sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Teinit uimakoulussa (kuvia + video)

Tänään koko meidän jengi teki jotain sellaista, mitä emme ole koskaan kokeilleet: Käytiin uimassa!

Ennakko-odotus oli se, että Duke polskii menemään ja Salama hyperventiloi rannassa. Näin myös kävi, mutta rohkeus vei voiton, kun Salama uteliaana ihmetteli Duken uiskenteluja. Lopulta siis Salamankin kaikki neljä jalkaa kävivät lammessa ja kastuivat! :D Salamahan inhoaa vettä yli kaiken. Duke sen sijaan käveli suoraan lampeen mitään empimättä ja lähti polskuttelemaan rohkeasti. 

Duken ensituntuma uuteen harrastukseen.
Dukelle piti näyttää vain suunta ja antaa narua. :D 


En varmana mene. Älä unta näe. T: Salama
Hmm... No voin mä kai harkita. Vähän.
Salama kysyy, tulenko mukaan.
Tulenhan minä. Salama pohti pitkään, onko askel veteen luottamuksen arvoinen.
Katso Salkku, vettä.
Sitten otettiin askel eteen. Hyvin kuopii. :)
Erilaisia uintiliikkeitä.
Salama pääsi mietiskelemään kokemaansa, otettiin välillä Duke vuoroon.
Salama olisi saanut tulla, mutta ei ihan vielä uskaltanut.
Sillä välin Duke lähti ihan uimaan.



Vielä yhdelle kierrokselle.
Duke löytää ruokaa mistä vaan.
Sitten taas Sulevin vuoro. Käytiin jo kastamassa polvetkin. Tällä kertaa Salama tuli veteen ihan itse.
Duke otti tuliaisia kotiin, sen verran kiva reissu oli. 
Oli kyllä hauskaa! Taisivat molemmat saada uimamaisterin diplomit. :)

PS. Tässä vielä videokooste Salaman vinkkelistä:

4 kommenttia:

  1. Oi heppojen uittaminen/kahluuttaminen on kyllä hauskaa puuhaa! Onko teillä kävelymatkan päässä tuommoinen lampi? Meillä on täällä yksi kiva paikka missä voi eläinten kanssa käydä, mutta sinne pitää jo vähän matkustaa kun matkaa on melkein 20km.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on joitain hiekkakuoppia tuossa ihan parin kilsan päässäkin, mutta tämä retki tehtiin traikun kanssa vähän kauemmas. :)

      Poista
  2. Ponit on ihan parhaita, ne tekee mitä vain ;) Mekin käytiin polskuttelemassa eilen, tosin lammen vesi oli tipahtanut niin hurjasti alaspäin että edes Pancho ei kyennyt uimaan! Eihän se hauskanpitoa haitannut, poni laukkasi vedessä Speedyn perässä minkä kintuistaan kerkesi :D Hyvää treeniä ravata ja laukata lammessa, ei muuta kuin pitkä liina mukaan ja isompi kaviokas vetohevoseksi niin hyvä tulee! ;) Ei tartte paljoa kannustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Duke on ihan super! Pikkasen sekin pelästyi, kun "syöksyi" veteen ja yhtäkkiä pohja hävisi, mutta näppärästi tuo ui! :D Ei se kovin kaukana käynyt, mutta ehkä sitten joskus toiste pidemmällä kaavalla. Nyt käytiin vain tutustumassa aiheeseen.

      Teidän vesitreeni kuulostaa suorastaan mukavalta! :D

      Poista