lauantai 8. elokuuta 2015

Testissä Trekker Master

Operaatio satula jatkuu: Jokainen ratsuksi aiotun pallokalan omistaja tietää, ettei kyseisen mallisille hevosille löydy montaa vaihtoehtoa edes sovitteille. Salama on lyhyen ratsu-uransa aikana koittanut jo useampaa satulaa ongelmallisen selkänsä vuoksi. Sen selkä on ensinnäkin hyvin leveä, hieman takakorkea ja lisäksi sillä on isot ja pitkät lavat. Satulansija on myös hyvin lyhyt ja kyytiin pitäisi sopia 165cm pitkä ihminen eli istuimen olisi oltava ainakin 17 tuumaa.

Tänään ympyrä ikään kuin sulkeutui - sovitukseen tuli jälleen joustorunkoinen satula. Tällä kertaa uudemman mallin Trekker Master 17,5" ja leveys 32 eli 2.

Salamalla oli viime syksynä samaisen mallin päivitetty versio eli Flexible Inspiration käytössä hetken aikaa. Se oli kuitenkin liian leveä tälle eikä pysynyt paikoillaan sitten yhtään. Nyt selkä on hieman kehittynyt, vaikkei lihaksia juuri nimeksikään vielä ole. Inspiration oli kuitenkin kiva istua ja sinänsä pidän joustorunkoisen satulan ideologiasta yhä edelleen. Niiden kanssa tulee vain olla huolellinen, koska nekään eivät aina ole oikotie onneen. Silti otin mielenkiinnolla vastaan tämän yksilön, kun lähiseudulta yksi myytävä löytyi.


Joustorunkoisen satulan sovittaminen poikkeaa hieman tavallisen satulan sovituksesta. Joustorunkoisessa satulassa on lämmön mukaan muotoutuvat paneelit, joten kylmiltään selkään heitetystä satulasta ei juuri voi sanoa juuta eikä jaata.

Ylläolevassa kuvassa satula on juuri laitettu selkään ja vyö kiinnitetty. Hieman takaviistoisesta kuvakulmasta johtuen se näyttää olevan vähän edessä, mutta tuohon kohtaan satula istui hyvin ja jäi tukevasti paikoilleen. Koska satulansija todella on lyhyt, ei satulaa voi enää paljoa taaemmas laittaa. Joustorunkoisissa satuloissa liian pitkät paneelit on aivan yhtä paha juttu kuin perinteisessäkin penkissä.


Tässä sama alkutilanne toiselta puolelta. Vyötä tulee joustorunkoisten kanssa kiristää aina pikkuhiljaa, ehkä jopa useammin kuin perinteistä runkosatulaa. Näin olen ainakin itse asian todennut, vaikka tapana onkin kiristää vyötä kuin vyötä aina pikkuhiljaa.

Tässä muutama kuva vielä ko. satulasta ennen ratsastusta:

Trekker istuu edestä nätisti.
Säkätila ja selkärangantila
Selkärangantila takaa.
Takakaaren taakse laitoin palan teippiä, jonka funktio on kertoa siitä, miten paljon satula mahdollisesti valuu eteen.
Ja sitten kyytiin...
Ensituntuma istuimesta oli positiivinen. Pehmeä ja isot tuet kivat. Hyvä asento oli helppo löytää ja ylläpitää. Kuski ei kallannut eteen eikä taakse, joten satula oli mitä ilmeisemmin ihan tasapainoisessa asennossa.

Salaman kanssa olen pitkään pohtinut sitä, miksi se liikkuu ilman satulaa niin paljon paremmin kuin satulan kanssa. Nythän sillä on omana penkkinä Bates Caprilli, joka näyttää olevan ihan okei, mutta silti ilman sitä se kävelee letkeämmin ja irtonaisemmin. Yllättäen se käveli nyt tämän Trekkerin kanssa samalla tavalla, reippaasti, letkeästi ja pitkällä askeleella!


Kuvaajaa en kentän laidalle tänään keksinyt, joten ratsastuskuvia ei tähän testaukseen irronnut. Ylläolevassa kuvassa on kuski juuri laskeutunut selästä ja penkki näyttää tältä. Ei hullumpi siis!


Valuminen oli minimaalista tällä testauskerralla: Ilman huopaa liukkaassa karvassa satula kuin satula valuu tämän kerran.


Koska satula todella muotoutuu lämmön ja liikkeen mukana, nousee tuo ryhditön takakaarikin aina vähän ylös. Tämä on sellainen seikka, joka tulee huomioida näitä testatessa: Takakaarelle kannattaa antaa tuomio vasta liikutuksen jälkeen. Yleensä niille käy juuri näin kuten nytkin eli takasauma nousee ylös eikä jää painamaan selkärankaa. Jos se jäisi, olisi satula kelvoton sille hevoselle.


Selkärangantila onkin se juttu, mihin näissä joustorunkoisissa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Itse tila ainakin Trekkereissä on jo valmiiksi aika leveä. Kun toppaukset muotoutuvat selkään, voi muuten sopivan oloisen joustorunkoisen selkärangantila painua selkärankaan kiinni. Jos selkärangan kohdilla on karvat sekaisin tai selviä lyöttymiä, on satula epäsopiva. 

PÄIVITYS 31.8.2015: Satulasta ei tullut meidän satulaa. Satulaa testattiin uudelleen huovan kanssa ja joka kerta selän karvat olivat yhtä suurta pyörremyrskyä, se siis eli ihan liikaa selässä syystä tai toisesta. 

9 kommenttia:

  1. Itse olen myöskin haaveillut joustorunkoisesta, sillä sopivaa runkosatulaa tulen tuskin koskaan meidän tammalle löytämään. Nythän meillä on torsion gp-rungoton satula joka on kyllä sopiva, mutta mieluiten haluaisin enemmän "tavallista" satulaa muistuttavan penkin. Joustorunkoisia vaan tuntuu harvoin olevan tarjolla sovitukseen asti postin kautta, joten toistaiseksi on jäänyt vain haaveiluasteelle, varsinkin kun omalla tammmalla on niin inhottavan mallinen selkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon joustorunkoiset eivät markkinoilla kauaa roiku, se on huomattu. :) Sinunkin hepalla on "hieman" hankala selkä, monessa joustorunkoisessa säkätila on tosi nafti... Mutta itse satuloissa on todella paljon yksityiskohtaisia eroja, joten jokainen malli kannattaa ainakin sovittaa, jos siihen tulee mahdollisuus. Sama pätee kyllä ihan perinteisiinkin satuloihin, käsityötä kun kaikki ovat. :)

      Poista
    2. Jep, pitää pitää silmät auki ja ottaa heti sovitteille jos löytyy :)

      Poista
    3. Btw, Satulapalvelu Hilmalayassa näyttäisi olevan yksi Startrekk yleissatula, se voisi olla ainakin kokeilemisen arvoinen. :)

      Poista
  2. Tosi harmillista ettei se Caprilli ollutkaan pitkän aikavälin ratkaisu! Yritettiinkö sitä muokata paremmaksi vai päätitkö suoraan vaihtaa joustorunkoiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut tästä Masterista meille satulaa: Sekoitti kaikki selän karvat jo ekan kunnon liikutuksen aikana. :/ Ensivaikutelma oli kyllä hyvä.

      Siispä jatketaan toistaiseksi parhaalla vaihtoehdolla eli Batesin kanssa. :) Sekin valuu vähän eteen, mutta niinhän tällä vähän kaikki...

      Poista
  3. Eikös toi ole flexible satula? Ainakin takalaatasta näyttäisi siltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Flexible oli ensin Trekker ja sen jälkeen joku vastaava yhdistelmä ja niin edelleen... :) Tämä satula oli sitä vanhempaa tuotantoa eli Flexible Inspirationin edeltäjä.

      Poista
  4. mulle voi laittaa viestiä, jos trekker masterit kiinnostaa. mulla on koulusatuloita 3 ja yksi bascule (yleis, joustorunko myös).
    Ria.Heikkila@gmail.com

    VastaaPoista