torstai 22. syyskuuta 2016

Eliittinäyttely 11.9.2016


Behind the scenes - omien hevosten lisäksi tulee välillä puuhasteltua muidenkin hevosten ja ponien kanssa jotain. Tällä kertaa vuorossa oli täyspitkä, mutta sitäkin mieluisampi päivä shetlanninponien eliittinäyttelyssä Kangasalalla.

Eliittinäyttelyyn kutsutaan kunakin vuonna näyttelyissä ansioituneita poneja eri kriteerein. Vaikka omista poneista yksikään ei ollut haalinut tarvittavaa menestystä rotunäyttelyistä kuluneina vuosina, oli silti ilo päästä esittämään vieraita poneja. Ehkä ne omatkin sitten joskus... Eliittinäyttely on vähän sellainen juhlallinen juttu, missä ei enää niin sanotusti kisata, vaan mennään näyttämään hienoja poneja teemaan sopivasti pukeutuneena. Rotuyhdistyksen toiveena on, että esittäjien ja yleisön pukeutuminen olisi alkuperäismaata kunnioittava. Pukukoodi loi pieniä paineita, kun piti keksiä asu, jossa voi myös juosta!


Aamulla ajelin kohti Canna's tallia, jossa traikkuihin pakattiin tällä kertaa kaksi tammaa varsoineen ja itseasiassa Pilkun täyssisar, 7-vuotias tamma Pirkko. Samaa tuttua tulta ja tuppuraa on Pirkossakin, mutta tammamaisessa muodossa. Pirkko sai kutsun eliittiin, koska se jalostusarvosteltiin I-palkinnolla kesällä 2016. Silloin taas tehtiin reipas ja tehokas päiväretki Askolaan - ajomatkaa oli neljä tuntia per suunta ja ponin kantakirjaus kesti ehkä vartin.

Paikan päällä ponit purettiin kyydistä melkein samantien, ne puunattiin kuntoon ja Pirkko saikin mennä sitten melkein suoraan kehään. Poneja oli paljon, tuomari oli huolellinen ja tarkka, mutta silti aikataulu pysyi kasassa jopa paremmin kuin hyvin. Turhaa odotusaikaa ei juurikaan ollut, mikä oli suuri plussa!

Pirkko osallistui luokkaan 6‐7v tammat varsan kanssa tai ilman saalistaen itselleen kuudennen sijan kymmenen ponin luokassa. Ihan kelpo suoritus. Pirkko on selvästi showponi, joka rakastaa esiintymistä - se kävi ihanan kuumana kehässä!


Toinen esitettäväni oli Canna's tallin toinen oma jalostusori, 4-vuotias "Eero" eli Canna's Erland. Se palautui samalla reissulla kesäkodistaan Iisalmesta ja ollessani Pirkon kanssa kehässä, oli traikkuuni vain ilmestynyt komea musta ori!

Olin viimeksi nähnyt Eeron silkkikarvaisena vuotiaana, joten en todellakaan osannut odottaa, millainen hurmuri sieltä tulee. Laittaessani suitsia sille  traikun ahtaudessa, taivastelin hiljaa mielessäni ponin vahvaa luustoa ja runsasta tukkaa. Paljoa muuta traikussa ei sitten nähnytkään. ;) Eero on muuten vähän niin kuin Pilkun veli, niillä on sama isä.


Eero osallistui päivän viimeiseen ja suurimpaan luokkaan, jossa esiintyivät 4-17-vuotiaat orinumerolliset orit. Tuomarilla taisi olla tiukat paikat, kun 13 toinen toistaan hienompia oreja piti laittaa johonkin järjestykseen. Eero otti ja yllätti sijoittumalla luokassaan viidenneksi. Muutama vanha konkari kiilasi edelle, mutta se niille sallittakoon. Hieno saavutus 4-vuotiaalta orilta tämä!


Päivä jatkui vielä Best In Show-kehällä, jonne päädyin itsekin Raisan Minoksen kanssa. Jännittävää, vaikka Minos jo tavallaan onkin tuttu poni. Pieni ruuna tsemppasi hienosti vieraankin ihmisen kanssa, mutta sen enempää menestystä ei sille tällä kertaa kerätty. Raisa ja Minoksen "hoitotäti" sen sijaan keräsivät niin sanotun täyskäden näistä karkeloista, ihan huikeaa!

BIS 1, Eliittien Eliitti 2016 Skärgårdens New Rose 1340 SH
Postauksen kuvissa viimeistä lukuun ottamatta ori Canna's Erland. 
Kuvat ottanut Seija Paananen. Kiitos!

2 kommenttia: