torstai 27. marraskuuta 2014

Bang


En enää edes osaa ajatella, milloin se lopullinen ja iso bang tulee. Tulee, jos ja kun on tullakseen, mutta hyvä jos pysyy poissa vielä pitkään.

Tuossa yhtenä aamuna Salama nousi pehkuiltaan täynnä energiaa ja pyrki vaihtamaan linnunrataa heti tallinovella ottaen ovenkarmit mukaan. Sen seurauksena koko ovi helisi ja ruuna korvasi jälleen puuttuvan järjen vauhdilla. Suuren puhinan kera sinkoilu jatkui tarhaan asti.

Seuraavana päivänä oli sitten vasen takapolvi pipi.

Kohtasin uuden probleeman: Miten kylmätä takapolvi, kun vesiletkuleikkiin en tämän hevosen kanssa lähde? Ensinnäkin vesilasku kasvaisi uusiin sfääreihin, kun tällä kaverilla pitää kylmätä kohta jokainen raaja ja nivel ja toisekseen siksi, että Salama ei tykkää vesiletkuista. Huomaa sarkasmi.

No, ongelma ratkaistu: Näppärä ompelee loimeen taskun, johon sopii jääpalat. Jalkaremmin kanssa systeemi viritetään ulottumaan hiukan myös reiden sisäpuolelle.

Näppärä toimi myös näin, mutta ruuna reippaan kosketusarka polvi ei ollut yhteistyöhaluinen. Polven jatkona oleva kokomusta sääri viuhui turhan liki väsynyttä hevosenomistajaa. Se oli hetki, jolloin kaivoin vahvimman linimentin esiin, hieroin sen polveen ja painuin pehkuihin.

Tänään polvi ei ollut enää kosketusarka. Jee.


"Noista teidän kommelluksista sais kirjan!!"

Jep. Taidankin seuraavaksi tehdä sen. ;)

6 kommenttia:

  1. No voihan. Mutta yksi eläinlääkäri sanoi minulle, ettei takapolvia kannattaisi kauheasti kylmäillä, koska ympärillä on niin paljon lihaksia. Voi kuulemma tulla kipeämmäksi, kun vetää lihakset jumiin. Suositteli mieluummin pliistrausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut samaa. Kosketusarkuus kuitenkin herätti epäilyksen jostain mustelman tapaisesta, joten päätin kylmätä sen kerran pari. Nyt siihen saa taas koskea vähän. :)

      Salama on silleen aika helppo potilas, kun se kyllä näyttää, jos jonnekin sattuu...

      Poista
  2. Juuri äskettäin Hevosurheilussa esiteltiin uutta suomalaista innovaatiota, nimen omaan takapolvien kylmäämiseen tarkoitettua hässäkkää. Mutta se ei taida olla vielä yleisessä myynnissä. Hommaan kyllä varmasti sellaisen, kunhan se tulee markkinoille. :) Itse en kyllä usko tuohon ettei takapolvia pitäisi kylmätä. Kylöähän lihastakin kylmätään, jos siinä on akuutti vaurio. Bliistraus on sitten lämmittämiseen ja pikemminkin kroonisten vaivojen hoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akuutissa vaiheessa uskon kylmään myös, jotta turvotus laskee ja verenvuoto lakkaa. Kroonisissa vaivoissa taas uskon lämmön voimaan.

      Jään mielenkiinnolla odottamaan tuota polvihässäkkää! Vasta nyt hiljattain tulivat nuo kinnerjututkin, korkea aina siis keksiä uutta!

      Poista
  3. ooh, polvihässäkkä kuulostaa hyvältä! haluatko sitä ennen ommella meidänkin loimeen taskut kylmäpusseille? ;-)

    mä en olen kyllä rankan liikutuksen jälkeen kylmännyt Ponin takapolvea, eikä hieroja ole sanonut, että olisi lihakset siitä ympäriltä sen enempää jumissa, mitä muualtakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, parsisin hätäpäissäni vanhasta froteelakanasta pläntin ja laitoin parilla tikillä kiinni... Helppo nakki. ;)

      Poista