Arki kantaa

Kuluneella viikolla olen rakastanut ja vihannut elämää. Arki on kuitenkin kantanut, onneksi se on sentään rakentunut tukeville kantimille. On siis tutut ja turvalliset rutiinit, joiden parissa elämä pysyy sopivan kiireisenä.

Ollaan yhdessä ja erikseen liikuteltu ahkerasti hevosia, kun keli on ihanan keväinen (olkoonkin vasta helmikuu) ja säät ovat suosineet. 

Olen muodostellut mielessäni jonkinlaista kaaviota hevosten liikutusrytmistä ja ilokseni se toimii edes jotenkin. Kumpikin heppa liikkuu vähintään joka toinen päivä ja jos joku kaveri tulee ratsastamaan, niin saan heti yhden lisäliikutuspäivän lisää. Käytössä tässä vakavamielisessä toiminnanohjausjärjestelmässä on tietty paperikalenteri, Equilab-sovellus sekä ihan perinteinen WhatsApp-ryhmä.

Sätkyn selkään en ole vielä päästänyt muita. Ei sillä, että se olisi tuhma tai vaikea, mutta teen siitä hevosta itselleni ja haluan tuntea sen kuin omat taskuni, ennen kuin päästän muita kyytiin. Juuri nyt jumppaillaan sen kanssa paljon metsässä, haetaan voimaa ja notkeutta, meillä on siis balettikoulun alkeet työn alla. Se on vasta kääntynyt 5-vuotiaaksi ja on ihan baby, joten kiire ei ole. Vauhtia sen kanssa ei lenkeillä pidetä (vaikka Sätky toisinaan onkin toista mieltä), pääasiassa mennään käyntiä ja siinä sivussa vähän koulukuvioita maastoa hyödyntäen. Laukka ei vielä puutteellisen tasapainon vuoksi ole järkevää.

Muistatteko, kun joskus Duken aikoihin haikailin hevosesta, joka olisi kuin Duke mutta tietty isompi? Nyt vaikuttaisi siltä, että mulla on sellainen. Hiomaton timantti vielä, mutta niitä toivottuja piirteitä on paljon. 

Sätky on kovin utelis ja puuhakas, tässä hän kiipeili mun perään hakemaan eteisestä hanskoja.
Portaat olivat ihan peace of cake ylöspäin, mutta takaperin ne olivatkin jo vähän vaikeammat.

Tämä kuva on tosin sellaiselta päivältä, kun keli ei suosinut.
Sätkylle tuli uusi samanlainen WB kuin aiempi raadeltu. Käsittelin sen puremisenestoaineilla.
Salama nyppäsi samantien lapalaskoksen nappulan irti. Thanks.

Salama sen sijaan sulattelee myös muiden sydämiä. Jos ei pelkkä sulattelu riitä, niin osaa se murskatakin. ;) Serkkunikin tuli extempore tänään mukaan maastolenkille ja kiipesi kuuden vuoden ratsastustauon jälkeen empimättä Salkkulin kyytiin. Meillä oli mukavaa ja Salamakin tunsi pientä armoa meidän vanhaa luottopakkia kohtaan. Tervetuloa toistekin!

Linkki videoon