maanantai 23. syyskuuta 2013

Luopumisen tuskaa?

Se lähestyy.

Viimepäivinä on nautittu monenlaisista hetkistä, kuten Duken viimeisestä maanantaiaamusta, metsälenkistä ja pesusta orina. Samoissa fiiliksissä oltiin abouttirallaa vuosi sitten, tosin silloin pelotti enemmän. Nyt lähinnä vain odotan, että eläinlääkäriaika koittaa!

Miksi sitten ruunaan molemmat hevoseni?

Ruunana hevosen elämä on tasaisempaa. Silloin suurin intohimon kohde on yleensä ruoka, tammahevoset unohtuvat ja elämä on sen osalta stressittömämpää. Myös tarhaus-, laidun- ja kuljetusjärjestelyt ovat helpompia. Ori on hevonen siinä missä tamma tai ruunakin, mutta vaatii muun muassa käsittelijältään paljon kokemusta. Aina sekään ei riitä, jos ympäristössä on paljon häiriötekijöitä.


Salaman kohdalla ruunauspäätös oli tehty hyvin aikaisin, mutta silti mietin sitä pitkään. Jos sillä olisi vähän paremmat jalka-asennot, olisin harkinnut asiaa vielä pidempään. Jokunen soraääni sen ruunaamisen jälkeen on kuulunut, mutta itse en näe sitä kantakirjaorina. Kuitenkin hankin sen ensisijaisesti itselleni harrastehevoseksi, jonka kanssa on mukava harrastaa. Perusluonteeltaan se on aika vilkas ja onkin kotona välillä hyvin dramaattinen, jos tilanne sen vaatii. Kilttihän se on, mutta ruunana se on paljon nöyrempi. Keuliminen ja pureminen/näykkiminen siltä on jäänyt lähes kokonaan pois ruunaamisen jälkeen. Vilkas se on yhä, mutta keskittyy paremmin eikä hötkyile enää ihan kaikesta. Toki ikä tuo oman osansa, mutta kuitenkin.


Duke hankittiin käyttöponiksi, jolta odotetaan isoa kokoa ja monipuolisuutta niin ratsun kuin valjakkoponin uralla. Se on kotona ihan huippu, itse rauhallisuus jo nyt, mutta vieraissa paikoissa aivan mahdoton - johtunee suurimmaksi osaksi poikamiesboksielämästä ilman tammojen hajuja. Sen tulevaisuudensuunnitelmat pitävät yllään keskittymistä vaativia tehtäviä, joten ruunaus olisi edessä ennemmin tai myöhemmin. Salaman loukkaantuminen nyt kuitenkin edesauttoi päätöstä ja nopeutti tapahtumaa. Varsojen kuuluu leikkiä, riehua ja juosta, mutta se mahdoton rallittelu saisi jäädä joksikin toviksi nyt vähemmälle.

Siispä, keskiviikkoa odotellen. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja hienosta mustasta oristamme tulee kiva ja rento ruuna.

2 kommenttia:

  1. Olen täysin samaa mieltä kanssasi ruunauksesta, samoista syistä itse ruunasin oman pikkuponini vaikka pieni ääni sisälläni ei ollut samaa mieltä. Ponista on kuitenkin tullut käyttöön sopivampi ja lapsille turvallinen - ei vain aikuisten käsiteltävissä oleva. Vaikka jälkeläisiä ei koskaan tule olemaan, saimme varsojen sijasta täydellisen herrasmiesponin, joka sopii niin lapsen kuin aikuisen käteen :) Onnea 'koitokseen' !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri! Salamasta tuli juuri oikeanlainen: Valpas, vilkas, mutta silti rauhallisempi. Keskittymiskyky orina oli selvästi huonompi. Samoja myönteisiä puolia toivon Dukellekin. Käsittelypuolella näiden kanssa nyt pärjää täällä kotona vähän tumpelompikin, jos tiukka paikka tulee, mutta olisihan se kiva käydä näyttelyissä ja kisoissa ym. rennoin fiiliksin. Esim. Paattisten mätsäri Salaman kanssa eilen oli juuri sellainen, varsa vaan söi ja katseli narun päässä rennosti. :D Tiistain varsanäyttely Duken kanssa oli taas yhtä kiljumista, keulimista, kuopimista, röhkimistä ja tepsuttelua johonkin suuntaan koko neljän tunnin ajan.

      Poista