keskiviikko 5. elokuuta 2015

Ihana, ihana Fonzie

Muutama kuva aurinkoisilta päiviltä aurinkoisen ponin kanssa: 


Samppa-poni on kesän mittaan ihan todella puhjennut kukkaan. Nyt kun Duke on pois, olen saanut myös Duken taakse aiemmin piiloutuneeseen Samppaan paremmin kontaktia. Samppa on herkkä, kiltti ja sielukas poni, mutta toisinaan käpertyy kuoreensa helposti. Todellisuudessa se on tosi hauska ja iloinen tyyppi.


Sampan kanssa ei ole kiirehditty eli toisin sanoen sen kanssa ei ole tehty mitään sen kummempaa. Ihmisen kanssa tapahtuva puuhastelu on aina kivaa, siitä on pidetty huolta. 

Pikkuhiljaa huoleton ja suorastaan kupliva elämänasenne on ilmaantunut mukaan myös työntekoon, jos näin voisi sanoa. On käyty metsässä, syöty nurtsilla, hypitty vähän esteitä ja käyty Salaman siivellä maailmalla.


Samppakin tykkää palloista. Ei tosin niin intohimoisesti kuin Duke, mutta pallo kuin pallo kelpaa oripainiin ihan hyvin. Se vetääkin yksikseen pieniä pallopelejä aina silloin tällöin.


Sampan oma "tavaramerkki" on niskojen nakkeleminen - sitä se tekee aina harja hulmuten, milloin missäkin ja välillä ihan kunnon tahdissa. Todellinen Samppashake siis.


Naksutinideologia käytiin tässä taannoin Sampankin kanssa pääpiirteissään läpi. Koska shettis on keskivertoa fiksumpi hevoseläin, se ei montaa toistoa tarvitse, kun etujalat menevät autonrenkaaseen pyynnöstä ihan omatoimisesti. Näin kävi Sampankin kohdalla. Tuikitarpeellinen taito tuokin, ehkä.


Kuten olen täällä blogin puolella jo pari kertaa todennut, on Sampassa ja Salamassa paljon samoja piirteitä. Sen lisäksi niistä on tullut hyviä ystäviä lyhyessä ajassa, mikä on todella kiva juttu pienelle Samppa-orhille.

Samppa on seuraavan kerran maailmalla shettisten KV-näyttelyssä reilun viikon päästä. Se lienee poninäyttelyurani tähtihetkiä huolimatta siitä, miten itse näyttely tulee edes menemään. Vielä hienompaa on mennä sinne Sampan kanssa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja meillä on matkassa kunnon showmies!

4 kommenttia:

  1. samppa on kyllä niiin hieno! komia poika :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on tullut niin mun suosikki! :D Hauska tyyppi, jolla on vielä paljon annettavaa, kunhan herkkä sielu saadaan pidettyä oikein päin kupolissa.

      Poista
  2. Hieno Samppa!

    Jatka blogia samaan malliin, pidän siitä paljon! Erityisesti Duke kuuluu lempipostausaiheisiin :D.

    P. S. Luin postauksesi tallista ja pihatosta, siihen liittyen, jos löydät ylimääräistä aikaa, suosittelen lukemaan Vudekan kirjan Pihatto -jos hevonen saisi valita. Siinä on katseltu pihattoa eri kanteilta, eikä se suinkaan hehkuta, että pihatto olisi ainoa oikea ratkaisu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!

      Poneissa on jotain maagista voimaa ja Dukessa näemmä karismaa, se on monen suursuosikki. :D

      Kiitos kirjavinkistä: Monesti on tuo kirja pitänyt jo lukea, mutta kummasti se unohtuu aina. Pihatto vs. talli on mielenkiintoinen keskustelunaihe, molemmissa puolensa ja toisin päin. Edelleen pidän tallista enemmän, yksilöllinen hoito niin paljon helpompaa. :)

      Poista