perjantai 27. kesäkuuta 2014

Jokainen aamu on mahdollisuus


Aamun valo on jotenkin lumoavan kaunis. Sellainen vahva ja energinen - se antaa kummasti voimaa uudelle päivälle. Aina on vaihtoehtoja: Haluatko elämääsi kontrastia, haaleita värejä vai jotain muuta? 


Pojat olivat herkissä tunnelmissa heti aamutuimaan. Mikäs sen mukavampaa, kuin rapsutella kaveria ja puhdistaa hammasvälejä häntäjouhilla.

Herra Hirvenharmaan hopeinen otsa.
Pacman-ketjureaktio.
Eilen illalla etsin hartaudella yhtä asiaa. Ajattelin kokeilla, kuinka onnekas olen - ainakin yltiöoptimisti, kun luulin löytäväni neulan heinäsuovasta. Torstain jahti ei ollutkaan kovinkaan tuottelias ja laitumelta sai poistua tyhjin käsin ja märin sukin.

Mikäs se siellä Duken suussa roikkuu...
Tänä aamuna onni kääntyi: Duke the noutajaponi näytti jälleen taitonsa ja toi minulle yhden kadonneen kengän. Pöljä hevosystävänsä katsoi vain vierestä, eikä voinut heti kertoa, että oli vääntänyt etumonon irti suurin piirtein keskelle laidunta. 


Aamiainen preerialla. Ruokalistalla poniriimuja ja ruohonkorsia.
Riimut saivat nyt jäädä pois. Yksi syy Salaman turvassa - kiva hankauma.
Puolet Duken viisaasta katseesta.
Aamuidylliä.
Kotiovella odottaa tällainen poni. 
PS. Eilen illalla sateenkaaret koristivat taivaankantta. Aika ihkut, sopivat kivasti My Little Ponyni laidunmaisemakuvaan. Dukesta ei tällaisia söpistelykuvia saa, kun se hukkuu edelleen ruohoon. Sorry kaverit.

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Meillä kanssa Totti on nyt villi ja vapaa riimuton, kun on saanut pienen hankauman vanhasta kuluneesta riimusta. Uusi on hankinnassa, hyvä syy shoppailuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Salamalla oli koko turpavärkki turvoksissa (sivuprofiilissa kunnon kyömy), ilmeisesti kaveri roikkunut riimussa sen verran kovin... :(

      Minulla onkin jo uusi odottamassa, heh! :D

      Poista
  2. Ihanat! Hihih, hukkuu laidunruohoon...eli tuolla sateenkaarikuvassa se jossain piileskelee :) Ihanko se oikeesti toi sulle sen kengän? Mainio tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Duke on mainio! Koska kaikki pitää tunkea suuhun, tulee välillä tungettua sinne suuhun hyödyllisiäkin juttuja. ;)

      Otin siltä riimun pois ja laskin sen maahan odottamaan siksi aikaa, että otan vähän kuvia. Peruutin hyviin asemiin ja koitin saada molemmat mahtumaan nätisti kuvaan. Seuraavaksi ponilla oli kenkä suussa ja Salama söi vieressä! :D Rautakenkä ei kuitenkaan ollut mikään suosikkilelu, joten seuraavaksi vauhtia sai ponin oma riimu.

      Poista
  3. :D Ihana Duke noutajaponi! Ja kenkä vielä oikeinpäin suussa, ei valu onni pois kun U on oikeinpäin! :D

    VastaaPoista