tiistai 28. lokakuuta 2014

Syysretkellä klinikalla

Kun ei ole ihan varma, onko kaikki hyvin, on parempi käyttää viikon ainut vapaapäivä syysretkeen klinikalle Salaman kanssa. Taas ja tietty.


Salama on viime aikoina ollut vähän outo toisinaan. Kirjoittelinkin ylös sen liikuntoja ja muita havaintoja parilta viime viikolta:
(Jaloissa ei näkyvää = ei turvotuksia tai poikkeavan lämpimiä kohtia)

Viikko 42
- Maanantaina maastolenkki n. 1h käynnissä, liukasteli hieman savisella maalla, pörheä, jalat hyvät.
- Tiistaina harrasteli rodeoloikkia tarhassa
- Keskiviikkona rokotus, raspaus, jonka jälkeen muutaman päivän vapaa. Lämpö ei noussut nyt rokotuksen jälkeen.
- Sunnuntaina kentällä kävelyä ilman satulaa, rauhallinen ja kiltti mutta reipas

Viikko 43
- Maanantaina kentällä kevyt ratsastus (20min) kaikissa askellajeissa. Lopussa laukan jälkeen kompuroi, kävi melkein polvillaan, oli muutaman askeleen verran ep. Käveli puhtaasti. Jaloissa ei näkyvää. Kentän pohja tosi hyvä.

- Keskiviikkona Iiriksen päivä, laukan jälkeen ontui oej aika pahastikin, myös käynnissä. Kylmäys, kipulääke. Illalla "nilkutti" talliin oej:ta ontuen ihan kunnolla. Jaloissa ei näkyvää. Lämpö illalla 36,8°C eli normaali.

- Torstain ruuna vietti ulkotallissa, käveli paremmin jo. Kengittäjä kävi katsomassa kaviot iltapäivällä, kipukohtaa ei löytynyt. Ainoastaan vasemmassa etujalassa tuntui pulssi selvänä. Jaloissa ei näkyvää. Lämpö aamulla 37,1°C eli normaali.

- Perjantaina vp. Ruuna sai olla tarhassa vapaana. Ei ontunut enää käynnissä. Jaloissa ei näkyvää.

- Lauantaina kevyt ratsastus (20min) kentällä testimielessä, ruuna reipas ja liikkui ravissa ihan hyvin, mutta laukka ei noussut kumpaankaan kierrokseen. Jaloissa ei näkyvää.

- Sunnuntaina oikean etujalan sisäsivu vuohisen kohdalta turvonnut, lämmin, hieman ehkä puristusarka (se kohta, mistä nostan jalkaa esim. kaviota putsatessa). Kylmätty 2-3 kertaa päivässä, turvotus silti on ja pysyy nyt kolmatta päivää. Vasen etujalka kehittänyt samanlaisen pussukan, mutta se on pienempi eikä ole lämmin. Hevonen tarhaillut normaalisti nyt. Ei ole liikutettu lauantain jälkeen. Tarhassa näyttää liikkuvan ok, mutta on kovin rauhallinen, mikä ei ole tälle ehkä kovin tyypillistä.


Ja mitäs sitten klinakalla selvisi...

Lyhyesti: Oej hankositeen sisähaaran vamma. (10-20%) Lisäksi ultrassa näkyi pienenpieni hippunen "jotain", mikä olisi huonoimmassa tapauksessa voinut olla murtuma (pieni irtopala) nuljuluussa. Röntgenkuvassa luut ja nivelet olivat kuitenkin ihan siistit ja ehjät.

Koska vamma vaikutti vielä kovin tuoreelta, otetaan uusintakäynti klinikalle 2-3 viikon päähän. Siihen asti jalkaa kylmätään niin paljon kuin jaksetaan (jopa 5-6 kertaa päivässä oli suositus), ruuna viettää päivät sairastarhassa (oumaigaad...) ja se saa kahden viikon kipulääkekuurin.

Tulevat viikot ovat siis hyvin hermoja riipiviä ja hilppasen stressaavia kaikille osapuolille. Voi, kunpa olisin saanut olla taas luulosairas... Joka tapauksessa, taistelu alkaa taas ja ekat toimenpiteet on jo tehty: Sairastarha on kasattu jälleen kokoon ja pienen reippaan potilaan jalkoja on kylmätty jo pari kertaa.

Posti toi Salamalle sen ekan Rhino-loimen. Pitäisi kestää monet iskut. ;)


PS. Bodyguard oli tietty mukana. Duke siis. Se hoiti hommansa täydellisesti. :D

16 kommenttia:

  1. Voi kuinka surkeeta tuuria teilläkin :( Jaksamisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tämä kurjaa, kun nuori lupaava hevonen saa aina uuden vaivan vanhojen perään. :( No, onneksi mieli on virkeä vieläkin, se on pääasia.

      Poista
  2. Eikä, taas! Miten tuntuu, että toisille ei koskaan käy mitään, ja sitten ollaan me klinikalla asustelijat… *huokaus* Onneksi sulla on sentään hevoset kotona, niin on helpompi hoitaa ja tehdä järjestelyitä. Vaikka hirmuinen hommahan tuo silti on. Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nimenomaan, miksi taas... En edes osaa sanoa, mitä ja miten jalka on voinut mennä. Tarkasti on pyritty ruuna liikuttamaan ja huoltamaan, kun historiaa on. Ell oli sitä mieltä, että tämä vamma on voinut lähteä jostain ihan pienestä ja vasta nyt sitten reagoinut isommin. Tendiitti on tämä termi jännevammalle, eli ei välttämättä ole yhden ison tapaturman lopputulos ollenkaan.

      Ja luojan kiitos, että ruuna on omien silmien alla! Tuo jalkojen kylmäys on kotona helppo toteuttaa, kun lyö vaan patjat jalkoihin ja puuhastelee välillä jotain muuta.

      Poista
  3. No voihan rähmä! :( Mutta hyvä, että taas kiikutit klinikalle.. Onneksi vamma oli kuitenkin melko lievä ja paranemisennuste kaiketi melko hyvä?

    Onko toi rhino ihan ulkoloimi? Pitäis varmaan Taavillekin joku supervahva hankkia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä.. Vähän taas pelotti, vienkö sen turhaan näytille, mutta ontui sitten suoralla enempi mitä ympyrällä eli ei niin hyvä juttu... Paranemisennuste saadaan ehkä parin viikon päästä, kun nähdään mihin suuntaan tämä kehittyy. Sen verran tuoreen oloinen vaiva vielä.

      Joo, tuo on high neck ulkoloimi 200g toppauksella. Kevyt, mutta äärettömän vahvan oloinen (1200D). Perus-Amigohan meni tässä pari viikkoa sitten palasiksi...

      Poista
    2. Hyvä, että on tuore vamma jos nyt jotain positiivista pitää etsiä. Siinä vaiheessa voi vielä mahdollisesti vaikuttaa vamman vakavuuteen. Minä aikanaan soittelin eläinlääkärille, kun hevosella jalka jännetuppien kohdalta turvonnut ja puristusarka (potkaisi putkiaitaan). Toinen sanoi vaan, että oottele ja vie turvotuksen laskettua klinikalle ultraan. Soitin vielä varmuudeksi toiselle eläinlääkärille ja se oikein suuttui tuosta ohjeesta. Sanoi, että pitää saada heti tulehduskipulääkettä ja reilusti kylmää jos on jännevamma. Se kipulääke kuulemma vähentää tulehdusta vamma-alueella ja siten estää vamman etenemisen. Ei ollut ponilla jänteet revenneet, mutta jännetupet revenneet ja täyttyneet verellä..

      Raportoi toki sitten tuon loimen kestävyydestä. ;) Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisikö investoida tuollaiseen vahvempaan ja kalliimpaan. Mutta jos se kuitenkin hajoaa heti, niin sekös sitten harmittaa, kun monta sataa euroa on riekaleina tarhan nurkassa..

      Poista
    3. Minäpä raportoin, sitten kun loimi pääsee käyttöön - vielä on liian lämmin tuolle turrikalle laittaa loimea, vaikka mieli tekisi kääriä se kuplamuoviin, pumpuliin ja vaikka mihin. ;)

      Samoista asioista keskusteltiin tänään ell:n kanssa. Onneksi itsekin annoin oikeanlaista ensiapua, vaikka tilanne epävarma olikin. Ei ollut mikään konkreettista paikkaa, mitä kylmätä tai hoitaa. Se ilmeni vasta viikonloppuna sitten.

      Poista
  4. Höh jopas nyt on ongelmia jalkojen kanssa :( Sitä jäin miettimään että mitenhän Salama tulee aikuisena kestämään käyttöä jos jo nyt nuorena kevyellä liikutuksella on näin paljon ongelmia..:/

    Toivottavasti se tästä vielä iloksi muutuu ja tulee jalka kuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, eihän se välttämättä kestäkään. :( Olen jo hylännyt estehyppelyt ja muut raskaat treenit, turha edes kokeilla. Huonoa tuuria vähän liikaa. Aika näyttää, mihin tämä vaiva kääntyy..

      Poista
  5. Voisikohan siihen vammaan laittaa PRP hoidon Voisi tulla kestavämpi jalka sillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin samaa. Pitää kysyä eläinlääkäriltä seuraavalla käynnillä, ellei ole liian myöhäistä sitten.

      Voi olla, että on varonut terveeksi todettua oikeaa takajalkaa ja kuormittanut näin enemmän etujalkoja. Sitten pikkuhiljaa etunen sanonut poks. Salaman onni, että omistajansa lemppariharrastus on nykyään jalkojen palpointi. :D

      Ensin meinasin, etten kehtaa TAAS viedä sitä näytille, mutta onneksi vein. Meinasin, että nämä ovat jotain nuorten kasvukipuja. Hah.

      Näissä heppahommissa kyllä uskonto on 10+ ja matikka 4-, ei voi muuta todeta...

      Poista
  6. Voihan harmi. Mun hepalla on muuten tuollainen Rhino loimi ilman toppausta ja tosi vahva. Siella se kierii hiekassa taman loimen kanssa eika ole moksiskaan. PIkaista paranemista sinne ja toivotaan että potilaan pää kestää.

    VastaaPoista
  7. Voi että mikä tuuri, paranemista Salamalle!

    Kehtaatko kertoa mistä ostit tuon Rhinon? Olen kuolannut samanlaista ;) Viivi-mammalla oli kaverilta ostettu ikivanha Rhino, mutta sen myin pois kun vaikutti hyvin epätodennäköiseltä että Totti ikinä kasvaisi siihen ja toppaloimet vie niin paljon tilaa varastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano... :( Salama tuntuu olevan maailman epäonnisin kaveri.

      Salaman Rhino on Reunokselta. Lähes samaan hintaan olisi saanut saman Englannistakin. Dukelle tilasin oman lila-harmaa-ruudullisen Rhinon (<3) samaan hintaan Hope Valley Saddlerystä. Toivottavasti koko on ees sinne päin. ;)

      Poista