Tänään allekirjoittanut talutti hevostaan. Siis Salamaa.
Helppo nakki: Riimu päähän, naru perään ja heppa liikkeelle. Eipäs kun hupsista, se hengittää heti sun niskaan, häplää narua, seuraa jalkoja, katselee lintuja ja juoksevia koiria. Unohtaa peruutusmerkin, vaikka tasan tietää, mitä se tarkoittaa. Oho, mutku just tän ihmisen kanssa niin on aina saanut tehdä.
Niinpä. Tänään Salamatreffeillä sain valita, mitä tehdään. "No jos mentäis vähän taluttelemaan." Mikä sitten meni pieleen? Muun muassa nämä:
Ihmisen tila: Tässä tapauksessa halutaan, että hevonen kulkee takaviistossa, noin parin metrin päässä. Ongelmana tässä lähinnä se, että allekirjoittanut tajuaa ilmatilaloukkauksen aina liian myöhään. Ratkaisuna olisi kehittää silmät selkään, putsata omat korvat ja saada peruutusmerkki läpi jo ennen liikkeellelähtöä. Se toimii myös jarruttavana merkkinä. Tähän asti Salama on saanut hengata ihmisen rinnalla ja painiksihan se helposti muuttuu, jos tulee joku yllättävä juttu eteen. Toisin sanoen ihminen ryntää alta pois ja polle loikkii.
Huomio: Minäkin olen ihan kiva tyyppi, mutta Salama ei aina sitä muista, kun ympäristö tarjoaa paljon enemmän nähtävää. Minä pöljä annan sen vielä jäädä tähystämään/haistelemaan/kyttäämään/ihailemaan kaikkea, vaikka jo sillä hetkellä pitäisi tehdä "jotain". Esimerkiksi pitää se huomio ihmisessä.
Oma vauhti: Ei saa kipittää hevosta karkuun. Eikä saisi laahustaa.
Omat jalat ja vartalo, merkkikieli: Kädet alas. Varpaan oikeaan suuntaan. Juoksuttaessa koko homma kulminoitui siihen, että kun keksin pitää huolen yhdestä asiasta, meni taas kaksi muuta juttua pieleen. Ei saisi sekoittaa merkkejä kesken kaiken eikä jättää pyyntöä kesken (suurin perisyntini!). Eikä saa simputtaa. Merkkikieltä tulee allekirjoittaneen harjoitella, jotta ne tulevat selkärangasta eivätkä viiden tunnin viiveellä. Näin itsevarmuuskin paranee, etkä näytä yhdeltä paksulta kysymysmerkiltä koko aikaa. Ai niin, note to myself: Ei saa peruuttaa, koskaan. Seiso vaikka mielellään paikallasi.
Mutta hei, jotain hyvääkin! Eiliseltä henkisen valmennuksen luennolta tarttui juoksutukseen pari hyvää mielikuvaharjoitusta ja pienen alkujännityksen jälkeen se todellakin toimi! Ei vielä täydellisesti, mutta yritys oli hyvä: Kuvittelin Salaman tilalle liinan päähän Duken, tutun ja turvallisen karvapalleron. Tästä lisää ehkä myöhemmin.
Kuten edeltä voisi luulla, niin aika vierailla vesillä ollaan, kun omaa toimintamallia pitää aika radikaalisti muuttaa. Uuden oppiminen ei koskaan ole helppoa, mutta itsepäisellä ja avoimella asenteella aina mahdollista. Eikä tässä kohtaa puhuta hevosesta...
PS. Duke tietää taas, mitä tekee seuraavat päivät... ;)
Vuosi vuodelta vahvistuu se ajatus, että toiset ihmiset osaa lukea luonnostaan hevosia ja esim reagoida nopeasti hevosen tekemisiin oikein. Sitten taas on ne tyypit,mitkä yleensä haluaa pelkkää hyvää ja kivaa, mutta ei vaan jotenkin handlaa sitä hommaa koskaan kunnolla. Oman mausteensa tähän tuo myös ajatukset siitä ah, niin syvästä kosmisesta yhteydestä hevoseen että pääsee ihan kokonaan totuus unohtumaan : hevonen on kuitenkin hevonen, ei mikään kovin monimutkainen otus.
VastaaPoistaToiset osaavat luonnostaan laskea hyvin, toiset oppivat nopeasti kieliä, toiset oppivat teoriassa ja toiset käytännössä. Jokainen ihminen on erilainen.
PoistaNämä hevosmiesasiat tuntuvat olevan aika herkkiä asioita - minusta se ei ole keneltäkään pois, jos yksi haluaa oppia enemmän ja haluaa oppia käsittelemään hevostaan paremmin. Toiset hevoset ovat herkempiä asialle X ja toiset taas eivät. En koe tätä maailmanloppuna, vaan korjausliikkeenä: Haluan oppia, enkä vain elää ongelmien kanssa. Kilpailullisista mielenkiintoa minulla ei ole enää oikeastaan tippaakaan, joten jollain muulla saralla pitää sitten oppia lisää. :)
Minä en oikein usko, että kukaan osaisi harjoittelematta lukea hevosta täydellisesti, se on kuitenkin ihan erilaisen lajin edustaja. Kyllä jokainen sen joutuu opettelemaan, mutta toisilta tämä oppiminen toki sujuu nopeammin kuin toisilta.
Poista..ja lisäksi vielä omista intresseistä kiinni. Se, että aiemmin on vain pärjännyt ihan kohtalaisesti, riittää monelle ihan vallan hyvin. Taitojen syventäminen tuskin on keneltäkään pois, vaikka ihan perusasioiden äärellä ollaankin. :)
PoistaMinusta on hienoa kun lähdit asioita opettelemaan. Toiset saa pienestä pitäen seurata hyvä esimerkkiä hevosten käsittelyssä, jolloin se jää selkäytimeen. Meidän muiden on vaan otettava lusikka kauniiseen käteen ja opittava se myöhemmin.
VastaaPoistaYleensä asioihin havahtuu vasta kun on ongelmia. sitä voi pitää itseään hyvinkin osaavana, kunnes tulee hevonen, jonka kanssa on laitettava kädet ylös. näiltä hevosilta opimme kaikista eniten ja siitä pitää olla kiitollinen.
Aika tyly kommentti tuossa yllä, kyllä elämä opettaa.
Näinhän se on. Ja sitäpaitsi, aina voi oppia uutta, vaikka olisi kaiken nähnyt.
PoistaJoku voisi luulla näiden tekstien perusteella, etten tiedä mistään mitään. Voi kai se niinkin olla, mutta kukaan ei ole seppä syntyessään. ;)
Kiva postaus, ja niin tuttuja asioita, joita Lotan kanssa myös opeteltu. Ja juuri näin kuin Suookkityttö sanoo, sitä voi kuvitella itsestään suuria kunnes tulee se tietty hevonen vastaan....toisaalta vasta siinä vaiheessa alkaa oppia asioista. En ole sitä mieltä, että jotkut osaa luonnostaan, toiset ei opi koskaan. Kyllä se enemmän on kiinni opettelusta ja halusta ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Salama on niin ihana ja persoonallinen heppa, ja ajattele mitä se opettaa sulle (=joudut opettelemaan :))
VastaaPoistaMinunkin mielestä on kivaa, että olen etuoikeutettu herkän hevoseni puolesta ja saan oppia uusia juttuja. Salama on lyhyessä ajassa ne oppinut kaikkea kivaa ja hyödyllistä ja saa nyt opettaa minuakin. :)
Poista