Tom oli varsinainen multipersoona. Se oli äijä, äitin halinalle, kahlekuningas, kilpahevonen henkeen ja vereen, välillä maailman hankalin, välillä joka tädin maastomopo. Välillä se karkaili, eikä todellakaan antanut kiinni kuin harvoille ja valituille. Se osasi avata karsinan ovet ja selvitti kaikki maailman solmut auki alle 10 sekunnissa. Se oli myös ahne, sen sai peruutettua vaikka lyhtypylvääseen ruuan perässä. Se osasi myös läjän erilaisia temppuja.
Miten tämä kaikki liittyy nykyhetkeen? Olin kovin murheissani, kun Suuri Persoona lähti pois ja niin sanotusti sen suuriin saappaisiin astui Fanni. Toisaalta olin vähän helpottunutkin, luulin ja toivoin, että arki on vähän helpompaa nyt. Ajattelin Fannin ensin olevan ihan perushevonen, jolle kaikki on perushelppoa, mutta toisin kävi... Alun perin oli kylläkin tarkoitus, että meillä olisi vielä nytkin kolme hevosta, mutta kesä toi mukanaan ripauksen karusta todellisuudesta, joka siivitti meidät vaikeisiin päätöksiin.
Tammasta on löytynyt paljon yhtäläisiä piirteitä kuin Tompasta. Se on ahne. Ihan aina en ole vakuuttunut siitä, onko se hyvä piirre, mutta ainakin lahjonta pelaa. Leivänkannikoiden avulla on tehty ihmeitä: Nykyään aina maastoon mennessä kun neiti F näkee auton, sen turpa eksyy saman tien taluttajansa taskulle. Se tietää saavansa leivän, kun auto ohittaa, eikä täten saa mitään suomenhevoshalvausta keskellä maantietä. Se myös tietää, että traileri = herkkupäivä, eli kun menee kiltisti koppiin, saa siellä syödä paaaaljon herkkuja.
Fanni on myös hyvin ilmeikäs. Se laittaa otsan kurttuun ja silmät sihrulleen, kun sitä harmittaa jokin. Pääpiirteissään se on kuitenkin positiivinen ja onnellisen näköinen otus, jonka ihkut leveät suomenhevosen korvat lepattavat käyntiaskelien tahtiin.
Se on myös sählääjä. Se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että varusteita laittaessa se vähän heiluu, huojuu tai häärää. Joskus se innostuu keulimaankin narujen päässä, mutta siitä saa nuhtelut ja sen jälkeen ämmä-vaihde levahtaa päälle. (Ei sitä sen enempää...) Suojia laittaessa se nostelee jalkoja samalla tavalla kuin Tomboy-vainaa, eli ihan huvikseen nostaa ja laskee jalkaa, kun yrität saada sitä kiinni. Selkään noustessa täytyy heti ottaa myös ne muutamat askeleet, vaikka hän hyvin tietää, että paikallaan täytyy seistä.
Fanni on ääreisutelias. Se tulee aina tervehtimään ja nauttii rapsutuksista samalla tavalla kuin "edeltäjänsä". Se myös katselee maisemia (edelleen se naapurin vihreä Avant on maailman ihmeellisin asia...) ja pörhistelee horisontissa näkyville ihmeille.
Karkailua F ei ole juurikaan vielä harrastanut, tosin pari kertaa se on löytynyt pihalta vapaana, kun olen jättänyt sen vanhalle harjauspaikalle yhdellä narulla kiinni. Se on yksinkertaisesti vaan rykässyt narun irti, eli se harrastaa paljon simppelimpää logiikkaa näissä asioissa kuin Tom.
Eli siis toisin sanoen, Fanni on kiva ja kiltti, kuten pitikin, mutta omaa myös oman tahdon ja välillä sen kanssa täytyy selvitellä pelisääntöjä. Samaa muistan tehneeni harvasen viikko yhden Ison Valkoisen kanssa. Fanni vaikuttaa tosin vähän helpommalta ja onneksi sillä on pilkettä silmäkulmassa, johan tämä muuten olisikin vähän tylsää koko harrastaminen... ;)
Mitä muuten tulee Hennuun, niin se on ihan törkeän kiltti. Sillä ei ole mitään pahoja tapoja. En vieläkään aina usko, että se on hevonen... :D Meillä on Ruskiaisen kanssa pian 2-vuotispäivät, hih!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti