Olipa kerran pieni vaaleahiuksinen tyttö
Se tiesi jo silloin, että haaveet ovat vain haaveita
Unelmat sen sijaan jotain, mitä voi toteuttaa
Se samainen tyttö keräsi aikanaan viikkorahojaan siihen, että sai vuokrahevosen ja sille koottua kasan harjoja sävy-sävyyn. Joskus mentiin maalta kaupunkiin, laskettiin pennit tarkoin ja ostettiin niillä penneillä kaviokoukku ja viininpunainen riimunnaru.
Se samainen viininpunainen riimunnaru on edelleen olemassa. Se roikkuu tallissa. Minun tallissani, jossa oma styroksiponi on ihan oikea, vähän erivärinen vain. Sillä on kaveri, joka on myös ihan oikea hevonen: Juuri sellainen läsipää, mistä olen aina unelmoinut. Sekin oli vielä vähän aikaa sitten vain unelma, jonka en koskaan ajatellut toteutuvan.
Matka huolettomasta lapsuudesta ja kasvihuoneen keppihevostallista aikuisuuteen on ollut pitkä ja kuoppainenkin, mutta yksi asia on aina palkinnut: Unelmat ihan oikeasti toteutuvat, jos vain jaksaa kovin toivoa. Niin ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pieni uurastus niiden eteen on toki myös toivottavaa. Pienenä pelkäsin, että saako aikuisena olla enää yhtään lapsellinen. En tiedä, mutta tiettyyn pisteeseen asti se on hyvinkin kantava voima, monessa asiassa.
Pysähdyin eilen rapsuttelemaan Dukea, tuota ihanaa pientä oikeaa ponia ja mietin, missä nyt mennään. Tuo lapsuudessa luotu vaaleanpunainen unelmaidylli ei ole ollutkaan niin kivutonta ja mutkatonta, mutta onneksi sekaan on mahtunut paljon hyviäkin päiviä. Vaikeudet ovat tehty voitettaviksi, sen taisi tietää jo tuo korkeimmalle korokkeelle valkoisen orhinsa kanssa kiivennyt punapöksyinen blondikin.
Minulla on vieläkin paljon unelmia. Lisäksi on paljon haaveita. Vain aika näyttää, miten niiden käy.
Kerrassaan ihana postaus! Tosi hyvää ja mielenkiintoista tekstiä. :)
VastaaPoistaKiitti. :)
PoistaTuo viimeinen kuva, ai että pisti hymyilyttämään :) Täälläkin on keräilty sävy-sävyyn harjoja ja samat vihreät ja siniset harjat (kun kaikkia harjoja ei ollut vihreitä TAI sinisiä niin piti ostaa molempia) on nyt käytössä ihan omalla hevosella :) Laatikoista löytyy nuhjuinen sininen perus Agrimarketin riimukin, joka on ollut jokaisella hoidokilla vuoronperään päässä. Aika kultaa muistot mutta nyt on hyvä tehdä vieläkin parempia muistoja omien ruunien kanssa <3
VastaaPoistaMä olen näköjään alitajunnassa jo tuolloin halunnut ajaa ponilla... ;)
PoistaNäitä vanhoja kuvia on niin kiva katsella. Tässä muutama helmiotos mun heppaleikeistä. Oli siellä vaikka mitä muutakin kivaa... :D
Ihanaa luettavaa! Itselläkin oli 4 vuotiaasta asti tuo hevosunelma. Minulla olisi ollut ratkaisukin tietenkin mihin olisimme laittaneet ponin kun asuimme kerrostalossa. minusta kylpyammeemme joka oli suuri olisi riittänyt poninkin käyttöön ;) Sain kuitenkin ihanan punaisen keinuhevosen joululahjaksi ja se olikin niin rakas että nukahdin sen selkään ja aamulla se odottikin sänkyni vieressä heti kosketusetäisyydellä kun avasin silmäni. Sen nimeä en kyllä jaksa muistaa mutta rakas se oli. Minulla kesti yli 30 vuotta toteuttaa unelmani mutta kaikki se on ollut sen arvoista niin aika odottaa sitä unelman toteutumista kuin nyt se että tuolla pihalla kanssa on kaksi omaa unelmaa. Helppoa ja vaivatonta ei todellakaan elo näiden kanssa aina ole eikä asiat ole mitenkään itsestään selviä mutta niin upeaa kuitenkin että jokainen vastuskin hälvenee kun saa painaa posken vasten lämmintä hevosen kylkeä ja saa kuunnella iltahämärissä heinänrrouskutusta. Toivotan unelmillesi hyviä kantavia siipiä että ne jaksavat toteutuvat ajan ollessa sopiva niille <3
VastaaPoistaMinäkään en muista keinuhevoseni nimeä, mutta se oli ihan selvästi tummanruunikko väriltään :D Harja ja häntä sillä olivat naapuritilan lehmiltä saatuja jouhia. Onkohan se vielä tallessa... Isäni oli mainio, väsäsi aina pyynnöstä monenlaisia värkkejä (kuten nuo hienot vankkurit!), tuli monta kivaa muistoa mieleen eilen noita kuva-albumeja selatessa. Olin ainut lapsi, joten ihan itse sain visioida asioita.
PoistaJokainen päivä on mahdollisuus. Unelmat elävät ja usein yllättävätkin, sitten kun niiden aika on. Ihanaa kevään odotusta sinne teillekin!
Voi että on mainioita kuvia, varsinkin tuo viimeinen! :D Siinä on mielikuvitus ollut huipussaan! :D
VastaaPoistaMinä taas olen siitä outo, että en ollut lapsena yhtään kiinnostunut hevosista. Johtui ehkä siitä, että meillä oli työhevonen siihen saakka kun olin n. 4-vuotias. Mutta niin vaan tämä heppahulluus vai pitäiskö sanoa ponihulluus iski aikuisella ikää. :D
Todellakin. :D Taisin harmitella vain sitä, että tuo koko höskä ei liikkunut mihinkään. :(
PoistaTervetuloa meidän hullujen joukkoon, vaikkakin sitten "myöhemmällä iällä", mutta kuitenkin. :D