Sädediary: Kengityspäivä

Klo 8.53: Kauneusunet ovat kesken.

Klo 8.59: Kaunis maanantaiaamu. Valkoinen pakettiauto ajaa pihaan.

Kaunotarpygmi

Oma ihminen tuo Pygmit ensin tallinkäytävälle riviin. Joku mies rapsuttelee niiden kavioita ja vuolee vähän puukollakin paloja niistä. Vähintäänkin epäilyttävää. Parempi pysyä vähän täällä Oman Linnakkeen takanurkassa, jottei kukaan koske meikäläisen kauniisiin kavioihin. Räplään tosin välillä Suosikkinukkavierun korvaa, se kun sattuu hengaamaan siin liki.

Poikkis joutuu eka tulille. Sillä on muuten merkkipäivä, täyttää vuosia. Poikkis on ihan full of life, muttei osaa vieläkään seistä kolmella jalalla kovinkaan kauaa. Ihan kuin unohtaisi sen ja on ihan ihmeissään kun Oma ihminen toruu sitä. Ihmisten pinna näyttää hetkellisesti kiristyvän, mutta niin vain neljä uutta kenkää on naputettu sen pieniin ja outoihin kavioihin. Nimenomaan naputettu, se ääni on kamala. Herkät korvani eivät siedä tuollaisia ääniä.

Sitten avautuu ovi ja Oma ihminen on riimu kourassa siinä. Näyttää leppyneen, joten lähden sen matkaan. Pääsen käytävälle. Kengittäjäsetä aloittaa vasemmalta, pikkasen täytyy koitella minunkin, jaksaako se kannatella ruhtinaallista elopainoani. Ei kuulemma jaksa, joten keskityn Omaan ihmiseen. Se rapsuttaa korvaani melkein kyynärpäätä myöten. Tekee gutaa.

Kengittäjäsetä pörrää siinä, menee ja tulee. Ärsyttävää. Rauhan ja rakkauden suurkuluttajaeläimenä en voi sietää mokomaa, joten koittelen jos vähän säikyttelen sitä. Ei mokoma välitä. Pyörittelen korvia kuin hedelmäpelissä ja koitan näyttää tuimalta. (Silleen kuin kaikki huipputammat lehtikuvissa.) En suostu muka väistämään askelta sivulle, tosin sitten kun Oma ihminen pyytää, niin asia on toki eri.

Alkaa se hemmetin naputus, se on ihan syvältä. Oma ihminen koittaa, jos pitää vähän ylähuulesta kiinni. No ei tartte, en minä hullu ole. Ja sitäpaitsi viimeksi ne laittoivat ihan jonkun härvelinkin tuohon nenään, siitä tuli kyllä kiva fiilis, mutta syvältä sekin oli ihan periaatteen vuoksi. Mietin, tappaisko jonkun vai leipoisiko pullaa, mutta koska Oma ihminen tarjoilee mukavasti samaan aikaan pientä suolaista, tyydyn jälkimmäiseen ajatuksen tasolla ja nautin tarjoilusta pidemmän kaavan mukaan. Oma ihminen on ollut aika jyrkkä tuon tarjoilupuolen kanssa, mutta nyt sain poikkeuksellisesti imeskellä kivennäisnappuloita sen hanskojen seasta. Yhtäkkiä, aika äkkiä, kengityssetämies sanoo, että valmis. Jaa minä?

Askel on kepeä taas ja kauniit kavioni ovat valmiit kesän koitoksiin. On kuulemma ekat viralliset treenitkin sovittu. En ymmärrä, minähän treenaan Oma ihmisen järkeä joka päivä? No, katsotaan mitä tuleman pitää!