 |
| Kesäidylliä. |
Se on herkkä istunnan muutoksille ja usein pysähtyykin, jos ratsastaja heilahtaa yllättäen. Se ei ole huono juttu, mutta olen sitä pikkuhiljaa siedättänyt myös siihen, että selässä saattaa tapahtuakin jotain. Tämä jo ihan siksi, että jos ja kun tulee joku salamamainen loikka (= syöksy eteen), niin se ei siinä rytäkässä pelästy sitten sitä, että ratsastaja saattaa horjahtaa myös.
Tätä meidän piharundia voisi sanoa tehtäväratsastukseksi. On siirtymisiä ja mörköjä. Mörkö voi olla vaikkapa lepattava pressu, eri kohtaan parkkeerattu auto, muovipussi ovessa tai Suomen rumin grilli-kilpailuunkin osallistunut pihagrilli. Menestystä ei siinä kisassa ikävä kyllä tullut, joten ehkä meillä ei ole grilliasiat lainkaan huonosti.
 |
| Ensin ratsu kuntoon vapaana tarhassa. |
 |
| Sitten tepsuttelua piharingissä eri suuntiin. |
 |
| Pieniä ravipätkiä. |
 |
| Yksi mörkö reitillä. Rohkea Salama! |
 |
| Oho, tää tippu. |
 |
| Lopuksi vielä tehoharjaus ja rapsutukset oikeista paikoista. |
Viime aikoina olen jälleen pohtinut paljon sitä, mitä suuntaa tai uskontoa sitä eläisi tai hengittäisi. Olen tästä ennenkin kirjoittanut: Äärifanaatikot saavat niskakarvat pystyyn ja hyvienkin koulutusmetodien puolestapuhujat saavat tuputuksellaan homman kuulostamaan päättömältä.
Olenkin päätynyt edelleen omaan kultaiseen keskitiehen. Tässä on taas vuoden sisällä oppinut niin paljon kaikkea uutta, mikä nimenomaan taas tämän hevosen kanssa toimii. On perinteistä maastakäsittelyä (= narunpyörittelyä) ja positiivista vahvistamista (= lahjomista). Sikailla ei saa, siitä rankaistaan kerralla ja kovin. Salamalta onkin jäänyt näykkiminen ja varusteiden pureskelu kevään koulutusjakson myötä lähes kokonaan pois. Se on myös aika tyyni ja rauhallinen nyt, kun sen käsittely on nyt johdonmukaista. Talutuskäyttäytyminenkin on ottanut ison harppauksen parempaan päin, tosin osaa se vielä salamoidakin eli välillä pelästyä jotain ja koittaa silloin poistua paikalta vauhdikkaasti etuvasemman kautta. Silloin raippa tai köydenpätkä muistuttaa paikasta, missä tulisi pysyä.
Olen vallan ihastunut tähän, että hevosen voi varustaa tarhassa irti. Näet sen aidon reaktion jokaiseen varusteeseen: Poistuuko se paikalta, kun näkee satulan? Heitteleekö se päätään, kun sen suitsii? Salama seistä jäpittää kiltisti paikallaan ja on ainakin tällä hetkellä todella innokkaana lähdössä töihin.
Pihan mörköjä ollaan kohdattu ajan ja leivänpalojen kanssa. Kun pelottavaa objektia koskettaa, saa siitä herkun selästä käsin. Kun se saa rauhassa katsoa "pelottavaa" kohdetta, se ei rynni paikalta pois eikä hermostu muutenkaan. Juttu toistetaan tarpeen tullen, jos tuntuu siltä, että kerta ei riittänyt. Tätä on ollut hyvä harjoitella turvallisesti kotipihassa. Luulen, että siitä on hyötyä muuallakin.
Myös pysähdykset ja paikallaanolo seisten ovat saaneet parannusta herkkujen myötä. Ne jäävät pikkuhiljaa pois ja leipäpalan sijasta ruuna saa rapsutuksia, mutta kyllä muuten jarruttaa tehokkaasti tämä kaveri - tietää jo homman jujun.
Moni edelleen kavahtaa positiivista vahvistamista eli herkkujen kanssa pelaamista, mutta tietyissä tilanteissa ne vain toimivat. On toki olennaista opettaa hevoselle, ettei herkkuja ahmita eikä niitä omin luvin oteta eli herkusta luopuminen (video) kannattaa opettaa ihan alkuun. Myös huomion tulisi pysyä ihmisessä, ei kaurakipossa. Esimerkkejä tästä meidän kohdalla voi lukea tunnisteella hevosen pesu. Siinä yksi tarina vesikammoisen hevosen siedätyksestä pesuun.
Miten sinä koulutat hevostasi?
Onpa tosiaan kesäidylliä kerrakseen! Olen ehkä hiukan kade.
VastaaPoistaMutta mitä koulutusmetodeihin tulee, minä olen myös vahvasti keskitien kulkija. Niin kuin kyllä kaikessa muussakin hevostelussa, ahdistaa kun jotkut ovat niin mustavalkoisia.
