sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Hyvä ruoka, paksumpi maha

Koko äijäpoppoo 1.7.2012
Kuukausi vihreässä paratiisissa 24/7 on tehnyt tehtävänsä, erityisesti pikku-Dukella. Salama on nyt melko okei, sekin on kerännyt lihaa luidensa päälle jonkin verran. Dukekin on kasvanut hieman ja pientä takakorkeutta on havaittavissa, eli senttejä tulee aikanaan sitten vielä vähän lisää. :) Pojut pääsivät nyt viime torstaina uudelle laidunlohkolle, jossa on monipuolisempi kasvivalikoimakin.

Tässä muutama kuva heistä tältä päivältä:

Duke kiipeilee.
Salama ja jo melko suorat etujalat <3
(nyt sitten vuorostaan takajalat ovat vinkurassa...)
Isompi ja pienempi Duke.

Slaaman makutestissä sammal.
Erittäin edustava kuva: Ponini laitumella. :D
Niko katseli näitä yllä olevia kuvia kamerasta ja sanoi Salamasta, että sehän alkaa näyttämään jo vähän hevoselta. Sydämeni melkein halkesi ylpeydestä kuullessani tämän, koska tähän asti se on kuulemma ollut kuin aasi. :D Isäni taasen on vallan ihastunut molempiin oripoikiin ja erityisesti myös Salamaan, koska se näyttää kiltiltä. Minun mielestäni (pienellä itsekriittisyydellä varustettuna tietenkin) Salkku on tietenkin universumin hienoin, fiksuin ja kiltein varsa, ainakin pääsääntöisesti. Dukesta tykkäävät kaikki ja kukapa siitä ei tykkäisi, onhan se melkoisen valloittava pikkukaveri.  :) Näiden varsojen kanssa touhuaminen on niin antoisaa ja jännittävää, kun koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olisi ihan mielenkiintoista kurkistaa aikakoneen kautta tulevaisuuteen ja katsoa, miltä nämä ukkelit näyttävät parin vuoden päästä ja miten ne toimivat. Sen näkee kai sitten aikanaan...

2 kommenttia:

  1. Oi, Salkku on jo ihan ison hepan näkönen: ) Voisin tulla joku päivä rapsuttelemaan poitsuja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietty! :D Mun on pitänytkin laittaa sulle viestiä yhen jutun tiimoilta.. :D Palaillaan, kun asia tarkentuu..

      Poista