perjantai 22. toukokuuta 2020

Treenejä


Käytiin jälleen tunnilla! Tässähän parissa viikossa ehtii saamaan jo ihmeitä aikaan, kun oikein pistää töpinäksi.


Salama oli tahmatassutuulella ja järjesti Annille mukavan kuntopiirihetken. Yhdessä jutussa Salkku oli tosin tänään erityisen nopea, nimittäin siirtymisissä alaspäin. Hyvää harjoitusta kuitenkin oppia ratsastamaan hidasta hevosta myös sileällä, eli ei saa takertua ja auttaa, vaan pitää uskaltaa luottaa siihen, että kyllä se osaa liikkua itse. Ja osasihan se pienissä pätkissä. :)

Salkun toisaikaisuus on sille ihan tyypillistä, mutta kuten kuvien taustalta näkyy, on meillä pihan ihan mullinmallin. Kunta kaivaa uutta vesijohtoa ja tätä live-elokuvaa hevoset ovat katselleet nyt aidan vierestä herkeämättä. Eilen eivät tulleet edes syömään päiväheiniä heti, kun katselivat korvat hörössä kaivinkoneen touhuja 10m päästä siitä.


Sätkykin oli vähän nuupeampi kuin yleensä. Yritteliäs kuitenkin, joten meidän sessio pidettiin lyhyenä ja ytimekkäänä.


Viikon aikana keksin, miten istutaan keskellä satulaa. Jos ennen pysyin siinä 40% ajasta, pysyin siellä nyt ehkä 70% ajasta. Vinous oli niin radikaalia, että vasen jalka oli paljon lyhyempi ja oma paino reippaasti oikealla.


Ja kun yksi asia korjataan, keksitään äkkiä seurava asia fiksattavaksi: Seuraavaksi otan työn alle omat kädet. Ohjat voisi vaikka pysyä sopivan mittaisina ja nytkit paikoillaan, ranteet suorina. Eli ei siis heitetä ohjia pois ja toivoteta heippoja hepalle.


Siihen myös liittyen tasaisen tuntuman kanssa tehdään myös töitä. Vastoin omia periaatteitani Sätkyllä on toistaiseksi alatupis tai meksikolainen turparemmi käytössä. Se ei korjaa vrsinaista ongelmaa (tuntuman välttämistä suun aukomisella ja paikalta etumatalana Pacman-tyyliin poistumista), mutta antaa itselleni pikkasen pelivaraa reagoida noihin tilanteisiin. 

Tuntuman kanssa on tehty töitä ja sillä saralla jatketaan. Tässä kohtaa on siis se ja sama missä turpa on, kunhan heppa hyväksyy tasaisen ohjastuntuman. Kun se saa voimaa ja tasapainoa lisää, muoto kehittyy kyllä. Eli takaa eteen ajan kanssa.



Sätky ei ole kaikista kevein tyttönen ulkomuodoltaan ja näyttääkin toisinaan videoissa hitaalta, mutta todellisuudessa se on aika notkea ja kevyt ratsastaa. Se reagoi jalkaan ihan tarpeeksi nopeasti ja yrittää aina kuitenkin jotain. Maltan tuskin odottaa, mitä tästä tulee, jos ja kun päästään tällä kehityskaarella etenemään kaikessa rauhassa.


Nyt Sätky saa viettää pienen parin päivän miniloman ja sitten jatketaan maastoiluteemalla. Isot saavat myös tulla sisälle öiksi, niin saavat kunnolla levätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti