tiistai 25. kesäkuuta 2013

Ratsastuksen riemua

Allu tänään.
"Isojen hevosteni" poismenon jälkeen ratsastamisen riemu oli pitkään poissa. Todella pitkään. Vasta nyt tänä keväänä se on palannut takaisin ja onkin tosi kivaa, kun lainaratsuja on tarjottu käyttöön useampi. Tänään kävin pitkästä aikaa katsomassa meidän tallillakin asunutta Allu-neitosta. Oli kivaa ratsastaa hurjasta helteestä huolimatta. Uusille blogin lukijoille suosittelen vanhojen blogitekstien selailua, sieltä löytyvät kaikki entiset hevoseni, joiden kanssa ratsasteltiin enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti.

Ratsastustauko (ellei muutamia yksittäisiä kertoja lasketa tässä välissä) on kestänyt keväästä 2011 tähän kevääseen, pari vuotta vierähti äkkiä. Vie vielä aikansa, että oikeat palikat löytyvät ja kunto kasvaa, tällä hetkellä kaikki perisynnit ja istuntavammat kukoistavat valtoimenaan. Syksyllä voisi käydä vaikka koulukisoissa pitkästä aikaa, mitäs sanotte? :D Ensi keväänä myös Salaman saa satuloida ekoja kertoja ihan oikeasti, jännittävää!

Toinen lainaratsu Kicsi muutama viikko sitten. Siinä on muuten Salaman satula kokeilussa. :)
Mitäs kotiin sitten? Ainakin hurjaa hellettä. Pojat ottavat aurinkoa ja rapsuttelevat toisiaan. Elävät ihanaa hevosenelämää. Ja näyttävät niin lapsukaisilta vielä isojen heppojen jälkeen, kuten kuuluukin. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti