lauantai 30. tammikuuta 2021

Harmaiden kuulumiset

 

Mitä jos, Salama olisi kissa ja sillä olisi vielä pari elämää käytettävissä?

Kissamaisen notkeasti se on ainakin viime aikoina liikkunut. Ja nyt en puhu meidän kissasta, joka nukkuu röllykkänsä vieressä milloin missäkin lämpimässä ja kulkee vetreästi vain jääkaapille. 



Ainut pieni miinus on uudelleen aktivoitunut heinäallergia, joka näkyy mm. mahanalusturvotuksena muuten normaalipainoisen Salkkulin vartalolla. Uusi siedätyslääke on kuitenkin tulossa.


Sätkyn kuntoutus on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Hän on kiltti potilas, eikä kerää kevyemmästä jaksosta turhaa pöllöenergiaa. On elossa kyllä, mutta ei turhista hötkyile. Harvinaisen ihastuttava piirre näissä jalka-asioissa! Velipoika ei enää toisen viikon jälkeen pysynyt käsissä, että sikäli en ikävöi niitä aikoja yhtään. Säde on kävellyt narusta nyt päivittäin  sen verran kuin on jaksettu talutella. Eilen ulkoilutettiin vähän satulaakin parin pihakiekan verran. 

Otj:n liikerata on jo vähän parempi eli oletettavasti turvotusta on saatu vähän pois. Vielä on silti paljon tehtävää, että kintusta saadaan hyvä. Ensimmäinen kontrolli on joskus maaliskuun aikana, joten siihen asti vain kävellään. Tällä hetkellä olen itse täysin poissa liikutusringistä polveni kanssa, mutta aina katsella voi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti