perjantai 14. lokakuuta 2011

Mukava hevosteluaamu

26.9.2011
Meillä on ajoittain Fannin kanssa ollut vähän epäselvää, kumpi vie ja kumpi vikisee. Alkuun tätä ongelmaa ei ollut, mutta tamman jäätyä sairaslomalle se on kerännyt ylimääräistä virtaa ja on maasta käsin vähän viriili käsiteltävä. Olen muutaman päivän ajan ja aina tarvittaessa tehnyt paljon kaikenlaisia maasta käsin harjoituksia ja tänään pyhitimme koko aamun sellaisille. Ilkeyttään se ei tee mitään, on oikeasti vallan nöyrä hevonen, mutta jotenkin se kokeilee nyt kaikessa vähän kaikkia. ;)

Polle joutui kylläkin olemaan suitsittuna ja liinan päässä, itsekin varustauduin pukemalla kypärän päähän. Tein myös pienen tehtävän kentälle - levitin ison kahisevan pressun kahden puomin avulla "sillaksi", joka piti siis ylittää. Ajattelin, että se "pelkää" sitä kuollakseen, mutta tamma käpsytteli sen yli perässäni ääreisluottavaisena mistä vain suunnasta.

Kaikki harjoitukset sujuivat hyvin. Ensin pyörittiin kentällä ja se vastasi kaikkiin apuihin oikein kiltisti. Väisti, peruutti, pysähtyi ja pysyi omalla alueellaan. Lähti myös ravaamaan perässä, kun vauhti kiihtyi. Kokeiltiin samoja juttuja pihalla ilman ympäröiviä aitoja ja yllättäin homma sujui kuin oppikirjasta! Ehkä kerran se yritti jyrätä nurmikolle, mutta rauhallinen ei ja pieni suunnannäyttö liinavyyhdillä esti sen. Tamma sai tietenkin paljon kehuja ja rapsuja.

Tein Tompan kanssa aikoinaan samoja "hömppöjuttuja" säännöllisesti, sillä oli samanlainen perusluonne kuin tällä tammalla ja se vaati pienen muistutustuokion aina sillon tällöin. Fannin kanssa ne tulevat myös jäädäkseen viikko-ohjelmaan.

Sitten aiheesta kukkaruukkuun. Latasin puhelimeeni uuden sovelluksen, SportTrackerin. Kävimme Fanni-neidon kanssa heti testaamassa sen ominaisuuksia maastolenkin muodossa. Ajatuksena oli mennä tietty lenkki rauhallisessa käynnissä, mutta toisin kävi... En katsonut kelloa ja täräytimme vielä "virka-aikaan" mullanhakupaikkaan, jossa kuorma-autoja vilisee nykyään turhankin paljon klo 8-16 välisenä aikana. Fanni pelästyi yhtä sellaista ihan oikeasti ja se myös ihan oikeasti ryösti, vei aikansa ennen kun sain sen jonkinlaiseen kontrolliin ja siitä rauhoittumaan. Tuon punaisen viivan verran se oikeastaan vei meikäläistä laukaten kolmella jalalla ja välillä pukittaen. Näin jälkeenpäin tajusin, että ne vinkasut taisivat olla pikkupukkeja... :D Jokaisen tuollaisen "sykkyrän" kohdalla koitin tehdä volttia tms. hillitäkseni tamman menohaluja ja keulimisajatuksia.

No joo, takaisin aiheeseen. Sovellus tuli testattua ja kuvassa näkyykin osa sen keräämistä tiedoista. Pääasiassa se on kai tarkoitettu lenkkeilijöille tms, mutta hyvin sopii tällaiselle puskaratsastajallekin, joka rakastaa tilastoida kaikenlaisia asioita... :D

Välimatkaksi kertyi siis 3,82 km, kestoksi 37 min 40 sek, keskinopeus 6,08 km/h ja maksiminopeus (tosiaan se kun se pahus ryösti..) 24,2 km/h.

Klikkaa kuva suuremmaksi :)
Keskiviikkoinen laukkapyrähdys sai luonnollisesti hysteerisen omistajan hyperventiloimaan ja loppupäivä menikin jalkaa triplatuplasupermonta kertaa kylmäten. Tällä hetkellä se näyttää ihan entiseltään, ei ole lämpöillut sen enempää kuin aikaisemminkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti