maanantai 18. tammikuuta 2016

Sininen on punainen ja vihreä on musta


Olen pitänyt blogissani pitkälti sen linjan, että puolustuspuheita en pidä, enkä turhia selittele. Nyt on kuitenkin pakko: Jouduin ruskealle sivustolle, koska olen myymässä yhtä hevosistani pois. Kerrottakoon tähän väliin, että minulla on ollut omia hevosia 10 vuotta ja tämä on ensimmäinen, jonka myyn. Kyllä, lyhyen ajan jälkeen, mutta joskus omat rajat tulevat syistä X vastaan ja elämässä on tehtävä kipeitäkin kompromisseja.

Muun muassa tällaista on kirjoitettu:


Tässä vain yksi esimerkki siitä, miten joukossa tyhmyys tiivistyy. Vetää sanattomaksi, jopa vihaiseksi. Se, että tuollaista kunnianloukkausrajan liepeillä hipovaa tekstiä suoltaa nettiin nimettömänä, kertoo vain ja ainoastaan kirjoittajasta ja siitä, miten jollain on todella kurja olla. Jälleen tuli todistettua se, miten julma sosiaalinen media on: Järki ja fiksuus katoavat kuin tuhka tuuleen. Jos olet avoin ja kerrot asiat niin kuin ne ovat, olet naiivi ja idiootti. Ensimmäisen allekirjoitan täysin ja toiseen on vain pakko yhtyä. Meitä ihmisiä on niin moneen junaan.

Ei ole mikään ihme, että moni blogi lopettaa, hiljentää tahtiaan tai muuttuu täysin. Näin on käynyt monelle omalle suosikillekin, joissa ennen oltiin avoimempia ja rehellisempiä kaikin puolin. Olen oppinut viisivuotisen blogiurani aikana, miten vain omat hevoseni sairastavat tai jopa ottavat ja kuolevat. Muiden elukat elävät suurin piirtein ikuisesti ja onnellisina hamaan tappiin asti, kunnes ne vain nukahtavat timotei suupielessään luonnollisen kuoleman kokeneena pois. Näin kuitenkin tapahtuu vain netissä - todellisessa elämässä esimerkiksi klinikalla on melkein aina ihan täyttä.


Kerrottakoon lisää faktoja hevosistani. Salama on todella ainut, jolla on isompia ja pienempiä murheita jatkuvasti. Moni olisi sen jo pistänyt ehkä pois, mutta itse koen, että aika saattaa tehdä tehtävänsä ja jonain päivänä aurinko paistaa vielä. Todella lyhyen tähtäimen ajattelua siis. ;) Se on sitäpaitsi vihoviimeinen hevonen, jota voisin edes ajatella myyväni.

Duken kohtaloa taas en tahdo käsittää - se oli todella terve, kunnes toisin todistettiin. Polvessa oli "valuvika", joka aiheutti sen, että sinne tuli laumassa leikkimisen seurauksena lisää vikaa. Dukea yritimme ihan todella kuntouttaa, mutta kohtalo päätti toisin. Mitä sille ikinä tapahtuikaan marraskuun 3. päivänä klo 9-12 välisenä aikana, en sitä ikinä olisi halunnut tapahtuvan. Se oli yksin omassa pienessä sairastarhassaan, jossa aidat olivat ehjät, maa tasainen, riimua ei ollut päässä ja heinäverkonkin otin pois viikkoa aiemmin, jottei se sekaantuisi siihen. Vain vesikuppi oli nurin, kuten muutenkin joka päivä. Duken myötä kuoli suurin osa optimistisuudestani ja ajatus siitä, että asiat voisivat joskus muutenkin mennä nappiin. Se, että poni olisi lähtenyt ystäväni luo asumaan, ei tarkoita luopumista, vaan sitä, että ponille yritettiin keksiä paikka, jossa se saa elää polvelleen sopivaa elämää. Vauhdikkaassa laumassa sen paikka ei ollut.

Toini-tamman ostin elokuussa 2014. Tiedossa oli, että sillä on etupolvessa haurastuma, joka ei kestä ravitreeniä. Otettiin siis tietoinen riski ja päätettiin siis koittaa, josko kevyt harrastekäyttö olisi sille OK. Ei ollut, joten hevonen oli parasta päästää pois muutaman kuukauden jälkeen.

Nykyisistä Reino (joka on muuten tänään läpivalaistu täysin puhtain paperein) ja Samppa ovat elämäniloisia ja terveitä nuoria poneja, jotka eivät sen kummemmin ole eläinlääkäriä tarvinneet rutiinijuttuja lukuun ottamatta. Samoin ensimmäinen hevoseni Tom ja sen seuralaiseksi tullut Hennu, joka oli siis Toinin emä. Ne pärjäsivät molemmat pitkään ilman kummempia huolia. Molemmilla oli takanaan jo paljon kilometrejä, kun ne minulle tulivat. Ruunuluun nivelrikko vei Ison Valkoisen liian nopeasti pois neljän yhteisen vuoden jälkeen ja ikävä tapaturma (kaverihevosen potku takajalkaan) vei kilttiäkin kiltimmän Hennun yllättäin pois. Fanni, joka oli myös ostettaeassa vähän arvoitus, ei tuntunut kuuluvan tähän maailmaan ollenkaan. Krooniset mahavaivat eivät yrityksistä huolimatta ottaneet helpottuakseen, joten tahdikkaasti jouluaattona tamma laukkasi ikivihreille laitumille ähkyn seurauksena.

Että näin. Todellakin vaihdan hevosia kuin paitaa. Mutta ai niin: Tämähän on vain selittelyä ja provoamista ja diipadaapa.

Luojan kiitos valtaosa minun(kin) blogini lukijoista on asiallisia, mukavia ja ystävällisiä, siis ihan peruskäytöstavat omaavia ihmisiä. <3

Loppukevennykseksi ihana Samppa ja talven riemut:


PS. Pitäisiköhän Sampan nimeen liittää jo ihan virallisesti tuo ihana-adjektiivi? Tuntuu, etten muuten aina muista mainita, miten ihku pikkuori se on. ;)

36 kommenttia:

  1. Mä olen siitä asti, kun olen blogisi löytänyt, arvostanut sitä, että kirjoitat asioista rehellisesti ja mitään kaunistelematta. Kerrot omista epäonnistumisista, kerrot hevostesi sairastumisista. Sinulla on ollut uskomattoman huonoa tuuria hevosten vikojen/vammojen kanssa, ja sellaista ei toivo kenellekään. Olet jaksanut mielestäni todella pitkään kuunnella anonyymien irvailua hevosten hoitamisen lomassa.

    Tsemppiä ja jaksamista teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä hermoloma on ollut tosi jees. Aion sitä vielä jatkaa, ei hätää. ;) Somettomuus on aika kivaa, kantsii kokeilla - suosittelen ihan kaikille! :D

      Salaman kanssa on ollut paljon huonoa tuuria. Ihan oikeasti. Se on opettanut hevosten vioista ja sairauksista minulle enempi kuin muut hevoset yhteensä... Onneksi sentään hevonen on itse tosi kiva, vaikkei maailman helpoin kaveri olekaan. Lemmikin rooli tuntuu myös sopivan sille hyvin. ;)


      Poista
  2. Myy yhden hevosen ja sitten jonkun sankarin mielestä heti on "juupas eipäs ailahteleva teini", juu-u. Ja kolmesta hevosesta myy yhden, "hevoskatras josta osasta luopuu" :DD Hienosti väritettyä tekstiä tulee joltain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Eniten just v*tuttaa se, että levitellään maalattuja faktoja tai sitten jopa ihan perättömiä juttuja eteenpäin. En yhtään ihmettele, että esimerkiksi jotkut yrittäjät tai tallinpitäjät inhoavat ht.nettiä koko sydämestään.

      Poista
  3. Komppaan täysin Anua! Ja ihan omakohtaistenkin (onneksi vähäisten ja maltillisten) negojen pohjalta olen monesti ihmetellyt miksi pitää lukea blogeja joiden kirjoittaja tai hänen hevosenpitotyylinsä ärsyttää? Olen minäkin lakannut lukemasta blogeja jos sen tyyli tai sisältö ei miellytä alun jälkeen. Ei se niin vaikeaa ole. Kyllähän noista kommenteista käy ilmi että blogia on luettu, tiedetään asioita joita on tapahtunut. Mutta sitten vedetään mutkat suoriksi ja tehdään omat kummalliset analyysit pelkkien blogipostauksien perusteella. Ihan voisi senkin vaivan säästää vain jättämällä blogi lukematta. Täyttä mielenköyhyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ymmärrä, mitä helkutin tyydytystä siitä saa, että pitää lukea asioita, mitkä eivät miellytä omaa kuplaa mitenkään. Kai siitä saa sitten jonkinlaisen paremmuudentunteen, mene ja tiedä. Itse en ainakaan osaa iloita toisten epäonnesta, siis tällaisissa terveydellisissä asioissa.

      Joskus Anonyymien kommenteissa on ihan asiallinen tarkoitus, osaan ne kyllä poimia sieltä seasta, mutta aina ei riitä kärsivällisyys jankkaamaan. Esim. pihatto-laidun-jutut Salaman kohdalla ovat jo sellaisia, että saan närästystä niistä, se kun on pyritty ihan taivaan tosi pitämään optimaalisissa paikoissa aina. Oletuksia ja arvioita on vaarallista tehdä pelkän nettijutun kautta, sen olen itsekin jo tähän ikään mennessä oppinut.

      Poista
  4. Ymmärrän kyllä joidenkin ihmisten ärtymyksen ja ihmettelyn. Itsekin suhtauduin hyvin kyynisesti aiemmin hevosten myymiseen, koska pidin sitä yksinkertaisesti omistajan laiskuutena/vastuuttomuutena.

    Minulla on ollut hevonen yli neljä vuotta. Sanotaan vaikka näin, että olin aiemmin liian tunnollinen. Joskus vain oman jaksamisen rajat tulevat vastaan eikä silloin ole ansiokasta pitää hevosta oman hyvinvointinsa uhalla. Olemme ihmisiä eikä aina se kovinkaan yritys riitä. Minun kohdallani hevonen oli lähdössä monttuun eikä enää myyntiin (ex-ravuri, jolla monenlaista pikkuvikaa). Päätös oli hirvittävän vaikea tehdä, mutta onneksi löysimme viime hetkellä tallipaikan, jossa hevoseen liittyvä työ on vähentynyt minimiin. Nyt voin käydä iloisesti tallilla eikä se ole pakkopullaa. :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ymmärrän, mutta en ymmärrä sitä, että ladellaan perättömiä mutu-juttuja faktoina nettiin. Sama tai samat kirjoittelevat noita samoja juttuja, olen napannut print screenit niistä muistoiksi. Ihan siltä varalta, että jonain päivänä tulee yliveto ja saan toimittaa koko kirjoittelurotlan eteenpäin. ;)

      Syitä hevosesta/hevosista luopumiseen keksin heti ainakin kymmenen ja kaikki ovat ihan yhtä hyviä, kun vastassa ovat elämän erilaiset realiteetit. Ylläkin kirjoitanut Maiju oli kommentoinut yhteen blogiin osuvasti: "Kavioliitossa on paljon samaa kuin avioliitossa. Se ei vain toimi jos toinen ei tunnu juuri oikealta. :)" Se on tässäkin yksi osasyy, monen muun sattuman summana. Ei aina tarvitse tai saa olla niin urhea, että hammasta purren pitäisi jaksaa hakata päätä seinään aina vain uudelleen ja uudelleen. Joskus on hyvä tehdä jotain muuta. Tai ainakin kokeilla...

      Poista
    2. Minusta on viisautta huomata omat rajansa, ei asettaa rajoja ulkopuolisten mielipiteiden mukaan, mihin me ihmisinä ikään katsomatta sorrumme helposti. Ulkopuolinen paine asettaa useinkin riman niin korkealle, ja siihen pyrittäessä palaa se kynttilä toisesta päästä. Kyllä se loppuu aikanaan ja kuinka sitten käy. Jokaisella on mielipiteensä ja silloin kun armottomuus astuu tilalle, tulee näitä anonyymejä valitettavasti vaatimuksineen ja mielipiteineen mukaan. Ja kyllä ne satuttavat, mutta kun itse tiedät, mikä on parhain ratkaisu, toimii sen mukaan.

      Minä toki hämmästyin lukiessani päätöksestäsi, mutta ymmärsin, miten väsynyt olet ollut. Ei ole helppo ratkaisu lähteä myymään hevosta, mutta kun astia täyttyy, on parempi tehdä kaikkien kannalta paras ratkaisu. Ei ole ollut helppoa sinulla vaivojen keskellä, mutta tunnollisesti olet hoitanut hevoset. Tsemppiä ja jaksamista. Se mikä meitä hevosihmisiä taitaa yhdistää on se, että tulisi kehittää sitä omaa itsetuntoa, jotta kestäisi arvostelun ja kykenisi tekemään ratkaisut tietäen, että kyllä ihmiset puhuvat teki miten päin vain.

      Poista
    3. Jotenkin tuli tosi huojentunut olo, kun sai päästää sisällä kypsyneen ajatuksen vihdoin loppuvuodesta ulos. Se tuli monelle ihan yllärinä... Eipä sillä, suunta tuntuu olevan oikea ja asiat näyttävät ratkeavan mukavasti nyt. Mikään ei tosin koskaan ole ihan varmaa, ennen kuin se on varmaa... ;)

      Poista
  5. Kannattaa muistaa, että ikä tuo kypsyyttä ja uskoakseni aika monet ht.nettiin aktiivisesti kommentoivat ovat niitä, joilla on vielä melko naiivi ote elämään. Aikuiset ihmiset ymmärtävät, että joskus on tilanteita joissa täytyy ajatella myös itseään. Ja että joskus omaa väsymystään koittaa ensin hoitaa ikään kuin väärään suuntaan - hankkii lisää ja lisää vastuita ja tekemistä, koska ajattelee, että se piristää koska se on sitä mitä rakastaa. Ja sitten ykskaks tajuaakin, että se mitä rakastaa onkin se mikä eniten väsyttää. Ja että sekin on ihan fine, koska itsekin on vain ihminen.

    Ihan kaikille ei myöskään ole ollenkaan selvää, kuinka paljon vaatii hoitaa hevoset omassa pihassa. Se nyt vaan on niin, että vaikka kuinka hyvin ja ahkerasti kävisi heppaansa hoitamassa vieraalla, on se hevoseen käytetty aika kuitenkin vain joitain tunteja vuorokaudessa. Omassa pihassa kaikki on kokonaisvaltaisempaa kun pakettiin tulee mukaan rehuista, kuivikkeista, rakennuksista, korjauksista, aikatauluista, tarvikkeista jne jne jne huolehtiminen. Niihin tottuu, niitä ei aina enää laske itsekään työksi, mutta ne kaikki kasaavat lisää väsymystä harteille. Ja kun haluaa tehdä kaiken täydellisen hyvin eikä sinnepäin.

    Sekava kommentti jonka tarkoitus oli taputtaa olalle, sanoa että teet just niinku tykkäät, karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Voi olla että joku sinua nyt arvostellut on joskus kymmenen vuoden kuluttua tilanteessa jossa takki on tyhjä ja valintoja on tehtävä ja tajuaa yllättäen, että tästä asiasta vissiin oli kyse silloin kun meni tietämättömänä aukomaan päätään. Tai voi olla ettei tajua ikinä mutta sillehän ei sitten voi mitään ;) Pysy rehellisenä, arvostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna sanoistasi. Kirjoitit juuri sanoiksi sen, mitä en osannut lainkaan muotoilla sanoiksi. Elämä opettaa, joskus rankemman kautta ja joskus taas vain aika auttaa. Pitäisi yrittää ymmärtää näitä, jotka purkavat kurjuuttaan nettikirjoitteluihin, mutta kun ei vaan aina jaksa. Pitäisi ohittaa ne olankolautuksella, mutta kun sitkeys ei anna myöden. Ei ainakaan, jos siellä höpistään ihan puppua - oli se sitten tahallista tai ei. ;)

      Itsekin on tullut oltua nuorempana niin tulinen ja temperamenttinen. Silloin tosin ei ollut nettipalstoja kuin nyt, joten asiat purettiin eri tavoin ihmisten kanssa ihan kasvotusten. Kätevää. :) 15 vuotta sitten modeemilla soitettiin nettiin, jotta päästiin äkkiä katsomaan joku tietty saitti. Netissä roikkuminen maksoi hunajaa ja piti puhelinlinjan varattuna. ;)

      Kun hevoset ovat kotipihassa, on se hyvin kokonaisvaltaista hommaa. Kun joku lähtee tai jostain joudutaan luopumaan, on tyhjään karsinaan luontevaa ottaa seuraava asukas. Niin on tehty meilläkin vuosikausia ja työntouhu on pitänyt ajatukset koossa ja auttanut eteenpäin arjen harmaudessa. Ajattelinkin, että se toimisi nytkin, mutta en tajunnut, miten suuri aukko tänne jäi tällä kertaa. Siihen päälle ne kuuluisat "pari muuttujaa" ja oli pakko katsoa peiliin vaihtoehtoja punniten. Jos jotain, niin itsestään on pidettävä myös huolta. Se on tullut huomattua kuluneen kolmen viikon aikana: Minulle on käynyt hevosten kanssa jo kolme sellaista juttua, mitä ei saisi käydä. Sellaisia pieniä tapaturmia, joita sattuu, kun oma keskittyminen herpaantuu. Onneksi niistä on selvitty lähinnä mustelmin, mutta se henkinen kolaus on ollut suurempi juttu. Onneksi väliin mahtuu myös mahtava pitkä viikonloppu ystävien kanssa, tuollaisia juttuja on ollut niin ikävä! :D

      Poista
  6. En usko että on olemassa hevosia (ellei nyt puhuta juuri syntyneistä varsoista) jotka saisivat täysin 100%:sesti puhtaan paperit. Aina on jotain pikkuremppaa, synnynnäistä vikaa, onnettomuuden seurausta tai vaan iän myötä tullutta. On vain hevosta kohtaan asiallista (ja hyvän omistajan merkki!) päästää ne pois kivuistaan tai antaa niille sellainen käyttötarkoitus, joka soveltuu niiden terveydentilaan.

    Eri asia on sitten, miten totuudenmukaisesti tästä kerrotaan blogissa. Olen myös aina arvostanut tässä blogissa rehellisyyttä - ei ne omat hevosenikaan kaki sateenkaaria! Tästä blogista on aina saanut sellaisen boostin omalle toiminnalle kun tietää ettei ole ainoa jota välillä v*tuttaa koko hevosharrastus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt, minulla on tallissa 3-vuotias poni, joka on röntgenkuvattu tänään jaloistaan puhtaaksi kuin mikäkin pulmunen. Ei onnu eikä omaa mitään muutakaan vikaa. Siispä äkkiä uuteen kotiin se, ennen kuin hajoaa! :D Liian hyvää ollakseen totta, ehkä.

      Mutta siis juu, ymmärsin kyllä pointtisi. :) Vikoja on meissä kaikissa, osa synnynnäisiä ja osa tapaturman aiheuttamia. Esimerkiksi Salamallahan oli ne kinnerpatin alut jo 2-vuotiskesällä havaittavissa, vaikka se oli elänyt niin villinä ja vapaana ennen sitä. Monen vian kanssa voi elää, kunhan just suhteuttaa asiat ja on sinut niiden kanssa. Ei Salamasta kilpahevosta tule, mutta pihamkoristeena se on mitä parhain. Ja ehkä jonain päivänä jossain muussakin... ;)

      Se, onko tässä koko hommassa mitään järkeä, on sitten ihan toinen juttu. Toisaalta, harrasti sitten mitä tahansa lajia, on siihen suhtauduttava intohimolla. Silloin varmasti ajautuu samojen kysymysten äärelle, oli laji sitten mikä vain.

      Poista
  7. Aaarggghh! Tästä aiheesta on puhuttu monesti kaverin kanssa. Hevonen on iso ja kallis eläin pitää, jos se ei ole syystä tahi toisesta omaan käyttöön sittenkään soveltuva tai elämäntilanne muuttuu muuten (vaikka sitten 2 viikkoa oston jälkeen tai jopa nopeammin), niin miksi helkutissa sitä ei saisi myydä? Parempihan se on molempien kannalta, että hevonen pääsee sellaiseen kotiin jossa sille on aikaa/parempi käyttötarkoitus tms.

    Itse arvostan kovasti, jos myyjä sanoo rehellisesti, ettei hevonen vaan ole hänelle sopiva, oli se syy sitten mikä tahansa. Toki on tapauksia, joissa soisi sen omistajan edes vähän yrittävän opetella itse, eikä heti ekan kiellon jälkeen ostavan uutta estetykkiä joka sietää ratsastajan virheitä edellistä paremmin..

    Tsemppiä Marjut, älä välitä ruskean foorumin hörhöistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, miten hevoskauppiaat ja jobbarit saavat huoletta myydä hevosia pimitetyin tiedoin, mutta jos yksi ihan tavallinen ihminen myy yhden (rehellisesti) pois, nousee siitä haloo. Sellaista nyt tapahtuu, niin voi käydä nyt tai viiden vuoden päästä. Nämä samat moraalisaarnaajat voisivat kiertää vaikka FB:n markkinapalstoja läpi ja saarnata siellä, eikös se olisi kivaa? Ai niin, siellä pitää esiintyä omalla nimellä, damn.

      Mutta olen samoilla ajatuksilla kanssasi. Jokaiselle hevoselle soisi sellaisen kodin, missä se saa olla se spesiaali, numero ykkönen, jonkun erityinen silmäterä. Tämän päiväisen keikan perusteella täältä heltiäisi melkoinen helmi, hetken jo kaduin päätöstäni...

      Poista
  8. Aaargh, menee kyllä niin hermo tohon yhteen ja tiettyyn foorumiin... Miten ihmeessä ne kaikki urpot aina eksyykin sinne, oli asia mikä tahansa?!

    Mä oon tykännyt tästä blogista juurikin rehellisyyden vuoksi, jos hurmaavat päähenkilöt jätetään nyt hetkeksi sivuun. Semmoinen kiiltokuvaelämästä lukeminen käy pitemmän päälle vaan ärsyttämään itseä, joten lukulistalla on muutenkin vain sellaisia blogeja, joissa osataan käsitellä myös ikäviä asioita. Jokaiselle kirjoittajalle sopivalla tavalla, mutta osataan kuitenkin. Ymmärrän (mm. tämän erään foorumin takia) toki myös sen, jos kaikkia, varsinkaan negatiivisia asioita ei halua kertoa. Samalla kuitenkin arvostan mielettömästi niitä, jotka näin tehdessään asettavat itsensä alttiiksi kaikelle ryöpytykselle, jonka päälleen voi saada. Tietystikään negatiivisten asioiden (jotka siis ovat osa ihan satavarmasti jokaisen elämää) kertomisen ei pitäisi olla kenellekään oikeutus mennä puimaan ja puuttumaan toisten asioita ja asioihin, mutta nähtävästi sellaisen etuoikeuden jotkut kokevat omaavansa.

    Teidän kohdalle on sattunut ihan törkeesti huonoa tuuria, mutta siltikin (tai ehkä juuri sen takia) postausten takaa loistaa tosi vahvasti semmoinen uudelleen yrittämisen ja luovuttamattomuuden asenne, että täältä pe*kele noustaan vielä! Se jos mikä on asenne, jota jokaiselta pitäisi löytyä ja sulta todellakin löytyy, se on blogista välittynyt hurjan hyvin läpi ja ollut tsemppaamassa ainakin mua! Sen taisteluasenteen toinen puoli on kuitenkin se, että uskaltaa nostaa kädet pystyyn je tehdä itselleen tarpeelliset ratkaisut. Se että myöntää sen, ettei hallitse juuri nyt kaikkea tai ettei jaksa, ei mun mielestä ole merkki luovuttamisesta vaan siitä, että on yrittänyt niin kauan, että ennen jatkamista vain tarvitsee hieman huilia. Ja se on asia, johon kenelläkään ei pitäisi olla mitään urputtamista, varsinkaan naamattomana netissä.

    Tsemppiä jatkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raikkaan vihreä väri vaihtui sopivampaan sävyyn tuolla sivustolla, onkohan sattumaa..? ;)

      Samat aatteet täällä - luen itsekin mielelläni blogeja, joissa on tarttumapintaa ja tarinoita ihan oikeasta elämästä. Kiiltokuvia voi sitten katsella muualta, jos sellaiselle tulee tarve. Blogimaailmassa parasta on se, kun voi samaistua jonkun kirjoituksiin ja kokemuksiin, olivat ne sitten oivalluksia ratsastuksessa tai vaikkapa hankkarivamman toipumisisjuttuja. Ratsupuolella ollaan ihmeen salamyhkäisiä kaikkien tavallisten asioiden kanssa, ravipuolella meno on huomattavasti avoimempaa. Siksi seuraan mielenkiinnolla myös ravipuolta.

      Salaman kanssa minulla on vakaa usko, että vielä joskus se näyttää maailmalle sen, että siitäkin lähtee ja irtoaa vaikka ja mitä. Ei se nyt mikään SM-tason hevonen ole, mutta kelpo peli kuitenkin - halutessaan ja aina, kun kuun ja tähden asennot sen suovat. Alkuperäiset (kisa- ja valmennus)suunnitelmat on jouduttu kääntämään, kyntämään ja lopulta kuoppaamaan jo moneen kertaan, mutta se toivo elää yhä. Tällä hetkellä itse hevonen on täynnä tarmoa ja sitkeä keuhkopöpö tuntuu vihdoin olevan poissa. Salamamaiseen tyyliin tästä(kään) ei voitu selvitä helpolla!

      Poista
  9. Minäkin olen aina tykännyt siitä, että kerrot rehellisesti asioista. Ja myös koen, että olet monesti joutunut todella epäreilun arvostelun kohteeksi. Kannattaa kuitenkin pitää huolta myös itsestään, tai oikeastaan ensisijaisesti itsestään, onhan väsyneenä se eläintenkin hoito vaikeampaa.

    En kyllä myöskään ymmärrä, miksei hevosia saisi myydä, jos elämäntilanne muuttuu tai hevonen tuntuu epäsopivalta. Loppujen lopuksi on kuitenkin ihan hevosenkin etu, että sen omistajalla on juuri sille sopiva elämäntilanne. Vaikka itsekin olen ollut "loppuelämänkoti" omille poneilleni, en sellaista ostotilanteessa koskaan lupaisi. Elämässä kun ei ole mikään niin varmaa kuin epävarmuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee. Itsestään ei voi koskaan välittää liikaa. Tai voi, mutta se on sen perusta, että myös ympärillä olevat voivat hyvin.

      Minä olen aina ajatellut, etten pysty myymään yhtäkään heppaa. Naiivi ajattelutapa, joka on sittemmin vähän muuttunut - elämä on opettanut sen, että kyllä niistä kultimussukoista muutkin osaavat huolehtia. Ei toki kuka tahansa, mutta se onkin sitten toinen juttu. Lisäksi on hevosia, joista ei helpolla luovuta, koska se ei vain ole ehkä vaihtoehto. Mutta nekin ovat sitten vähän niin kuin toinen juttu. ;)

      Elämän epävarmuus on ihanaa ja kamalaa. Heppahommissa oppii kummasti nauttimaan hetkestä, jos vain ehtii sellaista huomaamaan.

      Poista
  10. Mun mielestä tämän blogisi paras anti on nimenomaan se, että kerrot asiat kuten ne ovat, niin hyvinä kuin huonompinakin hetkinä. Veikkaan, että monella bloggaajalla ei todellakaan ole rohkeutta siihen, juurikin vastaavanlaisten some-kivitysten pelossa. Ei tarvitse olla isokaan asia, jotta pääsee arvon ht.netin anonyymin raadin arvosteltavaksi (vai raadeltavaksi?).

    Toivon sulle parempaa onnea jatkoon heppojen kanssa, ja toivotaan että ruskea sivustokin jättää rauhaan! :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ruskiaissivustolla (ja täällä blogissakin) on maksimissaan pari - kolme vakkarinegatiivia, jotka ovat ottaneet asiakseen kommentoida milloin mitäkin ja kirjoittaa hyvin samantyylisesti ht.nettiinkin. Ihailen sitä omistautuneisuutta, miten sama ihminen jaksaa kirjoittaa lähes identtisiä haukkumaviestejä kuukausi toisensa jälkeen. :D

      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  11. Mä en vaan voi ymmärtää miten huonosti joillain ihmisillä on asiat, kun pitää kirjoittaa tuollaista uskomatonta kuraa nettiin, ja vielä anonyyminä!

    Mielestäni tässä blogissa on parasta juuri se, että tähän voi samaistua. Ei mitään kiiltokuvia, vaan todellista elämää. Sellaista, jota melkein jokainen hevosenomistaja joutuu jossain vaiheessa käymään läpi.

    Tsemppiä kovasti, ihan kaikkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisten epäonnella on siistiä ridata, kunnes kolahtaa omalle kohdalle... :) Sitten ei enää ehkä niin kivaa olekaan.

      Kiitos Anniina kommentistasi!

      Poista
  12. Kolme sanaa: kateus, kateus ja kateus. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän "näkee" ihmisten katkeruutta ja kateutta toisen ihmisen arkisista asioista. Usein sellaisista, jotka olisi lähes kenen tahansa mahdollista saavuttaa jollei olisi itse munittu niitä mahdollisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä työurani alkupuolella ihmettelin, miksi ihminen muuttuu vanhemmiten usein kovin katkeraksi. En ihmettele enää. Toivon silti, etten itse ajaudu samaan kastiin, se kun ei kaunista ketään. Naama ei enää kestäisi yhtäkään lisäryppyä... ;)

      Poista
  13. Mäkin aina mietin, luuleeko nuo jotkut kirjoittelijat oikeasti saavansa kohteena olevan mielipiteen/tekemisen muuttumaan pikku tekstipräntin takia? En usko, että kukaan tekee niin. Ja blogi on aina vain pintaraapaisu elämästä, hyvin pieni sellainen, joten kukaan ei voi tietää mitä henkilölle on elämässä tapahtunut. Esim. läheisen sairastuminen, työttömyys... tai mikä tahansa pienempikin asia joka vaikuttaa. Mutta eihän me niistä kirjoittelijoista välitetä, ne ovat vain kirjaimia ilman tarkoitusta. Paljon voimia ja hyvää (terveyttä etenkin) sinulle elämääsi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Elämässä kun voi tapahtua asioita, joista ei voi kirjoittaa tai ei vaan kannata. Jokainen kun ymmärtää tekstit tavallaan, toinen näin ja toinen noin. Tämä pätee niin kaikkeen... :D

      Poista
  14. Mulla kesti kauan ennen kuin uskalsin kertoa blogissa edes että minulla on poni :D sitä ennen kun jo sain netissä vieraalta ihmiseltä haukut hevosenpidostani.. Mutta kiitus sinulle, että olet uskaltanut ja jaksanut kirjoittaa.. tällaiselle keltanokalle rehellinen tieto on kullan arvoista. (Nyt sitä opeteltavaa onkin kahden edestä..kun eilen pihaan saapui pieni shettisherra)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netti on ihmeellinen paikka. Tosielämän kivoista ja kilteistä tulee tosi tuhmia, kun saa (vai joutuu?) nimettömänä purkaa patoumia menemään. :D

      Onnittelut näppärästä kaveriponin rotuvalinnasta! Varoitan, shettis vie ensin pikkusormen, sen jälkeen loputkin...

      Poista
  15. Eipä hötönetin sanoista kannata piitata, siellä on ties mitkä kakarat kirjoittelemassa satujaan ja kun tarinoihin on jäänyt aukkoja ne täytetään omilla päätelmillä ;) Tämä on nähty niin monta kertaa ja tosi monia bloggaajia siellä aikoinaan ruodittiin ihan mielettömän julmasti. Muistan kun joskus ammoisina aikoina sinne vielä uskalsi linkittää omia ratsastuskuviaan tai videoitaan ja sai jopa positiivisia ja mukavia kommentteja. Nykyään kukaan ei enää tee niin, kaikki kuvissa ja videoissa olisi vinossa aina hevosen turpakarvoista lähtien. Mielestäni ehkä ht.nettiin heijastuu tuo nuorison pahoinvointi, estottomuus ja käytöstapojen puutos. Silloin kun itse olen nuori ja tuolla vihertävällä sivustolla vielä kävin, ei olisi tullut mieleenkään haukkua tuntemattomia ruudun takaa. Valitettavaa, että tähän on tultu, mutta ikävä kyllä tää on aika arkipäivää, vaikkei missään nimessä saisi!

    Mutta hei, tsempit sinulle ja poneillesi jatkoon, älä välitä moisista kirjoituksista, kateus se siellä aina kuiskuttelee kun tommoista tekstiä suoltaa ;)
    Kivaa talven jatkoa ja kaikkea hyvää, kirjoittelehan taas :)

    -S-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jonkin verran lukenut "kollegoista" topiceja netistä ja sen mitä joitain myös livenä tunnen, on pitänyt ihan leuka loksahtaneena lukea niitä. Käsittämättömiä. Siksi halusin tehdä tämänkin postauksen, jos se herättäisi ajattelemaan edes jonkun.

      Myös FB:n puolelle on rantautunut tuo haukkumisbuumi. Perustetaan ryhmä Y, joka näennäisesti vastustaa asiaa Z. Sen jälkeen linkitetään ryhmään Y Z-aiheisia videoita ja kuvia ja kauhistellaan niitä. Samalla kiillotetaan omaa sädekehää, vaikka toiminta Y:n ideologia ei sinänsä ole yhtään sen kultaisempaa kuin asian Z. Toisaalta onhan tätä vastakkainasettelua ja ääriajattelua ollut aina, mutta silti. Nykyään se vain korostuu netin ansiosta.

      Kiitos kommentistasi! Jospa kevät toisi kirjoitteluaiheita tullessaan, saisi luvan ainakin! :D

      Poista
  16. On kylla tosi helppoa huudella puskista ja heittaa lokaa. Eikohan se ole jokaisen oma asia myyko hevosensa vai ei. Minusta lahinna ansaitset ihailua kun jaksat jatkaa vaikka on noin paljon vastoinkaymisia, tosin kaikkihan me tiedamme etta hevosten kanssa voi tapahtua melkein mita tahansa....sosiaalinen media tosiaan tuo ihmisista joskus ulos ne kaikkein pahimmat luonteenominaisuudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisten epäonnella on huikeeta ratsastaa, se on tullut huomattua. Jos menee hyvin, ketään ei kiinnosta ja päinvastoin. Jos jotain olen kuluneen puolen vuoden aikana oppinut, niin itsestään on ensisijaisesti pidettävä huolta. Se unohtui ja joulukuussa tuli sitten se päivä, kun pitkästä pohdinnasta tulikin totisinta totta.

      Tänään pitkästä aikaa näin, että aurinko paistaa ja hevostelu on mukavaa. Se oli oikein voimaannuttavaa.

      Poista
  17. Älä eksy sinne ruskean sivuston maailmaan, ei sieltä saa kuin näppylöitä otsaan! (Ja me kaikki oikeaa hevoselämää elävät sen ymmärrämme ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tullut samaan lopputulokseen! :D Heppakasvatuspuolella on välilä sentäs mielenkiintoisia ja suht asiallisia juttuja, sitä enää itsekin säännöllisesti luen. Muuten tuolla tulee käytyä lähinnä silloin, jos joku linkittää jonkun tai blogin tilastoista löytyy viite... :D

      Poista