Enkä voi ymmärtää, miksen voisi palkita ponia herkuillakin, kun kuitenkin on ihan tutkimuksiakin siitä, että positiivisella vahvisteella koulutetut hevoset ovat innokkaampia työskentelemään. Ja olen kyllä opettanut luopumisen, koska ennen sitä poni alkoi nameista näykkiä.
Mutta koska nameja ei ole koko ajan taskussa niin muitakin konsteja käytetään.
Kesä ja kärpäset. On se kivaa. :)
PoistaKiva kuulla, etten ole ainut, ketä rupeaa ahdistamaan äärifanaatikot! Jokainen taplatkoon tyylillään, kunhan ei tuputa sitä muille. Homma saisi myös olla suht turvallista kaikille osapuolille.
Keskitie on hyvä juttu monessa :) Tuntuu, että nykyään mennään jotenkin yhä voimakkaammin laidasta laitaan, eli korostetaan ääripäitä ja sitten siinä kaiken keskellä ollaan suurinpiirtein suu ymmyrkäisinä. Itse olen onnellinen, että olen hevostelu-urallani saanut olla tekemisissä tosi monenlaisten hevosihmisten, opettajien ja käsittelijöiden kanssa, ja olen saanut ihan itse kokeilla ja erehtyä. Sekä tietysti käsitellä ja tutustua eri tavoilla koulutettuihin ja käsiteltyihin hevosiin.
VastaaPoistaItse tuen kyllä perinteistä "narunpyörittelyä" ja sitä harrastan paljon, mutta en välitä ihan fanaattisuuteen asti menevistä jutuista. Toisaalta joissain asioissa uskon kyllä ns. "saksalaiseen kuriin", mutta rajansa siinäkin kaikella.
Toisaalta haluan ajatella ja uskoa, että hevonen kyllä olemuksellaan kertoo mikä on hyvä ja mikä ei.
Ns. perinteisessä narunpyöritysjutussakin on ideaa. Mutta kuten minkä vaan, senkin voi viedä liian pitkälle. Hevonen saa olla iloinen, touhukas ja pirteä, mutta huomio pitää pysyä ihmisessä. Siihen koen tuon köydenpätkän hyvänä. Turvallinen ja helppo työkalu, kun sitä oppii käyttämään. Ei sitä hevosta juuri porkkanalla esim. juoksutukseen opeteta, ellei sitten virvelin kanssa pelaa... Kyllä siinäkin on ihan perusideana se, että paine tiettyyn kohtaan ja paine pois, kun haluttu liike tapahtuu. Sama ratsastaessa, paineeseen perustuu lähes kaikki.
PoistaMutta se tässä onkin hienoa, että aina oppii uutta ja aina voi yrittää ja erehtyä. Hevonen kertoo loput, kuten sanoitkin!
Jäin oikein miettimään, kuinka koulutan hevosia, kun periaatteessa en koe "kouluttavani". Meillä hevosten tarha on keskellä pitkulaista tonttia ja pihatto ja talli ovat tarhan sisällä. Tarhan läpi kuljetaan toiselle puolelle pihaa ja kaikki hevosiin liittyvä tapahtuu aitojen sisällä (ellei mennä maastoon). Ruokin 6 kertaa päivässä + väkirehut (joskus on päiviä, joilloin päästään vain 4 kertaan), joten senkin puolesta hengaan hevosten kanssa aika paljon. Varsinkin utelias varsa seuraa usein perässä ja katselee, mitä milloinkin teen ja osallistuu omalla tavallaan. En sinänsä kouluta, mutta olen valtavan paljon läsnä hevosten kanssa koko ajan. Ponivauva on vuoden aikana ehkä kaksi kertaa näykännyt ja kaksi kertaa uhkaillut takapäällä miestä, mutta todella harvassa ovat kurinpalautustilanteet. Kentällä kun ollaan harjoiteltu esim. ympyrälle lähtemistä, näytän ponille, miten se tehdään ja sitten se yrittää ja kehun, jos onnistuu.
VastaaPoistaMuotoilin kysymyksen vähän huonosti, mutta toisaalta taas hevonen oppii joka hetki, joten miksei sitä peruskäsittelyäkin voisi sanoa koulutukseksi. :)
PoistaJuttelin juuri tänään ystäväni kanssa siitä, miten monia asioita tekee huomaamattaan. Vaikka elettäisiin natsikurin alla, tulee silti hyödynnettyä eri metodeja: Keppiä ja porkkanaa sopivasti kutakin. Kuolaimet voidaan antaa varsalle alkuun melassisiirappiin kastettuna, traileriin mennään mieluummin herkkupalkkiolla kuin pakottamalla, tarhan portille tullaan pussinrapinan perässä jne. Toisaalta taas on ihan fiksua, ettei asioita aina mieti liikaa. Joskus on hyvä vain tehdä ja luottaa sisäiseen itseensä.