka sitten?

Turvahevosen kanssa maastoilu oli muuten viime syksynä vielä ihan okei. Nyt sellaista supersafea ei ole eikä tule. Yksi vaihtoehto on kuljettaa heppa autottomien maastojen luo, mutta sekään ei välttämättä ratkaise todellista ongelmaa. Siispä emme maastoile toistaiseksi, piste.

Salama tiirailemassa lintuja. Se katselee aina silloin tällöin taivaalle.

34 kommenttia:

  1. Voihan se olla ettei se rekka ollut Salamalle noin kauheeta kuin se antoi ymmärtää, mutta rekan pelästyminen laukaisi kiputilat jotka sai sen pois tolaltaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla tai voi olla olematta. Samanlaisia sätkyjä sai autoista ennen, mut olen tehnyt pitkäjänteistä siedätystyötä tässä asiassa. Rekkoja ei ole juuri kohdattu, aina kun ei voi valita sitä, mitä viereisellä tiellä kulkee... :/ Siksi sinne uskalsin mennä, kun heppa on ollut ihan okei nyt.

      Poista
  2. Jos autokammoinen hevonen on kyseessä, niin on kyllä todella hyvä kysymys esittää itselleen, että onko mitään järkeä vaarantaa teiden lähistöllä a) itseään b) muita lähistöllä liikkuvia. Pikku pököily ja kyttäily on ihan eri asia, pakokauhuinen hevonen on pidettävä pois ihmisten ilmoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Siksi en ota asiasta stressiä, vaan mennään siellä missä turvallista on.

      Poista
  3. Meillä oltiin maastoilematta vanhuksen kanssa viisi vuotta. Vasta nyt olemme päässeet vähän maastoilemaan ja se suurinpiirtein sujuu ongelmitta. Aikani yritin ja hengellämme leikin, kunnes päätin lopettaa. Hevonen sai elää viisi vuotta tarha/talli/kenttä/laidun välillä, ei minnekkään muualle, ei maasta eikä selästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksia! Joskus - tai aina - ei hommat mene niin kuin Strömsössä.

      En usko, että meillä olisi mitään maastoiluongelmaa, jos tuota tietä ei olisi. Siksi olisi kiva joskus koittaa, miten rauhallisemmassa miljöössä hommat toimisi.

      Poista
  4. Meillä pelätään rekkoja ja traktoreita, kiitos ei-niin-mukavien kanssaliikkujien... Niin kauan kun rekka/traktori/tms iso peli pysähtyy ja sammuttaa moottorin saadaan aikaan hallittu rauhallinen ohitustilanne. Myöskin jos päästään sopivasti vaikka risteykseen tai muualle leveämmälle alueelle niin iso ajoneuvo voi ohittaa ihan normaalisti ja tilanne on hallittu. Kuitenkin harmittavan usein tulee vastaan hulluna kaahaavia ihmisiä isoilla ajoneuvoilla ja siinä kyllä syntyy paniikki itsekullekin. Ennen täysin maastovarmasta hevosesta on muutaman tiukan tilanteen kautta syntynyt isoja kulkuneuvoja pelkäävä ratsu. Ei kivaa kellekään, etenkin kun ei omista kenttää. En silti kuitenkaan sanoisi, että hevoseni panikoi liikenteessä tai pelkää autoja. Niin kauan kuin muut ottavat meidät huomioon, voidaan ajoneuvot ohittaa kiltisti kävellen ja kaikilla on hyvä mieli. Vältän kuitenkin ruuhka-aikoja ja vilkkaimpia teitä sekä pidän ympäristöä tarkasti silmällä, jotta kaikilla tielläliikkujilla olisi turvallinen olla. Mieluummin ratsastelisin omalla kentällä, mutta minkäs teet jos sitä ei ole. Sekä kun hevonen ei suostu liikkumaan naapurin kentällä, kun sitä kyrsii niin paljon "hiekkalaatikolla" pyöriminen edes kerta viikkoon :p Vaikeita ongelmia ratkoa kun itse ei voi vaikuttaa toisten käyttätymiseen :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salama on ihan tyytyväinen, kun saa olla kotona. Tuosta maailman tylsimmästä pihalenkistä se tykkää ja kentällä menee sen mitä pyydetään. En tosin ole prässännyt sitä siellä, vaan keksinyt aina jotain mukavaa puuhaa sinne. "Vähemmän on enemmän" ja pikkuhiljaa sietokyky kentällä kiertoon on parantunut. Nyt olen suunnitellut, että väsään takametsään jonkun pienen polun, minne voidaan mennä tepastelemaan pikkasen.

      Ilmeisesti sille jäi myös helmikuun ohjasajosessioista paska fiilis, koska teki samat temput nyt kuin silloinkin. Oppi nopeasti, miten vältellä duunia, mutta ikävä kyllä periksi se ei ole saanut. Siksi antoi tänäänkin aika nopeasti periksi ja ymmärsi vähän relata.

      Onneksi tänäänkin kaikesta huolimatta polle pysyi hanskassa. Mutta mukavaa se ei ollut minulle eikä hevoselle, että joudun sitä pelosta komentamaan.

      Salama on ikävä kyllä ihan pienestä pitäen pelännyt kaikenlaisia kulkuvälineitä, varsinkin noita isompia. Autoihin on tosiaan tutustuttu, mutta nuo isommat vempeleet ovat vieraampia, vaikka niitäkin on pyritty aina näyttämään ja katsomaan, jos vaan tsäänssi on. Kaverin kanssa ollut vähän parempi, muttei mikään pomminvarma kuitenkaan.

      Nämä mun kommentteihin vastaamiset ovat nyt tosi sekavia. Harmittaa vaan niin vietävästi, kun tässä välissä tosiaan maastolenksut meni ihan hyvin ja turvallisesti, niin yksin kuin kaksin.

      Poista
  5. Suomenhevonen, joka käyttäytyy kuin pedon nähnyt täykkäri. Johan on hevonen! Tiedän kyllä itsekkin, että jos maastossa hevonen alkaa perseilemään, niin siinä on vitsit vähissä. Ehkä on todellakin turvallisinta jättää maastoilut sikseen. Hyvä ettei käynyt mitään sen pahempaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salama on todellakin suokki täykkärin reaktioilla. ;) Hyvänä päivänä se on tosi lunki ja sen voi laittaa solmuun, mutta huonona päivänä sieltä tulee kaikki kevätjuhlajutut.

      Mitä tulee kipuun, tämä ei ollut sellaista kipukäytöstä, mitä se harrastaa. Sillä vaan keitti yli, koska rauhoittui kuitenkin ja "sain sen takaisin". Sit kun sillä on ollut niitä vaivasia kausia, on käytös erilaista.

      Poista
  6. Tämähän merkillinen peli on. Sitä ei voi kouluttaa, laihduttaa, kuntouttaa, komentaa. Niskan päällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täh? Hevonenhan on laihtunut nyt hyvin, sai eläinlääkäriltä kehujakin. :D

      Noin muuten se on herkkäsieluinen kovis, jota voi ja saa kyllä komentaakin tarvittaessa. Ja kai sitä koulutettukin on, ei se kai pyhällä hengellä tuohon pisteeseen ole edennyt. ;) Kyllä sitä kaikista näistä nettijutuista huolimatta ihan hevosena pidetään täällä, ei hätää.

      Poista
  7. Minusta on paskapuhetta ettei hevosta voi viedä maastoon. Voisko olla peiliinkatsomisen paikka? Tuskin vika pelkästään hevosessa on. Turvapolle edelle menemään ja tarpeeksi toistoja, jos ei niillä homma silti suju niin sitten ammattilainen avuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen katsonut peiliin ja syyllinen onkin pääpiirteissään vain siellä. Sitä en ole kieltänyt missään vaiheessa, en nyt enkä kaksi vuotta sittenkään. ;) Siinä kohtaa, kun homma menee vaaralliseksi, on taitoa pistää peli poikki ja tehdä suunnitelma B.

      Olen kuntouttanut tämän elukan jalkoja nyt aika kauan, melkein kaksi vuotta. Se, että se käy rodeoimassa liukkaalla metsätiellä tai upottavalla pellolla ei ole nyt se päätavoite.

      Antaisin melkein mitä vain, että turvahevonen (= Toini) olisi täällä. Mutta kun ei ole. Duke-ponin kanssa se ei ole rento. Yksin se ei ole rento. Jännittynyttä hevosta taas ei opeteta.

      No, ehkä kesällä taas kaikki on kivempaa. Pohjat parempia, hevoset rennompia ja silleen. Näin keväällä kaikki tuntuu olevan niin pal jännittävää. Itseäni taas ei ole varaa rikkoa.

      Kuten aiemmin kirjoitin, itseäni pännii tuo maantie. Maastoon on mentävä sen yli ja tietä pitkin on kuljettava noin 100m. Tällä hetkellä Salamalle se maasto tai metsä ei ole ongelma, mutta se tie ja (isot) autot ovat. Se tekeekin tästä haastavaa, koska ketään ulkopuolisia ei ole tarkoitus vahingoittaa. Siksi olenkin vakavasti harkinnut, että raahaan sen jonnekin muualle maastoon. Katsotaan nyt, miten se pysyy kunnossa.

      Olisihan se kivaa, ihanaa ja superia, kun kaikki olisi täydellistä ja virheetöntä, mutta kun ei ole.

      Nuorison ja muiden heppojen kanssa olen aina kulkenut niin, että ensin mennään porukassa, tarvittaessa taluttajan kanssa. Pikkuhiljaa apukädet jäävät pois ja kohta maastoilu onkin ihan jees. Tätä samaa polkua on kuljettu Salamankin kanssa, mutta aina hommat ei mene niin kuin Strömsössä.

      Pienenä lohdutuksen sanana, Duke ei pelkää mitään ja on ihan itse opetettu. ;) Samoin Samppa vaikuttaa tosi lunkilta, pari kertaa on nyt lenkkeilty. Salama on saanut autoista pari huonoa kokemusta ja niillä on kauaskantoiset vaikutukset.

      Poista
  8. Hassu yhteensattuma, juuri eilen hevoseni kanssa kävelylenkillä ollessani ajattelin meidän tallin lähellä olevan erään keskieurooppalaisen kauppaketjun ison varastoalueen vieressä, että tämä olisi hyvä paikka totuttaa hevosta suuriin autoihin. Tuo varastoalue on melko lähellä talliamme ja siellä pääsee turvallisesti aidan takana tutustumaan pelottaviin mörköautoihin, mistä saattaa kuulua jopa kummallinen piippaus peruuttaessa. Aidan sivusta riippuen autoja pääsee joko tosi lähelle tai sitten voi olla hieman turvallisemman matkan päässä, hevosesta riippuen.
    Meillähän ei Vihru hätkähdä juuri mitään, tosin kohdalla olevan linja-auton sihahdus oli sillekin liikaan. Täytyy heti kesällä roudata jälkikasvukin ihmettelemään isoja autoja ellei sitten käy niin, että niiden laidun ylttää jo sinne saakka.
    Et sattumalta tunne ketään, kenellä olisi iso kuorma-auto, tai tosi iso paku, jotta Salama pääsisi vaikka ihan nuuskimaan sellaista isoa mörköä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätäkin olen harkinnut, jos vuokraisi muuttoauton viikoksi... ;)

      Mehän meinattiin jäädä kolme vuotta sitten auton alle Salaman kanssa. Iso paku huomasi meidät viime tipassa (kuski naputti kännykkää) ja väisti vasta kohdalla äkisti. Sen jälkeen liikenne on ollut yhtä friikkisirkusta - välillä jees, välillä vähemmän jees. Siksi kirjoitin tuohon aiemmin, että se on oikeastaan pienestä pitäen säpsynyt autoja.

      Suosittelen lämpimästi näyttämään varsalle kaiken luottopollen eli supersafe-mamman perässä. :)

      Poista
  9. Kyllä voi aikuinenkin - maastovarma hevonen - muuttua turvahevosen poistuttua keskuudesta täysin sekopäiseksi, kaikkea pelkääväksi, raivostuttavaksi maastojyräksi. Kyllä mä tiedän, että tilanne on peiliin katsomisen paikka, mutta niin kauan kun tilanne ei muutu paremmaksi, vältän ruuhka-aikaan maastoilua. Täällä meillä kun ei ole yhtään autotonta tietä, vaan maastot koostuu 50 km/h isoista hiekkateistä, joilla ajetaan kovaa. Kun vuosi sitten maastoiltiin 51-tien varressa turpa Inton hännässä kiinni, en lähtisi sen tien pientareelle tällä hetkellä ollenkaan.

    Mutta kyllä se siitä... Toivottavasti vielä molemmat päästään nauttimaan rennosta maastoilusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla kohtalotovereidenkin kokemuksia!

      Vaikka siinä kuinka pitää päänsä viileänä ja lehmänhermot kasassa, ei homma voi edetä kovinkaan rennosti, kun jo kotiristeyksessä polle saa paskahalvauksen ekasta rekasta tai pidemmästä autoletkasta. Tässä meidän kohdalla tie on kyllä suora (Ikävä kyllä) ja nopeusrajoitus 60km/h. Se on sitten toinen juttu, mitä nopeuksia siinä ajetaan... Saan käyttää pellon reunaa, mutta ei se kauheasti ole auttanut. Sen ekan paskahalvauksen jälkeen arvatenkin kytätään ja pelätään kaikkea. Rentous on kaunis haave ja koko homma sellaista tulella leikkimistä, ettei sitä fiksu ihminen halua harrastaa.

      Ehkä sitten aikanaan. Katsotaan.

      Poista
  10. Nykyisin saa lukea ihan liian paljon juttuja blogeista ja lehdistä kun ratsukon ja auton, rekan tms. kohtaaminen ei suju niin kuin pitäisi. Vaikka kyseessä olisi maailman liikennevarmin hevonen, autot ja hevoset eivät sovi mielestäni hyvin yhteen.

    Jos hevosen käytös epäilyttää, turha lähteä riskeeraamaan omaa, muiden tiellä liikkujien tai hevosen terveyttä - tai pahimmillaan henkeä. Toki, missä se hevonen oppisi muuten kuin liikenteessä. Riskit ovat kuitenkin liian suuret jos kyseessä on oikeasti paskahalvauksen saava yksilö. Sellaista ei saa kukaan hallintaan tositilanteen tullen. Kyttäily, puhiseminen jne. ovat asia erikseen.

    Paras olisi jos pääsisi autottomiin maastoihin. Monella tallilla ne ovat valitettavasti vain kaukainen haave.

    Mielestäni olet varsin fiksu ja taitava omistaja - on taitavuutta tuntea omat rajansa. Kuten kerroit, hevosesi viihtyy tutuissa kotiympyröissä vallan hyvin. Monet hevoset rakastavat rutiineja, enkä usko että se kärsii siitä ettei pääse maastoon. Varsinkin jos se on osoittautunut sille ylitsepääsemättömän pelottavaksi paikaksi ;) ja kun aikaa kuluu, pääsette tekin tavalla tai toisella nauttimaan maastoilusta. Olen aivan varma :)

    Meillä on hevoseni kanssa vähän vastaava tarina. Autot olivat todella pelottavia, ja jätin kaikki maastoiluyrityksetkin noin vuodeksi. Puuhailtiin kaikkea muuta, kunnes kerran jostain päähänpistosta lähdin taluttelemaan tielle. Autot pelottivat mutta pikkuhiljaa niihin on totuttu, ja nyt jo pääsemme lähimetsään maastoilemaan :) isot rekat ym. ovat ongelma, enkä missään nimessä sanoisi hevosta maastovarmaksi, mutta pärjäämme :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. :)

      Olen samaa mieltä siitä, että vaikka itsensä vielä rikkoisikin, mutta jos tämä aiheuttaisi jonkun muun onnettomuuden, niin siihen tasan syyllinen olisin minä... Omatunto ei antaisi periksi sellaista.

      Tänään päätin, ettei tässä mitään ongelmaa ole. Polle maastoon ja menoksi. Pieleen meni. Ehkä venytämme mukavuusalueen rajaa ajan kanssa, ehkä ei. Päätavoite olisi pitää polle jollain tapaa ehjänä ja siihen moinen päätön sekoilu ei sovi. Kotosalla homma kuitenkin toimii jollain tapaa.

      Ison ja pelokkaan eläimet reaktiot ovat arvaamattomia. Varsinkin, kun ne aidosti säikähtävät jotain.

      Seuraavina päivinä tehdään vähän maastakäsinharjoituksia. Ihan vaan muistin virkistykseksi.

      Poista
  11. Hommaat jostain rekan kuskeineen käyttöön, ja sitten vaan ahkeraa treeniä ruokakipon ja ohi hurauttelevan (tai vaikka hiljaa matelevan..) rekan kanssa. Ensin niin kaukana, että kaikki on jees, ja siitä vähitellen lähemmäs. Vaikka metri kerrallaan ja kymmenittäin toistoja päivässä. Mikäli hevonen pelkää, niin itse en myöskään turvallisuussyistä sinne tielle lähtisi, en ehkä edes turvahevosen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samalla taktiikalla siedätin sitä autoihin. :) Oli leivänpalaa ja rapsutusta, tätä tehtiin päivät pitkät aina viime keväänä.

      Tällä kertaa reaktio oli ihan pelkkää pelkoa. Sen jälkeen ruunalla keitti yli ja se oli pinkeä kuin viulunkieli. Mut piaffia tää teur..hups..kultipuppeli osaa hienosti mennä halutessaan.

      Poista
  12. Kuulostaa niin tutulta! Aikalailla samalla kaavalla on mennyt meidänkin elämä nuoren hevosen kanssa. On ollut kinnerpattia, hankkarivammaa, maastoiluongelmaa ja vaikka mitä. Ja aina löytyy joku ihminen arvostelemaan miten pitäisi tehdä ja mistä johtuu. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tsemppiä myös sinne! Lohduttavaa oikeasti kuulla, että jollain muullakin on tismalleen samoja ongelmia ja murheita.

      Jos jotain olen oppinut, niin sen, ettei kaikille vaan sama hyväksi havaittu kaava tai systeemi sovi. Joskus on mentävä eri polkua, halusi tai ei. Onneksi tämän hevosen kanssa on paljon hyviäkin hetkiä. :) Toivottavasti teilläkin.

      Poista
  13. Meillä on myös painittu samojen asioiden kanssa. Suurin syy on harjoituksen puute, oma pelkoni siitä, että jos jotain vakavaa sattuu ja se, että täällä ei niitä harjoitusautoja ja -rekkoja niin vain kuljekaan. Sitten joskus, kun yksi osuu kohdalle jopa parin kuukauden tauon jälkeen, ollaan varmasti ongelmissa.

    Meidän maastoilu on tällä hetkellä sitä, että poistutaan tarhasta ja kävellään tarhanviertä tietä pitkin (500m). Muut katselevat tarhasta, kun yksi yrittää rohkeana astella edes takaisin tietä pitkin.

    Ja minähän olen puskaratsastaja, joka nauttisi pitkistä ja rennoista maastokävelyistä. Ehkä vielä jonain päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tuokin, ettei "opetusmateriaalia" ole. Täällä sitä piisaisi. Osa kuskeista fiksuja, osa kaikkea muuta.

      Harmittaa ihan vietävästi, että jossain kohtaa on tullut mokattua isosti tässä autoasiassa kotona. Tiedostan pelkoni ja totta helkutissa on oltava varovainen, kun tiedossa on arvaamattomasti käyttäytyvä hevonen. Siksi päätin, etten kotona ota stressiä asiasta, mennään niin kuin parhaaksi nähdään. Itse selviän hyvin ilman maastoilua... :D Ponien kanssa voi sitten ajaa niin paljon kuin sielu sietää ja ihan missä huvittaa, ainakin Duke on osoittautunut hitokseen varmaksi peliksi niin maantiellä, asutusalueella kuin tämän kylän isoimman tien varrellakin.

      Miettisin eilen tätä asiaa vähän enemmänkin. Salamalla on tosi toisaikaista tuo sätkyminen. Ympärillä on tällä hetkellä heinäpellot, missä isot pelit ja vehkeet rallaavat pian useamman kerran kesässä. Niitä ne alkuun toki vähän sätkyvät, mutta pian tollottavat aidan vierellä uteliaina, kun heinähommia tehdään. Lantalavan tyhjennys tapahtuu ihan tarhan portin vieressä. Sitäkin olivat viimeksi pienen alkuspurtin jälkeen ihmettelemässä koko kööri, samoin silloin kun turvetta tuotiin myös isolla kuorkilla. Mutta auta armias, kun poistut kotipihasta sinne, missä se on saanut ekan huonon muiston isommasta autosta, menee pakka ihan sekaisin. :(

      Jahka taas päästään vähän liikkumisen rytmiin, pakkaan Salaman traikkuun ja vien sen ystäväni luo "korpeen" (jos vertaa omiin hoodseihin siis :D) maastoilemaan. Saapahan sitten nuoren hevosen psyyke sitä kaivattua oppikirjamaista vaihtelua. ;)

      Tsemppiä teillekin harjoituksiin!

      Poista
  14. Olen maallikko hevosten opetuksessa ja siedättämisessä, mutta mielessä kävi, auttaisiko pikkuhiljaa kuorma-autojen ja rekkojen päästämien äänien kuunteluttaminen nauhurista/kännykästä esim. tallipihalla?/(terv. täti-ikäinen hevoshullu, palaamassa 30 vuoden tauon jälkeen hevosen selkään keväällä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. :) Näiden tarhahan rajoittuu n. 20m päähän tuosta tiestä eli siedätystä moisiin ääniin tulee päivittäin ihan luonnostaan kotipihassa. Ongelma alkaa, kun kotipihasta poistutaan tien toiselle puolelle. Mutta voisi tuota kokeilla. :)

      Poista
  15. Mun edesmennyt tammani tarhasi vuoden junaradan vieressä, mutta se ei tottunut ja sillä ei voinut maastoilla. Tai voi, mutta se oli sitten sitä, että käveltiin 5m ja käännyttiin kannoillamme ympäri sekunnin sadasosassa ja kun käskin uudelleen liikkeelle niin taas ympäri, tätä jatkui joko niin kauan että tamma kyllästyi ja siirtyi 5m eteenpäin ja alkoi pyöriä tai niin kauan että tulin turvallisuuden nimissä alas. Se pelkäsi kaikkea kuollakseen, kiviä, puita, hevosia, ihmisiä, pyöriä, autoja ja puimureita ym. Päätin, että se ei maastoja tarvitse. Ainoa paikka missä maastoilu onnistui oli Niinisalon maastoesteet ja kenttäkisat, siellä tamma oli pysäyttämätön. Viimeisen kerran tamma tiputti mut 19.3., karkasi talliin ja kaatui asfalttipihalla loukaten itsensä niin pahasti, että jouduimme päästämään sen ikivihreille. Ilman vammaa olisin ehkä vain jatkanut totuttelua esim. tallipihalla juuri autoihin ja rekkoihin. Taluttaen maastossa sentään pystyi pitkän liinan kanssa menemään. Lopuksi onnistui myös jonkinnäköiset lenkit kaverin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olipa tarinallanne kurja loppu. :( Kiitos, kun jaoit sen täällä.

      Liikenne ja hevoset ovat asioita, jotka eivät aina mahdu samaan lauseeseen tai ylipäätään tilanteeseen. Onneksi on kuitenkin hevosia, joiden kanssa voi huoletta mennä minne mieli tekee. Kaikilla on siis paikkansa. :)

      Poista
  16. Itse asiassa ensimmäistä kertaa saavuin lukemaan blogiasi ja törmäsinkin ajankohtaiseen aiheeseen. Juuri vajaa viikko sitten koimme suokkiherran kanssa vastaavan epämiellyttävän tilanteen. Ennestäänkin isoja autoja ym kaahavia menopelejä pelkäävä hevonen + idiootti kaahari joka sukkuloi kiihdyttäen ohitse aiheuttaen sen että sorat lentää hevosen jaloille. Lopputulos oli keuliva hevonen joka pyörähtää ja vaihtaa lennosta menosuuntaa, ja kompastuu polvilleen. Asiaa ei helpottanut se että mukana oli pieni ponityttö poneineen.
    Ihmettelen suuresti myös joidenkin ,osittain ilmeisesti aikuisten ihmisten "katso peiliin" -kommentteja ,kun hevonen on kuitenkin itseajatteleva elävä olento ,ja ennenkaikkea pakoeläin. Joskus peiliin katsominen ei auta, kaikkia tilanteita ei voi ennakoida. Eikä myöskään liikenteessä liikkuvia muita osapuolia voi tuntea,ja joukkoon mahtuu monenlaista kulkijaa. Huolimatta siitä kuinka hyvin hevonen kunnioittaa omistajaansa tai kuuntelee apuja, silloin kun tilanne sitä vaatii , käyttäytyy se kaikesta huolimatta kuin pakoeläin.
    Toivon että teidänkin maastoilut muuttuvat vielä joskus siedettävimmiksi, itselläni kun sama autokammoinen tallissa odottaa. Itse 17-vuotiaana, haluan olla hyvä esimerkki tuleville hevostytöille, mutta myös autoilijoille hyvä esimerkki mallikkaasti liikenteessä liikkuvasta ratsukosta,joten töitä riittää. Mutta periksi ei anneta, hitaasti mutta varmasti eteenpäin.
    Hyvää kevättä sinulle ja karvakamuillesi! :) ps. Tulen pyörähtämään blogiisi toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa toistekin! :)

