keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Poni + pallo = kuvasade ja vähän muita turinoita

Hih, olipa ponylla taas hauskaa! En tiedä mitä se miettii retuuttaessaan tuota kahvallista palloa, mutta hauskaa sillä ainakin on. Pallo suussaan se kirmaa tarhan päästä toiseen ja jos pallo vahingossa tippuu, ryntää se täyttä pukkilaukkaa palloa kohti poimiakseen sen vauhdissa maasta. Tässä pari hailakkaa kuvaa:




Salama pääosin tyytyy katsojan rooliin palloleikissä. 
Salamalla on ollut jänskä viikko. Kahtena päivänä ollaan tutustuttu vesiletkuun ja etukavioita on huuhdeltu. Siitä hän ei oikein tykkää (kauniisti sanottuna), mutta kaurakipon, omenoiden ja vuolaiden kehujen saattelemana homma on sujunut edes vähän sinne päin. Eilen käytiin myös suitset päässä kävelyllä metsätien alussa molempien poikien kanssa ja he käyttäytyivät hyvin mallikkaasti. Samalla reissulla tuli paljon arvokasta oppia: Kumpikin sai käydä yksin "maastossa" ja odottaa vuorollaan yksin tallissa sekä kohdata autoja liikenteessä sen pari kappaletta, mitä niitä nyt aina menee ohi 50m matkalla. Molemmat myös reagoivat kivasti paineeseen ja väistäviin apuihin, sain myös mukavasti pidettyä huomion itsessäni pikkulenkin ajan. Varsinkin Salaman kanssa muistuu helposti alkuajat mieleen, kun varsa oli pinkeä kuin viulun kieli ja aina valmis räjähtämään johonkin suuntaan.  Nämähän eivät varsinaisesti ole mitään uusia asioita kummallekaan, metsälenkit siis, mutta itselleni jokainen onnistunut päivä ja koitos on aina suuri ilo. :)

Dukekin on tyytynyt kohtaloonsa ja pysynyt aitojen sisäpuolella sitten lauantain. Toivottavasti näin on myös jatkossa. Otin itse aidasta eilen sähköiskun ja se löi sen verran kovaa tuohon käsivarteen, että käteen tuli ihan mustelma. Myös Niko kokeili kyynärpäällään aitalankaa tänään vahingossa ja kertoipa hänkin tällin olleen "ihan kiva"...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti