Salama 10 vuotta

Hevoset kääntyvät aina vuodenvaihteessa vuoden vanhemmiksi. Niin nytkin: Meidän 3-vuotiaista tuli nelosia, Sätkystä 6vee ja tittidii, Salamasta 10-vuotias! Salaman ollessa kyseessä juhlimme sitä tasan nyt.

Miksi tätä vuotta voidaan pitää ihmeenä? No, tehdäänpä pieni katsaus 10 vuoden tapahtumiin.

Salama syntyi sinänsä onnellisten tähtien alla 4.5.2011. Meille Salama tuli 1.2.2012. Varsa-aika sujui ihan niin kuin ikätovereillakin, syöden ja leikkien. Käytiin näyttelyissä ja suunniteltiin kovin tulevaisuutta, haaveena oli kasvattajakisa (esteillä..) ja kilparatsun ura muutenkin.

Linkki videoon

No, se siitä. Mennään suoraan kohtiin, miksi tätä kuluvaa ajanjaksoa voidaan pitää pienenä ihmeenä. Lähes kaikki löytyvät täältä blogista vanhoja juttuja selaamalla, mutta luojan kiitos osa hukkuu kaiken hömpän keskelle.

Salaman tuurit kääntyivät 2-vuotiskesällä. Plääni oli viettää laidunkesä ja lähteä sitten ajo-opetukseen, sehän nyt kuuluu jokaiselle varsalle rutiinina. Salama ja Duke menivät laitumelle kahden muun varsan kanssa. Ikävä kyllä karjas Duke säikytti koko lauman karkuun ja omani poimin talteen Turun lentokentän risteyksestä. Ensin vaikutti siltä, että selvittiin säikähdyksellä ja pojat tulivat kotiin laiduntamaan keskenään. Salaman takapään liike muuttui kuitenkin sen verran oudoksi, että varasin klinikka-ajan. Sen piti olla vain sellainen tsekkaus, että kaikki on OK.

"This is not a sport horse" totesi ell ultrattuaan takaset ja otettuaan läjän röntgenkuvia. Kuinka oikeassa hän olikaan, mutta sitä en halunnut myöntää moneen vuoteen. Ajo-opetus peruuntui ja kuukauden päästä mentiin omalle eläinlääkärille, kun tämä oli palannut kesälomalta. Tämä oli samoilla linjoilla: Mtj hankosidevario, otj uudisluumuodostuma jänispattialueella, joka painaa hankosidettä. Kintereessä kinnerpatin alku. Vuoden lepo, mielellään sairastarha, ei saa riehua. Takajalkoja saa kylmätä niin paljon kuin jaksaa. Ja minähän jaksoin, vaikka matkassa oli pari muttaa.

Helppo nakki 2-vuotiaalle ADHD-luonteella tuo ell:n ohje. Ensin harjoiteltiin kintereiden kylmäystä. Kukaan ei kuollut. Sitten luovuttiin sairastarhasta, kun joku meinasi kuolla. Varsan käytös oli talvella jo sitä luokkaa, ettei kukaan kestä, joten otettiin välitsekkaus tohtorin luokse ja varsa sai menolipun käytöskouluun.

Salaman sisäoppilaitoksessa harjoilteltiin ohjasajoa kurissa ja nuhteessa. Se oli nappivalinta, sillä se on melko turvallinen tapa liikuttaa edes jollain tasolla kontrolloidusti tuollaista ruutitynnyriä. Jouduin pistämään omasta hevosmiestaidostani kaiken peliin ja vielä oppimaan nöyränä paljon lisää tuona talvena. 

Tuli kevät 2014. Käytiin kontrollissa. Varsa - tai no nuori Salama - liikkui jo aika hyvin. Ultrassa näkyi varsinkin otj:ssa kroonista paksuuntumaa, joka varmasti tulisi vielä vaivaamaan. Ell ei nähnyt estettä aloittaa ratsukoulutusta.

Sisäänratsastus menikin aika helposti. Kesän aikana tehtiin pieniä maastolenkkejä turvahevosen perässä ja oli niin pal mukavaa. Kerran tai pari Salama sai otj:n niin paksuksi, että piti ihan klinikalle lähteä. Ne olivat imppareita. Myös matolääkkestä tuli yllättäin ähky elokuussa -14. Se oli karmivaa, kun Salama on aina ollut hyvävatsainen.

Syksyllä -14 ratsuttaja jatkoi treenejä kotona. Yhtenä onnettomana kertana Salama astui vähän huonosti etujalallaan ja loikki sen jälkeen kolmella jalalla eteenpäin. Epäuskoisena varasin ultran ja yhtä epäuskoisena kuuntelin diagnoosia: Otj hankositeen sisähaaran vamma, irronnut nuljuluusta ja siellä oli myös joku luunpalanen irti. 

Jälleen varsa sairastarhaan. 3-vuotias Salama oli saanut jo vähän kuntoa alle ja jaksoi riehua minkä kerkesi. Vamma lähti paranemaan ensin hyvin, mutta otti takapakkia erinäisten riehumisien takia. Sinnikkäästi pidin sitä sairastarhassa hyvän tovin ja kävelyttelin ohjasajaen (mikä näytti rauhallisimmillaankin näin rentouttavalta). Sitten kerran se veti jälleen hurjat rodeot narun päässä ja kaatua mätkähti kyljelleen lumihankeen. Siitä seurasi sitten oikeaan lapaan iso lihasrevähdys.

Päätin, että tämä ei voi jatkua näin, joten otin tietoisen riskin ja iskin Salaman pihattoon Duken kanssa. Ensin oli pidettävä silmät kiinni, mutta keväällä -15 etujalan hankosidevamma todettiin terveeksi. Riemu oli jälleen irti, vaikka silläkin kertaa otj:n kintereessä oli pientä sanomista. Siihen kuitenkin liike oli lääke, yhdessä Tildrenin ja yhden piikityksen lisäksi.

Tässä video kaiketi tuolta reissulta:

Elämä jatkui. Hetken. Kesällä 2015 Salama sai kasvupyrähdyksen ja etukengät eivät meinanneet pysyä jalassa sitten millään. Tuli uusi ongelma: Ohuet anturat. Pahimmillaan toisen etusen antura oli vain millejä paksu. Ongelmaa ei auta lainkaan se, että tällä on kokoonsa nähden koon liian pienet kaviot. Siitä lähtien edessä on aina ollut jonkinlaiset pohjalliset täytteineen.

Tuli syksy 2015 ja Duke kuoli. Tuli uusi hevonen ja se toi mukanaan flunssan. Salama meni prissa päivässä tosi huonoon kuntoon, yski eikä syönyt. Ekan tähystyksen teki sijaistava ell ja hän määräsi sulfaa hoidoksi. Muutama päivä meni ihan hyvin, kunnes uudenvuodenaattona Salama oli kuin kaviokuumeinen. Lisäksi kaikki raajat (nivelet) olivat turvoksissa ja se oli todella apaattinen. Se sai allergisen reaktion (moniniveltulehdus) sulfasta. 

Lääkkeet vaihdettiin, mutta yskä ei hellittänyt. Se tähystettiin monta kertaa ja otettiin näytteitä. Lopulta syyksi selvisi bakteeri- sekä virusinfektio. Bakteeritulehdus hoidettiin lopulta oikealla antibiootilla pois. Vaan yskä jatkui ja talvella 2016 ajattelin, ettei tästä enää ole eläjäksi, Salama oli niin huonossa kunnossa. Pikkuhiljaa yleisvointi parani, mutta yskä pysyi yllä kortisonista ja muusta tukihoidosta huolimatta. Yskä ja erinäiset iho-oireet säilyivät, söi heppa sitten kuivaa tai esikuivattua heinää. Kesäkuussa, puoli vuotta myöhemmin, toinen ell kysyi, saisiko ottaa allergiatestit. Ne otettiin ja yllätys oli melkoinen, kun Salamalla todettiin heinäallergia. 

Allergiaan aloitettiin siedätyshoito pistoksin ja se ihme ja kumma auttoi. Loppuvuoden 2016 Salama eleli normaalia nuoren hevosen elämää, kävi ekat kisansa ja harrastaminen oli ns. normaalia.

Vasemmassa etusessa olisi pitänyt pitää tukisidettä turvotuksen estäiseksi.
Kiva vitsi, tuumi Salama ja askarteli siteen uusiksi noin 5930 kertaa.

Vuosi 2017 alkoi lupaavasti. Keväällä Salama piehtaroi tarhassa aidan vieressä ja vasen etujalka jäi aitalankaan kiinni. Siitä tuli pinnalliseen koukistajaan ruhje. Kesä 2017 meni vammaa parannellessa ja se paranikin aika hyvin. 

Vuosi 2018. Toinen vuosi, kun tehtiin ns. normaaleja juttuja. Salama kävi jopa ahkeraan harjoittelemassa kisatilanteita, jotka olivat toki kovin jänniä. Ell:n palveluja käytettiin rutiinitoimenpiteisiin, mutta sitten hammashoidossa poskihampaasta löytyi reikä. Sen syvyyttä oli kotioloissa vaikea arvioida, mutta lopulta syksyllä -18, kun reikä paikattiin, selvisi sen syvyydeksi yli 5cm! Meinasin pyörtyä, kun seurasin tätä vierestä. Tarkemmat kuvat aiheesta tässä postauksessa.

Syksyllä heinäerä vaihtui. Heinäallergian muistaen on heinän vaihto tehty aina varoen. Nyt siirryttiin kuivasta muovitettuun heinään ja tadaa, päivänä yhtenä Salama oli aivan turvoksissa ja "vaikeana". Jälleen allerginen reaktio siis.

Loppuvuodesta treenailtiin ahkerasti ratsujuttuja ja käytiin tunneilla. Tammikuussa 2019 kävi sellainen työtapaturma, että lensin epäonnisen laukannoston jälkeen aidantolppaan ja polvi otti osumaa. Salama jäi kevyemmälle liikutukselle ja koska hammas oli paikattu, alkoi ruoka tarttumaan kylkiin entistä paremmin. Reiän ollessa hoitamatta paino pysyi ns. normaalina. Myös kengittäjä vaihtui, mikä on aina vähän jännää. 

Maaliskuun -20 alkupäivinä tuli sitten se, mitä eniten pelkäsin: Kaviokuume. Salaman tyyppinen paksukainen on aina elänyt siinä ns. reunalla. Nyt muuttui liian moni asia samaan aikaan (kengitys, liikkumattomuus, jälleen irtokenkiä, aavistuksen tuhti heinä) ja oikeaan etujalkaan tuli kk-oireet. 

Ensiapu tepsi, tilanne rauhottui parissa viikossa. Paitsi, koska kk:n hoitoon yleensä käytetyssä Flunixinissa oli toimituskatko, määräsi ell Metacamia lääkkeeksi. Muutama päivä meni hyvin, mutta yhtenä aamuna tallissa oli vastassa tulipunainen hevonen. Se sai siis allergisen reaktion Metacamista. Lääke vaihdettiin ja kuuri saatiin annettua loppuun. Röntgenkuviin ei jäänyt mainittavaa tästä, rotaatioita ei siis ehtinyt tulemaan. 

No hupsista, niinpä.

Kesällä 2019 sitten laihdutettiin hevosta. Dieetti sujui hyvin, paino saatiin normaaliksi kuluvana vuotena. Yhteensä senttejä rinnanympäryksestä lähti 18cm. Kaksi epäonnista tapahtumaa kuitenkin sattui: Salama säikähti irti ollutta koiraa maastolenkillä ja väistöliike suuntasi kiviseen ojaan. Heti sen jälkeen Salaman oma heinälaari meni vaihtoon ja sinä yhtenä onnettomana yönä sillä oli tavallinen verkko seinällä, kun uusi laari oli vasta tekeillä. Eikös se sitten ollut laittanut etujalkansa siihen verkkoon ja oli aamulla vastassa kinttu vangittuna... Tällä(kään) kertaa ei selvitty säikähdyksellä, sillä oikeassa etujalassa oli hankkarin yläkiinnityskohdalla vamma.

Tätä vammaa paranneltiin kaikessa rauhassa. Syksyllä 2019 tein kuitenkin päätöksen, että Salama saa jäädä osa-aikaeläkkeelle. Heppa on koko ajan ollut täynnä elämää ja pilke silmäkulmassa on pysynyt, mutta vähänkin tavoitteellisemmista ratsujutuista kipeytyy aina jokin paikka ja oravanpyörä on täten valmis. Päätös oli ehdottoman oikea, heti kun paineet lähtivät, alkoi Ruuna Reipas kulkemaan paremmin kuin koskaan. Sopivan liikutusrytmin löytäminen on ollut oma haasteensa, mutta nyt se enimmäkseen maastoilee ja hölkkäilee kentällä vain sen, mitä on pakko.

Ihan ongelmitta Salkun eka ns. eläkevuosi ei mennyt. (Yllätys.) Syksyllä 2020 meillekin tuli se karmea virus ja se iski ekana Salamaan. Se heittäytyi syömättömäksi ja limakalvot olivat kellertävät. Kuumetta oli yli 40 astetta monta päivää ja tehtiin kaikki temput, että saatiin se juomaan ja syömään itse. Salaman onneksi se on ollut aina hyvä juomaan, joten nytkin pienellä huijauksella saatiin tankattua energiaa ja nestettä ilman tiputusta. Virukselle tyypillisesti myös kaikki jalat turposivat ja liikkuminen oli melko tönkköä. Salama kuitenkin selvisi tästä, vaikka hetken oli usko koetuksella.

Yllättävää siis, mutta tässä ollaan. Salamasta ei tullut sitä kilparatsua, mistä haaveilin, mutta siitä tuli paras ystäväni ja näyttelymarsuni. Meillä riittää, että vilkaisee toisiaan, niin tietää kaikesta ja kaiken. Ollakseen vähän vilkas, on päivittäiset toimet ihan helppoja. Siispä se on ihan hyvä ystävä.

Niin kauan, kun ruunan ilme on tämä, on kaikki OK:

Palataan asiaa taasn 10 vuoden päästä.