Puun ja kuoren välissä

Mitä tänne meille kuuluu?

Salaman kanssa ollaan oltu taas vähän törmäyskurssilla. Kultaista keskitietä ei ole, vain kaksi ääripäätä: Kentällä jumitetaan ja maastossa sillä on ratsain vain yksi askellaji, laukka. Fat campin eduksi pakko todeta, että liinassa taluttaen maastolenkit sujuvat ihan okei.

Pikkasen on tullut viime aikoina pohdittua sitäkin, että helpompiakin hevosia on maailma täynnä. Ja terveitä, niin mieleltään kuin raajoiltaan. Silti pieni ääni sisällä sanoo, että keep on going - sitten kun menee hyvin, menee tosi hyvin. Tämä hevonen olisi tosi hyvä, jos tähtimerkit pysyisivät puolella. En tiedä mitä neliapilarehua se tarvitsisi... Toistaiseksi tyytyköön heinäänsä. Eipä sillä, heti kun tätä pääsee vaikkapa viikon liikuttamaan normaalisti, se käyttäytyy jo vallan hyvin hetkittäin. Suorastaan palkitsevaa, pakko sanoa.

Tällä viikolla tuli neljä viikkoa ekasta kinnerpiikityksestä. Samainen kinner lääkittiin uudelleen reilu viikko sitten ja tällä viikolla oli siis ohjelmassa paluu arkeen asteittain. Sain pari päivää liikutettua sitä normaalisti, kunnes se polkaisi kengän ja palan kaviostaan irti. Kenkä saatiin takaisin, ratsastin kerran ja seuraavana päivänä ruuna oli ripustanut molemmat etukenkänsä tarhan portille rinnakkain. Kaviosta lähti jälleen iso pala. Ja mitä tulee vararengasbootseihin, ne pysyisivät ihan hyvin jalassa, jos ruuna antaisi niiden olla. Mukavaa ajanvietettä sille repiä niitä pois, todelliset terapiabootsit siis! Bootsien kanssa en ole uskaltanut ratsastaa, koska niiden kanssa etupään liike muuttuu todella hitaaksi ja jännetupet reagoivat välittömästi siihen.

Duken poissaolo on vaikuttanut paljon. Aiemmin hiekkalaatikolla oli säpinää useamman kerran päivässä: Ponit painivat ja Salama hölkkäsi tärkeänä perässä. Ylimääräistä virtaa ei kertynyt kenellekään, tosin itse kunkin raajat kolottivat enemmän tai vähemmän jatkuvan "oripainin" jäljiltä. Itseasiassa se olikin yksi syy Duken lähtöön: Se oli niin väsynyt ja könkkä, että pelkäsin jo pahinta. Pari viikkoa muilla mailla teki jo ihmeitä, poni liikkuu paremmin kuin koskaan ja on henkisesti jälleen pirteä oma itsensä. Sen isoin vika on se, että se antaa näiden muiden kiusata itseään. Se tosin haastaa ensin muut leikkiin ja on sen jälkeen hädissään, kun SA-joukot kurnuttavat olan takaa sitä. Duke on sellainen ylikiltti laumasielu, ei sano pahasti kenellekään. Salamaa se pääsi vielä pienempänä ja ketteränä karkuun, mutta herhiläis-Samppa ei jättänyt sitä rauhaan kovinkaan helpolla.

Koska Duke todella heräsi henkiin muilla mailla, pohdin jo sen kohtaloa meillä. Siksi päätinkin, että hyvän kodin ja ostotarjouksen tullessa vastaan lupaan miettiä vaihtoehtoja.

Nyt Samppa ja Salama törröttävät tarhassa kuin mitkäkin vanhukset. Eilen näin niiden heittelevän sentään palloa toisilleen, joten eivät ne kai ihan pystyynkuolleita ole.

Saa nähdä, millainen showmies meillä on lauantaina esillä, kun Samppa osallistuu shettisten KV-näyttelyyn. Kolme viikkoa ilman painikamua voi olla hyvä juttu tai sitten ei - tervetuloa kannustamaan meitä mustien kehän laidalle lauantaina klo 10! Paikkana siis Ypäjän hevosopisto ja kehä 1 löytyy derbykentältä.