      Oikein pohdin tätä asiaa, onko hevosen kanssa "pakko" tehdä jotain. Siinä kohtaa, kun lauseeseen lisätään sana "pakko", on jossain jo jotain mätää.

      Turvallinen hevostelu on järkevää, rentoa ja omien taitojen rajoissa toimimista. Sen pitäisi olla mukavaa ja antoisaa. Joskus mukavuusalueen rajaa on venytettävä, jotta kehitystä tapahtuu, mutta kenenkään henkeä tai terveyttä siinä ei saisi riskeerata.

      On ihan OK, ettei kouluratsastaja hyppää. On ihan OK, ettei ravuri välttämättä treenaa kuin pelkässä ravissa. On ihan OK, että kaupunkitallissa hevonen on pari tuntia postimerkkitarhassa tai ei tarhaa ollenkaan. Nämä ovat asioita, joita vain tapahtuu. Syyt ja motiivit ovat jokaisella omansa, eikä vika aina löydy kokonaan peilistä. Osittain varmasti kyllä, sitä en kiellä vieläkään.

      Ehkä aika tekee tehtävänsä meillä, sen näkee sitten. Pääasia, että normijutut sujuu hyvin ja mitään muuta en toivo kuin terveyttä tälle hevoselle. Tyhmät riskit eivät siksi houkuta.

      PS. En usko, että aiheutin hevoselleni mahdottomia traumoja. Rapsuttelin sitä eilen haravan avulla ja tyyppi HÖRISI hiljaisella äänellä koko toimenpiteen ajan silmät puolitangossa. Oli aika eeppinen hetki.

      Poista
  17. Vanha postaus, mutta tuli vastaan. Ei ole pakko! Valmentajani sanoikin, että ei näiden hevosten kanssa tavoite ole olla niinkuin oppikirjassa, vaan tehdä asioita niin, että hevonen ja ratsastaja pysyvät terveinä ja voivat tehdä omia tavoitteitaan tukevia asioita. Yksi oma hevoseni vihaa maastoilua ja rakastaa maneesia, siellä omassa kuplassa ei tartte ressata. Kentällä on suht ok, mutta ei niin rento. Vuoden yritin väkisin maastoilla, yleensä mentiin maneesin ovelle keulimis-peruutus periaatteella, josta sitten lähdettiin. Koko lenkin niin varuillaan ja hermostunut, ei auta kaverit eikä mitkään. Keulii ja pakittaa ojiin myös useamman kerran maastolenkillä, autot ja koneet ei ahdista. Kisoissa voi kyllä ratsastaa kentällä tai maneesissa, mutta ratsastus tai kävelytys tosi hankalaa aitojen ulkopuolella. Tehdään sit näin ja julmasti pyöritään maneesissa, siellä tää hepoa on tyytyväinen ja henkisesti turvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Harrastaa täytyy kunkin taitotason sisällä niin, että homma on turvallista. Taitoa onkin tuntea rajansa.

      Meillä kävi Salaman kanssa sillai onnellisesti tässä lajissa, että maastoillaan silloin tällöin, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Heppa on pidettävä koko ajan enempi tai vähempi "töissä" yksin maastoillessa, mutta yleensä kaikki menee ihan okei. Kaverin kanssa se kestää enemmän "vastaiskuja", mutta ikävä kyllä kaveria harvemmin on. :D Taluttaen käydään välillä kävelyllä, mutta kävelylenkit eivät riitä purkamaan energiaa ja sikäli ne ovat lähinnä vain mielenvirkitysjuttuja.

      Poista