Klo 8.30 olin lähdössä kauppaan ja huomasin Fannin murjottavan tarhan perimmässä nurkassa potkimassa mahaansa. Seuraavaksi se olikin jo pitkin pituuttaan ja sainkin melkoisen kauan maanitella sitä ylös... Eli "tuttuun tapaan" polle narun päähän ja liikkeelle, samalla puhelinkäsi yritti tavoitella kaikkia lähialueen eläinlääkäreitä. Ihan niin kipeä tamma ei nyt ollut kuin viime kerralla, mutta selvästi kivulias. Apua saatiin loppujen lopuksi aika nopeasti, kunnaneläinlääkäri pääsi tunnin sisällä soitosta paikalle.
Rouva Fadimea yritettiin letkuttaa, mutta tosiaan homma meni pipariksi suomineidon päättäessä niin. Siinä samassa saimme ell:n kanssa hienot kavionjäljet kankkuihin, kun arvon hevonen kirjaimellisesti rimpuili itsensä irti - uusi piirre tälle hevoselle, yleensä se "vain" jyrää. Se sai vahvan kipupiikin ja hoidoksi kävelyä. Ei muuta kuin polle kentälle ja juoksutuspiiskan kanssa keskelle seisomaan. Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan tämä ~7h kävely...
Ilta meni klo 20 asti kävellen, välillä hieman leväten ja pikkuhiljaa tamma hakeutui syömään ja juomaankin. Ell antoi ohjeeksi, että illalla voi koittaa syöttää ja on vain hyvä merkki, jos ruoka alkaa maistumaan. Illan myötä kaasupallomahakin pieneni ja polle mahtui taas karsinan ovesta sisään... :P Siltikin pelonsekaisin tuntein jäämme odottamaan aamua. Sikäli mikäli uni siis tulee...
Alkaa usko ja toivo olemaan jo aika vähissä, kun mikään ei tunnu onnistuvan. Kaikki mättää ja koko touhu tuntuu painottuvan kaikenlaisten vastoinkäymisten kanssa telmimiseen. Ehkä se epäonni vielä saadaan nujerrettua, sen näkee sitten joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti