Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle

Kaikki oli niin selvää, kun ajauduin tässä taannoin omaan (ihan oikeaan) henkilökohtaiseen kriisiin. Hevosille oli tiedossa täydellinen tallipaikka, elämässä tiedossa suuria muutoksia ja niin edelleen, kunnes maanjäristys ravisti minut takaisin tähän hetkeen, tähän maisemaan, tähän kotiin. Joskus on mentävä todella kauas, jotta näkee mitä lähellä on. Minulla on kaikki hyvin, olen vain ollut todella sokea, naiivi, itsekäs ja idiootti. Onneksi ympärillä on täydellinen puoliso, oma koti ja tietty hevoset, henkireikäni.

Siitä päästäänkin elämän muihin ihmeisiin: Ihminen on jännä otus. Se ei aina elä hetkessä eikä osaa nauttia pienistä ihmeistä, vaikka life coachit suorastaan huutavat niin onnellisen elämän oppaissaan. Kriisejä keksitään toinen toisensa jälkeen. Tunnistatko itsesi?

Kun tässä sitten eilen oivalsin, että kaikki on hyvin ja minun on vain vaalittava asiaa jatkossakin, oli aika keksiä uusi, paljon kevyempi mutta sitäkin järkyttävämpi kriisi. 

Minun henkilökohtainen kriisiini tänään on nimittäin ollut se, että löysin Salaman satulavyön paikoiltaan satulasta suojuksen ja paksun villaloimen alta hiiren järsimänä. Haukoin hetken henkeä ja soitin kriisipuhelun ystävälleni sekä jätin ystävällisen palautteen kissallemme Helgalle, joka ensimmäisten pakkasasteiden ilmestyttyä perusti leirin takan päälle ja on selvästi luistanut velvollisuuksistaan. Kriisi on nyt selätetty ja vyön hiplaaminen toi esiin jälleen uusia ajatuksia. Niistä ehkä lisää sitten joku päivä.

Ystävällinen kirjelmä tiedoksi koko taloudelle. 

Kevyttä palloleikkihöpinää on luvassa sitten huomenna, iso pinkki jättipallo on niin pal kiva kaveri. Tietokonekin alkaa jo pelittämään hieman eli valoa on kuin onkin näkyvissä taas. :)