Kaikki on hyrskyn myrskyn

Salama koeajamassa uutta slow feeding-paikkaa.

Kolmatta kaviokaveria odotellaan jo. Sen toimesta on ryhdytty myös käytännön toimenpiteisiin: Ponikarsinan paikkaa on hahmoteltu, satulahuone on tyhjennetty itseasiassa kokonaan (jiihaa, saan jakaa toisen varusteaddiktin kanssa suuren 2,8 neliön satulahuoneen!) ja ulos on tehty yksi ruokintapiste lisää.

Satulahuoneeseen tulee hieno säilytysjärjestelmä (lue: kaappi). Sen pitäisi kätkeä melkein kaikki roikkuva ja heiluva piiloonsa ja koko tila tulee hyödynnettyä huolellisesti. 

Talli sekasorron keskellä 11.7.2014. Ponikarsinan paikka vasemmalla Salaman vieressä. 

Miksi sitten kolmas hevonen?

Jälleen kerran saan niellä yhden laukomani periaatteen "meille ei tule kahta hevosta enempää, piste." Syy tähän oli ensinnäkin ihan tilojen puolesta, mutta myös ajan ja jaksamisen kannalta. Aikoinaan meillä oli kolme hevosta pariinkiin otteeseen, mutta pääsääntöisesti ne kaikki olivat omia. Haluan hoitaa ja liikuttaa omani tietyllä tavalla ja silloin kolmesta yksi aina tuntui kärsivän, vaikka oikeasti sillä ei ollut mitään hätää. Kahden kanssa homma toimii: Toinen huilaa ja toinen on käsittelyssä vuoropäivin. Hyvä systeemi varsinkin näiden nuorukaisten kanssa.

No, Salaman kanssa kävi hyvin nopeasti selväksi, ettei se ole maailman rohkein hevonen. Se tarvitsee paljon hyviä kokemuksia ja itsevarmuutta. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että hevosen kanssa kannattaisi maastoilla alusta alkaen yksin, jotta ne oppivat kuuntelemaan ihmistä. Salama lähtee kyllä hyvin yksin maastoon, mutta jumittaa menomatkalla ja kotiin taas jyrää. Kaverin kanssa se on tasaisempi. Duke on ollut hyvä vetoapu, tuki ja turva, mutta sekin on nuori ja omalla tavallaan arvaamaton. Ei sekään pidä kaikista yllättävistä tilanteista, joissa vanha, viisas ja kokenut hevonen pysyisi vielä tyynenä. Olen sitä mieltä, että hevoset ottavat hyvin pitkälti toisistaan mallia uusissa ja yllättävissä tilanteissa ja näissä hetkissä konkarin malli olisi Salamalle kuin lottovoitto. Itseasiassa tässä keväällä kävi sellainen juttu, missä kohtasimme tiellä törkeän autoilijan, joka ajoi ylinopeutta, soitti torvea kohdalla ja kiihdytti tiehensä kaikkia kansainvälisiä käsimerkkejä käyttäen. Salama pysyi yllättävän hyvin kasassa, kun taas Dukella meni pasmat ihan sekaisin, koska se pelästyi ihan oikeasti. Tapauksesta tehtiin rikosilmoitus. Hevosille ei jäänyt tästä onneksi mitään traumoja, tielle on palattu tämän jälkeenkin ja homma on sujunut niin kuin ennenkin.

Toinen painava syy oli myös se, että omassa tallissa on pitkälti aika yksinäistä. Ei se aina haittaa, kun meillä on esimerkiksi maailman paras Anni, mutta kuitenkin.

Ihan pihalla 11.7.2014

Salama on nyt siinä iässä, että sen kanssa ihan oikeasti pitää aloittaa maastoilut ja säännöllinen liikutus. Toistaiseksi se on jäänyt väliin pitkän saikkarin takia. Se on tehnyt hyvin selväksi, että kentällä pyöriminen on tylsää, mutta pihalla on kivaa. Maastossakin on kivaa, mutta vielä tosi jännää. Eilen ratsastin sillä kotona yksikseni ja ihan tosissani liikutin sen pihalla. Kaikki askellajit läpi ja polle pysyi suht rentona. Tätä en ihan millä tahansa hevosella ole uskaltanut tehdä, Salama onkin muistaakseni toinen mokoma Hennu-tamman lisäksi, jolla voi laukkailla pihalenkkiä ympäri. Ne olivat sen kolmannet laukat ratsastajan kanssa... Sillä on muuten ihan mahtava laukka, todella ilmava ja iso! Se sai nopeasti kiinni myös laukannostoista, tosin sitä pään vetämistä alas nyökkyyn (kts. edellinen postaus) pitää vielä hiukan työstää.

Siispä luottohepan haku päälle. Aloitin kaveripiiristä: Onneksi TOP3-heppalistaltani löytyi hyvä ja tämä kaiken nähnyt pappaponi muuttaakin elokuun alussa meille tallipaikalle. En malta odottaa!